fbpx
Kaupunkiuutiset

Vanhemmuus on iloa ja haastetta

Puolen vuoden ikäiset Onerva, Saimi ja Konsta silmäilevät toisiaan lattialle levitetyn sinisen peiton päällä. Pieni käsi hipaisee naapurin kasvoja ja jalat sovittautuvat konttausasentoon.

Ilmoille herähtää pieni kikatus tai henkäisy vanhempien heilautellessa ohuenohutta kangasta – pienten kasvojen yllä se pyyhkäisee kuin lempeä kesätuuli.

Lapsista nuorin, vasta kuukauden ikäinen ja vielä nimetön, Elli Elomaan ja Matti Asunmaan tyttövauva heijaa turvallisesti vanhempiensa sylissä.

Janakkalassa Vahvuutta vanhemmuuteen -ryhmän vetäjät, terveydenhoitajat Eeva Vehviläinen ja Emilia Jantunen tutustuvat ryhmään ilmoittautuneisiin perheisiin. Eeva on vanha konkari, hänellä mainittuja kursseja, vauvaperheiden tueksi kehitettyjä ryhmiä on takanaan jo useita. Valtakunnallisesti hankkeen puitteissa tapaamisia on järjestetty vuodesta 2010 lähtien. Hanke itsessään on päättynyt, mutta MLL jatkaa ohjaajien kouluttamista edelleen, sillä Vahvuutta vanhemmuuteen -ryhmät ovat saaneet paljon kiitosta.

Emilialle, ohjaajaksi opiskelevalle, tapahtuma on ensimmäinen.

Kahvikupposen ääressä lattialla tuhertavien pienokaistensa ilmeitä seuraavat vanhemmat, Onervan Satu Jääskeläinen ja Antti-Pekka Hämäläinen. Saimilla mukana ovat niin ikään äiti ja isä, Mikaela ja Heikki Sauvala, Konsta tuli tilaisuuteen yhdessä äitinsä Tiina Kuossarin kanssa.

Suljettu ryhmä

Eeva Vehviläinen selvittää tapaamisten periaatteita, pelisäännöistä sovitaan yhdessä. Entisen päiväkodin tiloissa, Perhetupa Perholassa ryhmä kokoontuu joka toinen viikko, yhteensä kahdeksan kertaa.

Perheille puolentoista tunnin tapaamiset ovat maksuttomia.

”Pysähtymiset lapsen äärelle”, kuten Eeva tapaamisia kutsuu, aloitetaan leppoisasti kahvikupposen ja välipalan kera.

– Ryhmä on suljettu ja sen puitteissa käydyt keskustelut luottamuksellisia.

Illan kuluessa toivotaan avointa keskustelua ja asioiden yhdessä jakamista mieltä askarruttavista asioista ja tuntemuksista.

– Ei neuvoen, vaan pohdiskellen – myös vaikeita asioita, sanoo Eeva Vuorinen.

– Vauva on tunteiden tulkki, myös vanhempien tunteiden. Vauva tulkitsee ja havainnoi vanhempiensa tunnetiloja. Muistattehan huomioida vauvankin ajatukset, vaikka niitä joskus voikin olla vaikea tulkita. Vanhemmat ovat kuitenkin siinä asiassa parhaat asiantuntijat.

– Kurkistetaan vauvan näkyvän käyttäytymisen taakse ja mietitään, mitä vauvan mielessä milloinkin liikkuu ja millaisia tunteita ne arjen tilanteissa hänessä herättävät.

Hankkeen malli perustuu brittiläisen Yalen yliopiston kehittämään Parents first -menetelmään, kiintymyssuhdeteorioihin. Ryhmissä ohjaajat auttavat vanhempia eläytymään lapsensa kokemusmaailmaan ja samalla tunnistamaan omiakin reaktioitaan.

Ainutlaatuinen vauva

Ensimmäisen perhetapaamisen teemana on ”Ainutlaatuinen vauvasi.”

– Vanhemmuus on iloa ja haastetta, ryhmä pohtii.

– Täällä tapaa muitakin pieniä vanhempineen. Ryhmähän on tarkoitettu perheille, joilla on suunnilleen samanikäiset vauvat, se perheen esikoinen.

Tyttövauva käsivarrellaan toteaa Matti Asunmaa, että pikkuisen kanssa on pärjätty hyssyttelyllä.

Onervan isä Antti-Pekka sanoo lapsen laittaneen nelikymppisen miehen arvot uuteen, hyvään järjestykseen.

– Yllättäen ei aikaa juuri muihin harrastuksiin jää, mutta eipä ole haluakaan, sanoo hän lämpimästi.

Hankkeessa malli korostaakin isän roolia tasavertaisena kasvattajana.

Suomessa hankkeen takana ovat muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Raha-automaattiyhdistys. Ohjaajat saavat koulutuksen perheryhmien ohjaajiksi ja perheiden tilanteen – erityisesti tunnepuolen ymmärtäjiksi. Ryhmiä on lisäksi päiväkoti-ikäisten taaperoiden perheille.

Perheiden arkea tukeva toiminta on perheryhmien ohjaamiseen koulutettuine ohjaajineen tarkoitus juurruttaa osaksi kuntien neuvolatoimintaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset