Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Perussuomalaisten Lulu Ranne oli ylivoimainen äänikuningatar - Uudessa valtuustossa on 22 uutta kasvoa

Perussuomalaiset saavat valtuustoon neljä lisäpaikkaa Ranteen äänillä.
Koko kaupungin ylivoimainen äänikuningatar oli perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne 1834 äänellä. Kuva: Sara Aaltio / HäSa
Koko kaupungin ylivoimainen äänikuningatar oli perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne 1834 äänellä. Kuva: Sara Aaltio / HäSa

Kokoomus ja SDP säilyttivät asemansa Hämeenlinnan suurimpina puolueina sunnuntaina käydyissä kuntavaaleissa.

Kokoomus sai kaikista äänistä 27 prosenttia ja SDP 25,9 prosenttia. Molemmat puolueet pitivät 14 paikkaansa valtuustossa. Nykyisessä valtuustossa molemmilla puolueilla on 15 paikkaa, puolueloikkausten jälkeen.

Perussuomalaiset sai selvän vaalivoiton, mutta mitään uusien valtuustopaikkojen vyöryä tuloksella ei tullut. Paikkamäärä nousi neljällä.

Puolueen ääniosuus kasvoi 7,6 prosenttiyksiköllä, eli vaalivoitto oli isompi kuin edellisvaalien isoimmalla voittajalla Hämeenlinnassa eli vihreillä oli.

Perussuomalaisten ja koko Hämeen vaalipiiriin ehdoton vaalikuningatar oli Lulu Ranne 1834 äänellä. Muun muassa Mika Lartama nousi perussuomalaisten riveistä valtuustoon.

 

Näyttävä paluu Koskisilta

Demari ja kokoomusleirissä nähdään, että äänestystuloksen perusteella äänestäjät ovat luottaneet ja arvostaneet nykyistä tekemistä.

Kokoomuksen ryhmä uudistuu rutkasti. Äänikuningas kokoomusleirissä oli Jari Koskinen. Ison ja näyttävän kampanjan tehnyt kuntavaalipäällikkö Antti Ahonen kasvatti myös äänimääräänsä sadoilla äänillä.

Uusi valtuutettuja kokoomus sai useita. Yksi heistä on Vanajanlinnan yrittäjä Mika Walkamo (kok.).

Näyttävän paluun paikallispolitiikkaan tekee demareiden kansanedustaja Johannes Koskinen.

– Tässä on ollut outoja vaiheita, kuten keskustasuunnitelman pakkouusiminen. Nyt tarvitsemme laajemmat joukot ydinkysymysten pariin, miten saamme talouden, työllisyyden ja koko Hämeen kasvun liikkeelle.

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Anne Laatikainen seurasi alkuillasta Johannes Koskisen kanssa kännykästä vaalitulosten kehittymistä. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Anne Laatikainen ja Johannes Koskinen valitsivat kilistelyjuomaa vaali-iltana. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Myös Tarja Filatov sai paljon ääniä. Sen sijaan valtuuston puheenjohtajana toiminut Sari Myllykangas menetti satoja ääniä.

– Huonosti meni. Ehkä kantani toriparkkiin vaikutti ja demariäänestäjät antoivat nyt tukkapöllyä.

Yhdeksän putosi

Yhden paikan menettivät vihreät, kristillisdemokraatit, keskusta ja vasemmistoliitto.

Tulevassa valtuustossa on 22 uutta valtuutettua nykyiseen kokoonpanoon verrattuna.

Valtuustosta putosivat kokoomuksesta Pekka Arvio, Ville Honkasaari, Jenna Kankaanpää, Jarmo Vainio, SDP:stä Sirpa Laakso, Kirsti Suoranta, ja Irma Taavela, vihreistä Andrei Sergejeff ja perussuomalaisista Jani Koivusaari.

Jytkyt Hattulassa ja Janakkalassa

Hattulassa perussuomalaiset on uuden valtuuston toiseksi suurin ryhmä. Puolue kasvattaa paikkamääräänsä nykyisestä kahdesta valtuutetusta 7:ään.

Kokoomus piti pintansa Hattulan suurimpana puolueena, uuteen valtuustoon puolue saa 9 paikkaa eli yhden vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

Ellen Rydbeck (kok) ei ole ollut aiemmin ehdokkaana eikä edes aktiivinen politiikassa. Siksi läpimeno ja suuri äänipotti yllättivät.

Perinteisesti Hattulassa kokoomus ja demarit ovat olleet tasavahvoja, mutta nyt sosiaalidemokraatit putosivat selvästi ja saivat kuusi paikkaa.

Keskusta sai 4 paikkaa, uusi ryhmä Huomisen Hattula 2, kristillisdemokraatit 2, vasemmistoliitto 2 ja Vihreä liitto 1.

Kolme tasavahvaa

Vaalien jälkeen Janakkalassa on kolme tasavahvaa puoluetta, kun keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset saivat kukin kuusi ehdokastaan läpi valtuustoon.

SDP säilyy pienestä äänitappiosta huolimatta valtuuston suurimpana ryhmänä yhdeksällä valtuutetullaan.

Pirjo Alijärvi (sd-) sai 306 ääntä Janakkalassa ja oli kunnan äänikuningatar.

Janakkalassa vihreät saivat 3 paikkaa, kristillisdemokraatit 2 ja vasemmistoliitto 1.

Uusia valtuutettuja on 14, nykyisistä valtuutetuista jatkaa 19. Kahdeksan valtuutettua luopui ja kuusi putosi.

Hämeenlinnan valtuusto 51 paikkaa

Kokoomus 14 paikkaa

Jari Koskinen (1081 ääntä) UUSI

Antti Ahonen (552 ääntä)

Helena Lehkonen (469 ääntä)

Mika Walkamo (417 ääntä) UUSI

Sari Rautio (392 ääntä)

Veli-Antti Silpola (334 ääntä) UUSI

Kirsi Lehto (279 ääntä) UUSI

Karoliina Frank (230 ääntä) UUSI

Annemari Kuvaja (220 ääntä) UUSI

Kalle Virtanen (196 ääntä) UUSI

Kari Suokas (186 ääntä) UUSI

Elisa Hyvärinen (161 ääntä) UUSI

Juha Tuomi (146 ääntä)

Seppo Kuvaja (144 ääntä)

SDP 14 paikkaa

Johannes Koskinen (1162 ääntä) UUSI

Tarja Filatov (1063 ääntä)

Prabhakaran Ranjith Kumar (329 ääntä)

Anne Laatikainen (317 ääntä)

Satu Aaltonen (294 ääntä)

Tiia Nurminen (272 ääntä)

Timo Viitanen (218 ääntä)

Alpo Hirvioja (173 ääntä) UUSI

Sari Myllykangas (165 ääntä)

Pentti Nyholm (154 ääntä)

Mika Einiö (151 ääntä)

Piia Olkinuora (147 ääntä)

Ehab Abouessa (145 ääntä) UUSI

Mia Heinonen (145 ääntä) UUSI

Perussuomalaiset 10 paikkaa

Lulu Ranne (1834 ääntä)

Teppo Turja (258 ääntä) UUSI

Vesa Mäkinen (245 ääntä)

Mika Lartama (228 ääntä) UUSI

Teijo Pullinen (177 ääntä) UUSI

Emmi Rantanen (173 ääntä) UUSI

Pasi Honkanen (169 ääntä) UUSI

Petri Laine (163 ääntä) UUSI

Antero Niemelä (135 ääntä)

Tuomas Koskinen (98 ääntä) UUSI

Vihreät 5 paikkaa

Mirka Soinikoski (482 ääntä)

Veera Jussila (192 ääntä)

Outi Bottas (177 ääntä) UUSI

Päivi Lilja (167 ääntä) UUSI

Päivi Sieppi (144 ääntä)

Keskusta 4 paikkaa

Timo Kaunisto (239 ääntä)

Leena Suojala (233 ääntä)

Antti Leinikka (215 ääntä)

Marjatta Rahkio (211 ääntä)

Vasemmistoliitto 2 paikkaa

Juhani Lehto (385 ääntä)

Aapo Reima (260 ääntä) UUSI

Kristillisdemokraatit 2 paikkaa

Kylli Kylliäinen (281 ääntä)

Irmeli Lehtonen (151 ääntä)

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset