Kaupunkiuutiset

Vapaakirkkokeskuksen 
tiloihin saneerataan asuntoja

Hämeenlinnalaiset yrittäjät Seppo ja Annemari Kuvaja ovat ostaneet Sibeliuksenkadulla sijaitsevan Vapaakirkkokeskuksen kiinteistön. Vapaakirkkokeskus ja kustannustoimintaa harjoittava Päivä Osakeyhtiö muuttavat elokuussa Tampereelle. Sen sijaan vapaaseurakunta samoin kuin kirkkorakennus pysyvät Hämeenlinnassa.

– Isännöintitoimistomme on nyt vuokratiloissa ja olen etsinyt omia tiloja keskustasta. Kun Vapaakirkon kiinteistö oli kaupan, ostin sen omiksi toimistotiloiksi. Asunnot tulivat ikään kuin kaupan päälle, sanoo Seppo Kuvaja.

Kolmikerroksisen kiinteistön kahteen ylimpään kerrokseen Kuvaja saneeraa vuokra-asuntoja.

– Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaksioita ja kolmioita on tarkoitus saneerata kahdeksan asuntoa, mutta mietimme vielä, onko kolmio tarpeen.

Kuvajan mukaan vuonna 1961 valmistuneen rakennuksen runko on hyvä, mutta kiinteistöön tehdään täysremontti.

Uusiksi menevät lämpökeskus, käyttövesi- ja viemäriputkistot, sähköistys ja tietoliikenneyhteydet. Lisäksi ilmastointi ja jäähdytys rakennetaan. Ilmastointi, putket, sähköt ovet ikkunat on uusittava. Remontti alkaa elokuussa kun tilat vapautuvat ja valmista pitäisi olla vuoden päästä.

– Ajatuksena on hankkia asukkaille auto yhteiseen käyttöön, jottei jokaisen tarvitse välttämättä ostaa omaa autoa. Pari vuokra-asuntoa kalustetaan valmiiksi.

Kirkon ja kirkkokeskuksen väliseinä on aikanaan purettu osin alakerrasta seurakunnan tarvittua lisätilaa. Kaupan myötä väliseinä vedetään umpeen.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset