Kaupunkiuutiset

Vaihtoehtomusiikki soi läpi harmaan kivijalan

Laulaja-lauluntekijä ja toimittaja AP Sarjanto ei osannut aavistaakaan, millaista ilmiötä hän oli luomassa Hämeenlinnaan 2000-luvun puolivälissä.

Ilmiö kantaa edelleen nimeä AP-klubi, joka on vetänyt esiintyjiä Albertin kellariin ulkomailta asti. Piparkakkutalon kivijalan läpi kaikuu elävää musiikkia joka kuun viimeisenä keskiviikkona – heinäkuun kesätaukoa ja jouluaattoja lukuun ottamatta.

Ajatus vaihtoehtoista marginaalimusiikkia ilmaiseksi tarjoavasta AP-klubista syntyi hauskanpidosta. Alkujuuri istutettiin samoissa tiloissa vuonna 2002 Sarjannon toisen albumin julkaisukekkereissä.

– Soiteltiin poikien kanssa koko ilta yhdessä. Tuumailimme, että olisi hauska järjestää pari kertaa vuodessa iltamat, joissa muusikot pääsisivät esiintymään ja tapaamaan toisiaan.

Sarjanto kehitteli ideaa pari vuotta ja avajaisia vietettiin tammikuussa 2005. Tähän päivään mennessä AP-klubilla on nähty 100 erilaista esiintyjää ja reilut 300 kovaa esitystä.

– Ensimmäinen ilta oli täyteen ammuttu. En ajatellut, että siitä tulisi valtakunnallisesti kiinnostava asia. Tai että se kestäisi näin kauan, klubin isäntä hymyilee.

Omalla painollaan

Sarjanto kehuu Albertin kellaria esiintyjien paratiisiksi, jonne artistit jonottavat päästäkseen pistämään parastaan metrin päähän yleisöstä.

– Klubi elää omalla painollaan, koska yleisö saapuu sinne nimenomaan kuuntelemaan musiikkia. Sellaista, joka poikkeaa valtavirrasta.

Paikka ja sen tunnelma merkitsevät paljon myös klubin isännälle itselle.

– Se pitää minut mukana musiikissa. Iso kiitos siitä kuuluu yleisölle. Haluankin kantaa omalta osaltani korteni kekoon yhteisöni hyväksi.

Albertin kellarissa juhlitaan keskiviikkona AP-klubin pyöreitä. Estradille on valittu keikkasarjan avanneita artisteja.

Mukana menossa ovat reipasta irkkupoljentoa esittävä duo Ants in the Pants ja Suomi-kantrin kulmakivi Arto ”Pilli” Pajukallio yhdessä Taryan kanssa. Myös Sarjanto nousee lauteille Pogues-musiikkia rämistelevän Culainin koirien riveissä.

– Ilman Ants in the Pantsia eli Suurkarin Lassea ja Ilona Ala-Leppilampea koko juttu ei välttämättä olisi käynnistynyt aikoinaan. He hoitivat äänentoiston kunniakkaasti kuntoon kuuden vuoden ajan, kun itse keskityin bändien buukkaamisen, Sarjanto kiittelee.

AP-klubi jatkaa talkookulkuaan kovatasoisen vaihtoehtomusiikin marginaalissa.

– Vedetään samoilla linjoilla, kuin mikä oli klubin tarkoitus alunperinkin eli pidetään hauskaa!

AP-klubi 10 vuotta: Ants in the Pants, Arto Pajukallio & Tarya, Culainin Koirat Albertin kellarissa ke 28.1. kello 20. Vapaa pääsy

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset