Kaupunkiuutiset

Vaiennut sotilas

– Hattulassa syntynyt ja Janakkalassa elämänsä viettänyt vaarini sai aivoverenvuodon maaliskuussa 2015. Siitä lähtien häntä hoidettiin laitoshoidossa, saattohoitopotilaana. Vaarini ääni pääsi kuuluviin enää lähiomaisten kautta, ja usein mekin katselimme viimeistä taistelua voimattomina vierestä. Olimme läsnä, mutta emme tavoittaneet häntä, hämeenlinnalainen freelancer-toimittaja ja valokuvaaja Tanja Lupari kertoo.

– Tuntui, kuin olisin menettänyt vaarini joka vierailulla uudestaan.

Sotaveteraaneja on keskuudessamme n. 24 000, ja heidän keski-ikänsä on yli 90 vuotta. Muutaman vuoden kuluessa tämän sukupolven ääni vaimenee lopullisesti.

– Seuratessani vaariani mietin usein niitä vanhuksia, joilla ei ole lähiomaisia tai joiden sukulaiset asuvat kaukana. Ajattelin yksinäisiä päiviä valkoisessa huoneessa, kun kukaan ei tule käymään. Ei ole tullut ehkä viikkoihin.

Luparin vaari nukkui pois pääsiäisenä 2016.

Lupari ikuisti vaarinsa valokuviin, jotka hän ripustaa nähtäville Hämeenlinnan pääkirjastoon. Samat valokuvat olivat myös osa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalistiopiskelijoiden Vapaus on jokaisen vastuulla -yhteisnäyttelyä, joka järjestettiin Sanomatalossa ja Finlandia-talolla toukokuussa 2016.

Tanja Luparin Vaiennut sotilas -valokuvanäyttely on esillä Hämeenlinnan pääkirjastossa 7.–18.12.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset