Kaupunkiuutiset

Veikko Saari levytti iskelmää

Kolme vuotta sitten Hämeenlinnaan muuttanut Veikko Saari on julkaissut albumin Kaukainen kotiseutu, joka sisältää tyylipuhtaasti esitettyä, perinteistä iskelmämusiikkia. Taustalla on tuttuja paikallisia muusikoita Janne Saksasta Lauri Maliniin.

– Tein jo aikaisemmin äänitteen, josta laulamani Orvokkivalssi on pyörinyt paikallisradioissa, Saari kertoo.

– Kappale on mukana myös tällä levyllä. Olen poikasesta saakka pitänyt todella paljon Olavi Virrasta, joten laulan myös hänen laulujaan.

Saari työskenteli neljäkymmentä vuotta kanttorina, mutta nuoruudessaan hänellä oli muitakin uranäkymiä.

– Ollessani Oulussa armeijassa aloitin kevyellä musiikilla ja kiersin tanssiorkesterin solistina Pohjois-Suomea sekä Keski-Pohjanmaata vuosina 1968-1971.

– Ajat olivat kuitenkin toisenlaiset, eivätkä vanhemmat oikein uskoneet, että elanto löytyisi tien päältä.

Bändi haussa

Saari oli kanttorina Pohjois-Karjalan Rääkkylässä, Suomusjärvellä, Kuopion Riistavedellä ja lopuksi Hämeenkoskella. Iskelmämusiikki palasi kuvaan hiukan ennen eläkkeelle siirtymistä ja Saari levytti Lauri Malinin studiossa levyn, joka ei kuitenkaan ollut vielä yleisessä jakelussa. Radiosoittoa se kuitenkin poiki.

– Voitin aikoinani Esko Rahkosen laulukilpailut Nivalassa ja hän oli sitä mieltä, että minulle saattaisi löytyä ura alalta, Saari muistelee.

– Kanttorivuosinani en sitten aina edes muistanut iskelmää. Nyt olen kuusi vuotta harjoitellut 3-4 tuntia päivittäin ja laulamisesta on tullut todellinen intohimo.

Uutuusalbumia on Hämeenlinnassa saatavilla Prismasta, torin ja Jukolan R-kioskeista sekä Aulangon Kievarista. Vielä kohtuullisen vähän aikaa täällä asuneella Saarella on ollut vasta satunnaisia esiintymisiä paikkakunnalla.

– Olisi hienoa löytää bändi Hämeenlinnasta ja lähteä sen kanssa keikoille. Tykkään laulaa omalle ikäpolvelleni tehtyä musiikkia ja minulla on laaja ohjelmisto.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

29.9.2020