Kaupunkiuutiset

Vankilan myyjäiset uudessa Monikossa

Mäkelän teollisuusalueella on avattu Hämeenlinnan vankilan ja VIKTO ry:n (Vapauteen Ilmaisun ja Kuntouttavan Toiminnan kautta) ideoima toimintakeskus Monikko. Keskus tarjoaa rikostaustaisille ihmisille ohjattua toimintaa arjenhallinnan taitojen ja työelämävalmiuksien kehittämisestä erilaisiin luovien alojen työpajoihin.

– Löysimme nämä tilat toukokuun lopulla keräsimme lähes kaikki huonekalut lahjoituksina yksityisiltä ihmisiltä, VIKTO:n toiminnanjohtaja Johanna Laakso kertoo.

– Ensimmäiset asiakkaat tulivat elokuussa. Meillä on käytössä useita työhuoneita, joita voidaan muunnella erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi täällä voidaan järjestää vankilan ohjelmatoimintaa.

Näytön paikka

Monikko edustaa yhtä rikosseuraamusjärjestelmän uudenlaisista toimintamalleista. Toimintakeskus ei ole vartioitu, joten se on vangille harjoittelun, valmentautumisen ja näytön paikka.

– Jokainen vangin pääsy toimintakeskukseen harkitaan tapauskohtaisesti, rikosseuraamusesimies Leena Salomäki sanoo.

– Luonnollisesti Monikkoon valikoituvat ne, joiden kohdalla tilanteen väärinkäyttämisen riskiä pidetään pienenä. Käytännössä he ovat ihmisiä, jotka ovat olleet ulkona jo postumisluvilla ja heille on laadittu vapaussuunnitelma. Jatkossa aiotaan toteuttaa työllistämishankkeita yritysten kanssa.

Ensi viikonloppuna ovet ovat auki kaikille kiinnostuneille ja myynnissä on vankilan työhuoneilla valmistettuja laadukkaita tekstiilituotteita koirankoulutusesiliinoista kasseihin. Avoinna ovat myös VIKTO:n pikkupuoti ja kahvio. Tapahtumassa pääsee tutustumaan Sini Svahnin valokuvanäyttelyyn Minun maailmani, joka kertoo taistelusta eroon päihdekierteestä. Taiteilija on paikalla lauantaina.

Monikon (Tölkkimäentie 11) myyjäiset ja avoimet ovet pe 21.11. klo 9-18 ja la klo 9-15.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset