Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Välkkyväkylkinen kala, jota moni himoitsee, voiko sellaisen saada? – Tällainen oli kirjolohiseikkailu Evon Syväjärvellä

Aitoa iloa. Gemray Botis sai elämänsä ensimmäisen kirjolohen pilkillä ja hiukan myöhemmin myös Patricia-vaimoa lykästi. Pariskunnan vasemmalla puolella jäällä näkyy ootto-onki. Kuva: AP Sarjanto
Aitoa iloa. Gemray Botis sai elämänsä ensimmäisen kirjolohen pilkillä ja hiukan myöhemmin myös Patricia-vaimoa lykästi. Pariskunnan vasemmalla puolella jäällä näkyy ootto-onki. Kuva: AP Sarjanto

Hohtavia ja värikkäitä pilkkejä, syöttitahnoja, silikonipalloja ja ootto-onkia.

Asiaan vihkiytymättömälle kirjolohen pilkintä tuntuu niin mystiseltä hommalta, että reissu saattaa pelkästään varusteita pähkäillessä jäädä väliin.

Minulla oli kuitenkin onni päästä Suomen Vapaa-ajan Kalastajien ja Hämeenlinnan Urheilukalastajien aikuispilotissa jahtaamaan sateenkaarirautua lainavälineillä ja konkareiden opastuksella.

Porukkamme kokoontui viikko sitten lauantaina aamukahdeksalta Evon Syväjärvellä.

Aluksi HUK:n Ilkka Keinänen ja Markku Alén perehdyttivät noviisit välineisiin. Kirjolohta lähdettiin tavoittelemaan ootto-ongilla ja erilaisilla värikkäillä pilkeillä syötteineen.

Väreillä ja hajuilla

Ootto-onki on passiivinen pyydys, joka jätetään kalastamaan, kun itse pilkitään lähistöllä. Kun tärppää, kela alkaa pyöriä ja ongessa oleva lippu nousee pystyyn. Jos kala on pysynyt koukussa, hommaksi jää vonkaleen väsyttäminen ja nostaminen jäälle.

Kirjolohen ootto-onginnassa paino vie siiman pohjaan, mutta koukku syötteineen kelluu muutaman kymmenen senttiä pohjan yläpuolella. Syötteinä käytimme erilaisia tahnoja ja hajustettuja silikonipalloja,

Varsinaista pilkkimistä varten meillä on lyhyet avokelavavat, sekä erilaisia vieheitä Räsäsen lusikkauistimista mormuskoihin ja värikoukkuihin.

Nykyään erityisen suosittu viehe näissä hommissa on leech, jota myös pölyhuiskuksi kutsutaan. Se on muotoon valettu ja kirkkaalla värillä maalattu lyijypaino, jossa on koukun lisäksi myös perhomainen karvoitus.

Porukka aloitti urakkansa lähtörannasta, jossa koukkuihin tarttui jo monta kalaa. Kuva: Marko Lappeteläinen

Voimakas vonkale

Jännitys on käsin kosketeltavaa, kun lähdemme jäälle.

Itse en ole koskaan pilkillä saanut muutaman sadan gramman ahventa kummempaa. Mitä ihmettä teen, jos ”kirre” oikeasti nappaa?

Aamun ensimmäinen kirjolohi tärähtää opettajamme Keinäsen ootto-onkeen ja saamme oppitunnin kalan väsyttämisestä. Kiirettä ei tarvitse pitää, väsyttämisestä pitää osata nauttia, ja jos haluaa saada kalan ylös, nostokoukku on siihen välttämätön kapine.

Varsinainen hulina alkaa noin tuntia myöhemmin, kun Gemray Botis saa kalan pilkkisiimansa päähän. Kohta jäällä rötköttää reilu kiloinen kirjolohi.

Pilkkimies puistelee päätään ja hymyilee kuin Hangon keksi.

– Se karkasi ensin, mutta palasi sitten takaisin. Kala oli tosi voimakas ja olen onnellinen, että se tuli. Olen joskus saanut hauen, mutta se taisi olla pienempi, Botis huokailee.

Viimeinen mahdollisuus

Vaihdamme paikkaa järvellä. Tunnit kuluvat ja kirjolohi ottaa niin onkiin kuin pilkkeihinkin. Kaikki muut ovat saaneet kalan, paitsi minä. Elämäni tarina, ajattelen minä.

Yhtäkkiä vapa kädessäni tärähtää ja ehdin nähdä vain hopeisen kyljen vilahduksen, kun kala karkaa. Tässäkö se oli sitten tämä päivä?

Kun olen jo melkein luovuttanut, lippu heilahtaa ja koukussa on kiinni aikamoinen mötikkä.

Lähemmäs zen-mielentilaa en luullakseni koskaan ole päässyt, sillä en muista ajatelleeni yhtikäs mitään.

Siinä se vain on jäällä, 1,6 kiloa hopean ja sateenkaaren väreissä ja minä olen maailman onnellisin ihminen.

Aikuispilottiryhmämme ohjaajineen sai päivän aikana kahdeksan komeata kirjolohta. Pilkkihommat ovat tältä talvelta ohi, mutta kala syö kyllä kuulemma kesälläkin.

Minä palaan vielä.

Toimittajan pääsiäiskala painoi 1,6 kiloa. Kuva: Ilkka Keinänen

 

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset