Kaupunkiuutiset

Venyttely pitää ketteränä

Veteraaniurheilija Hanna Laurila, 81, on käynyt jo 15 vuoden ajan Maikki Lähteenmäen vetämässä intensiivivenyttelyssä Hämeenlinnan tanssi- ja liikuntakeskuksessa. Venyttely on muun liikunnan ohella tuonut hänelle terveyttä ja vetreyttä niin, että hän osallistuu yhä urheilukilpailuihin.

– Maikin tunnille pitää päästä aina kun vain mahdollista. Hän on niin loistava, rauhallinen ja selväsanainen, ja hän tekee aina liikkeet itsekin. Hän ohjaa perushyvää, vanhanajan venytystä, Hanna kehuu.

Ensi kokemukset syvävenyttelystä eivät Hannan mukaan olleet aikoinaan pelkästään miellyttäviä, sillä hän sanoo olleensa aloittaessaan kankea kuin seiväs.

– Ensimmäisten kertojen jälkeen tuntui kauhean kipeältä, varsinkin sydämen kohdalta, kylkikaaren alta ja alaselästä, ja alkuun olin aina myös hirveän väsynyt jälkeenpäin. Mutta talven jälkeen rupesi lähtemään, hän muistelee.

Tällä hetkellä ei uskoisi, että Hanna on ollut joskus kankea. Hän saa itsensä asentoihin, joita monet nuoretkin voivat kadehtia. Lattialla istuessa hänen päänsä painuu vaivatta polviin ja rinta reisiin. Harva pystyy Maikinkaan tunnilla samaan.

– Hannaa on kerta kaikkiaan ihana seurata. Muistan, kuinka hän kysyi minulta silloin 15 vuotta sitten, voiko hän vielä tulla venyttelemään, kun hän on niin vanha, Maikki nauraa.

Liikuntakipinä Hannalle syttyi jo 50 vuotta sitten. Hän kertoo olleensa tuohon aikaan aina sairaana ja huonossa kunnossa, oli flunssaa, poskiontelotulehdusta ja milloin mitäkin.

– Kun lapsemme olivat pieniä, olin jatkuvasti antibioottikuurilla. Vuonna 1967 rupesin juoksemaan, ja pikkuhiljaa liikuntalajeja tuli lisää. Sen jälkeen, kun aloitin liikunnan harrastamisen, olen ollut paljon terveempi. Kerran vuodessa saatan saada flunssan, mutta sekin on lievä, hän kertoo.

Hannan lajeja ovat olleet juoksun lisäksi muun muassa hiihto, pyöräily, kävely, sauvakävely, uinti, soutu, kuntosali, yleisurheilu. Hiihtolenkeille tulee pituutta yleensä vähintään 15 kilometriä ja kävelyretkille vähintään 5 kilometriä. Sulan veden aikaan hän kertoo lisäksi soutavana lähes joka päivä pari kilometriä.

Kotona Hannalla on mahtava palkintokaappi pullolaan, sillä hän on saavuttanut erilaisista kilpailuista (SM, PM, EM, MM) noin 350 mitalia. Aviomies Pertti Laurila on vaimonsa huoltaja ja kannustaja sekä leikekirjan kokoaja.

Liikkumisen lisäksi Hanna pitää terveyden kannalta merkittävänä sitä, että ravinto on oikeanlaista.

– Syömme paljon suomalaisia marjoja, melkein puoli litraa päivässä, ja runsaasti salaatteja. Myös vitamiinit, kuten C, B12 ja D, sekä magnesium ja kalkki ovat tärkeitä, hän valaisee päivittäistä ateriaansa.

Kesiä Hanna viettää mökillä ja palaa kaupunkiin vasta lokakuun tietämillä, jolloin hän jatkaa taas venyttelytunneillakin käyntiään. Maikki saattaa jo ennen sitä ehtiä kysellä, missä ryhmän vakijäsen viipyy.

Maikin intensiivivenyttely kestää kerrallaan reilut puolitoista tuntia. Monet pitävät nimenomaan siitä, että he saavat maanantai-iltana rauhoittua kunnolla ihan vaan olemiseen.

Venyttely sopii Maikin mukaan erityisen hyvin myös kuluneille nivelille. On tärkeää, että niitä kuormitetaan sopivasti.

– Liikunnan merkitystä painotetaan, sillä niveliä ympäröiviä lihaksia pitää voimistaa. Venyttelyssä käytämme nivelten koko liikelaajuutta, hän kertoo.

Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksen kuntotuntien syyskausi alkaa 15.8. uudessa salissa, joka sijaitsee Aulangontie 1:ssä. Käytössä on kesän aikana remontoidut kaksi salia ja sosiaalitilat.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset