Kaupunkiuutiset

Luonnosta: Västäräkin valinta – Tekeekö pyrstönkeikuttaja tällä kertaa pesänsä omalle vaiko naapurin mökkitontille?

Kuva: Ari Elovirta
Västäräkki on jo päättänyt, mihin se pesänsä perustaa. Kuva: Ari Elovirta

Kevään edistyessä tolkun ihmiset ja muut kunnon kansalaiset ryhtyvät vimmaisesti siistimään puutarhaa. Ahdistusta aiheuttavat myös pölyiset ikkunat, hilseilevä maali ja tietenkin grillin karstat. Minä sen sijaan aprikoin, josko västäräkki vihdoin tekisi pesän mökkitontille.

Avopönttöjä on naulattu seinät täyteen eikä ilman tukilautaa olevaa räystästä löydy. Henkisesti lintua on kannustettu pesintään välttämällä älämölöä aina kun se on kuikuillut koloja ja laiturillekin on saanut paskoa vapaasti. Hyvin tuo pyrstönkeikuttaja on pihalla viihtynytkin. Huonosti hoidetun nurmikon hyönteiset ovat maistuneet ja peltikatolla on ollut mukava kisailla kumppanin kanssa.

Vaan karvas totuus paljastui souturetkellä. Sinne lennähti västäräkki pesäainekset nokassaan naapurin tuoreessa maalissa olevan vajan kätköihin. Taisivat olla ikkunatkin juuri pestyjä. Joten tämäkin erä meni tolkullisille 6–0.

Kirjoittaja tarkkailee lintuja ja muuta luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset