fbpx
Kaupunkiuutiset

Vaasan rockfutaajat viiksekkäitä

Tämän vuoden Rockfutiksen SM-kisoja potkittiin joidenkin kummastukseksi sekä Hämeenlinnan Pullerilla että Vaasan Hietalahden monitoimiviheriöllä. Hämeenlinnassa järjestetyt varjokisat johtuivat Rumba Ragulins -joukkueen sulkemisesta perinteisemmistä kekkereistä ja oli selvää, että Giants of Rock matkaa A-luokan kisoihin länsirannikolle.

Mikään muu ei sitten selvää ollutkaan, kun kisaviikset kasvattanut jättilauma rantautui ruotsinkieliselle aurinkovyöhykkeelle viime lauantaiaamuna. Ekaan matsiin Kuopion Kempestä vastaan lähdettiin takki auki ja simmut kiinni – tuloksena 0-1-tappio urheilullisesti liikkuneelle vastustajalle.

Toiseen peliin FC Arttia vastaan ehti sitten jälkijunalla matkannut rookie-pelaaja, Unique Artin lävistäjä Tapio Antti, Tapsa, Tatti Olkkonen, joka teki kenties kaikkien aikojen Giants-debyytin: kaksi huikeaa maalia kuuteen minuuttiin ja täydellinen fyysinen dominointi keskikentällä vei joukkueen 6-1-voittoon. Päivän viimeiseen peliin SJK Festivalsia vastaan riitti periaatteessa tasapeli, mutta toinen rookie Juuso Huhtapelto innostui Artti-pelin hattutemppunsa jälkeenkin latomaan vielä pari maalia, ja Giants matkasi aamun ratkaisupeliin puhtaalla 4-0-voitolla.

Illalla baarin terassilla käytiin psykologista sodankäyntiä FC Tavastiaa vastaan, joka aamutuimaan tuntuikin toimivan. Ensimmäinen jakso oli Giantsilta turnauksen parasta peliä, mutta toisen jakson aneemisuus ja loppuminuuttien sekoilu käänsi pelin kokeneille stadilaisille. Katkerana kohtalona oli pelaaminen turhista sijoista 5-8. Yhden tappion (FC Rainbow) ja voiton (Kemin RFTK) jälkeen lopulliseksi sijoitukseksi historiaan kirjattiin 7. sija.

Seuran urheilutoimenjohtaja Seppo Fränti-Vahanen oli kuitenkin kokonaisuutena turneeseen tyytyväinen ja päätti käyttää kauden tulokkaiden sopimuksessa olleen option. Olkkonen, Huhtapelto, Markus Kärkkäinen, Jussi Lindberg ja O-P Kopiloff jatkavat siis ensi kaudellakin punaisten jättien riveissä.

– Markkinat ovat täynnä nuoria ja nälkäisiä pelaajia, mutta me saimme viisi vanhaa ja janoista. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä asioiden nopeaan etenemiseen ja sopimustilanteeseen, Seppo kommentoi.

Ensi vuoden kisat potkitaan Oulussa, mutta huhu kertoo, että kabineteissa väännetään vuoden 2017 30-vuotisjuhlaturnausta Hämptoniin…

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset