Kaupunkiuutiset

Mielipide: Kuntavaaleihin kaivataan uusia nuoria ehdokkaita – Halutaanko heitä kuitenkaan tosissaan?

Kirjoittaja pohtii, miksi nuoria halutaan kuntavaalien ehdokaslistoille. Kuva: Juhani Salo, arkisto

Puolueet haluavat nuoria ehdokkaita kuntavaalilistoilleen ja paljon ehdokkaita muutenkin.

Kaikilla meillä kansalaisilla ei ole ”puolueellista” sukutaustaa ja vuosien toimintaa järjestöjyränä tai kyläaktiivina, mutta meillä voisi silti olla kiinnostusta ehdokkuuteen ja yhteisiin asioihin.

Onko sittenkään nuoria haluttu tosissaan listoille? Valta kuitenkin halutaan pitää niillä, joilla on jo nyt eniten ääniä.

Sitä vain en ymmärrä, miksi nykyiset valtuutetut eivät kerro mitään tekemisistään, tai siitä mikä käytännön merkitys yhdellä valtuutetulla ja vaikkapa ”lautakuntaistumisilla” on.

Eiväthän ihmiset kiinnostu, jos heille ei kerrota muuta kuin mainoslauseita tyyliin: ”Tule mukaan!”.

Kaupungin viranhaltijat vaikenevat vallastaan.

Se ei ole uutta, mutta jokin vastuu heilläkin on saada osaavia luottamushenkilöitä.

Vallan ja tehtävien rajoja olisi hyvä välillä tarkistella uusien luottamushenkilöiden ja vanhojen viranhaltijoiden välillä.

Hämeenlinnan (ja monen muun) kaupungin talous huononi jo normaaliaikana ja itse asiassa hyvän yleisen työllisyyskehityksen aikana.

Nousipa tai laskipa veroprosentti ja maksoi pysäköinti tai ei, ”suuressa kuvassa” painavat menetetyt vuodet ja ankea tulevaisuus ainakin kaupungin taloudessa.

Alijäämäinen (surkea) talous nykyvaltuuston jäljiltä, lama, valtion epävakaa toiminta ym. on mahdollisella uudella valtuutetulla vastassa.

Omia hyviä hankkeita ei enää voi edistää. On vain selvittävä vuodesta toiseen. Tämä olisi nähtävä rehellisesti.

Ilmeisesti kuitenkin luotetaan sisä- ja sukupiirien kautta tuleviin ehdokkaisiin ja jos sattuukin aito, uusi ehdokas tulemaan valituksi, lasketaan ryhmäkurin yhdenmukaistavaan voimaan ja jatketaan kuten ennenkin.

Rafael Hellsten

kokoomuksen rivijäsen

Hämeenlinna

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset