fbpx
Kaupunkiuutiset

Vahvat miehet kisaavat kilteissään

Suomen Voimalajiliitto järjestää ensi lauantaina Highland Games -tapahtuman Kantolan tapahtumapuistossa. Kilpailujen lisäksi tarjolla on perinteistä skottiruokaa sekä skottituotteita miesten kilteistä alkaen.

Suomen Voimalajiliitto vastaa Highland Games toiminnasta Suomessa ja Kansainvälinen Voimalajiliitto puolestaan kansainvälisen tason kilpailutoiminnasta.

Suomessa järjestetään vuosittain sekä henkilökohtaisten-, että joukkueiden (2 hlö) SM-kilpailut miesten ja naisten avoimissa sarjoissa sekä +40-v masters-sarjassa.

Kaikkien ko. kilpailuihin osallistuvien on oltava liiton kilpailujäseniä ja heillä on oltava voimassaoleva antidopingsopimus.

Suomessa SM-kilpailuissa on viisi lajia: luonnonkiven (8–12 kg) työntö, kiinteävartisen moukarinheitto, hirrensyöksy, sekä painon korkeus- (25,5 kg) ja pituusheitto (12,7 kg).

– Pelkällä voimalla heitot eivät yllä maksimipituuksiin, tekniikka tarvitaan etenkin korkeusheitossa, kisan puuhamies Jyrki Rantanen sanoo. Rantanen on viime vuoden ikämiesten suomenmestari. Hän osallistuu itsekin kisoihin, vaikka on myös kisojen puuhamies.

– Toimitsijat tulevat Taipalsaaren Veikoista, joten pääsen kisaamaan, tosin ilman harjoittelua, kiireinen voimamies kertoo.

Miesten sarjaan on tulossa toistakymmentä kilpailijaa, joten voimamiesten kisoissa nähdään varmasti todellisia voimainkoitoksia.

Tapahtumapuistoon on vapaa pääsy. Bussikuljetus puolen tunnin välein Wetterhoffilta klo 12.30–14.30. Ohjelmassa on myös naisille oma jumppatuokio.

Higland Games Kantolan tapahtumapuistossa lauantaina 23.7. klo 14 alkaen.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset