fbpx
Kaupunkiuutiset

Vesalaisesta tullut jo liigatähti

HPK:n hyökkääjästä Kristian Vesalaisesta, 18, on tullut kirkkaasti loistava tähti jo Liigassakin – nuorten maajoukkueen lisäksi. Hänen mainion pelaamisensa ansiota on paljon se, että Kerho vielä kamppailee pudotuspelipaikasta – huonon syyskauden jälkeen.

– Alku oli itselläkin tosi vaikea. En oikein saanut tulosta aikaan, enkä pelannut sillä tasolla, millä olisi pitänyt. Nyt on sitten lähtenyt rullaamaan vähän paremmin. On tullut onnistumisia, olen saanut autettua jengiä ja tehnyt paljon hommia, hän pohtii.

Varsinkin ylivoimalla Vesalaisesta on tullut suorastaan vastustajan kauhu. Maaleja on ropissut yhteensä jo 19 kappaletta ja niistä 13 ylivoimalla. Jäähylläkin hän on käynyt vain 4 minuutin verran.

– Pistemääräni on ihan jees, mutta pisteetkään eivät merkkaa aina sitä, miten pelaa. Jäähyjä en ole ikinä hirveästi ottanut. Pelaan niin, ettei niitä tule, hän sanoo.

 

Hämeenlinnaan Vesalainen tuli hakemaan johtavan pelaajan paikkaa. Tavoite näyttää onnistuneen mukavasti.

– Onhan tässä vielä kautta jäljellä, mutta olen ainakin omasta mielestäni ihan hyvin sen (johtajuuden) hoitanut. Olen koittanut olla sellainen pelaaja, joka ratkoo pelejä, on hyvässä roolissa ja pystyy näyttämään sen kentällä.

Nuori pelaaja arvioi kehittyneensä tällä kaudella etenkin kiekollisessa pelissä.

– Nyt pystyn syöttämään paremmin ja näen, jos kaveri on vapaana. Massaakin on tullut lisää. Perusasioissa on menty eteenpäin.

 

Laukaus Vesalaiselle on sellainen, että häntä on verrattu jo Patrik Laineeseen. Laine kertoi NHL-varauksensa jälkeen englanninkielisessä haastattelussa, että hän oli harjoitellut loputtomasti kuteja lämäämällä cokispulloja kotinsa takapihalla. Vesalainen naurahtaa, että samantyylistä taitojen hiomista on hänelläkin ollut.

– Meillä oli autotallissa cokis- ja vissypulloja ja tölkkejä. Niitä siellä sitten vetelin aika paljon aina koulun jälkeen.

Vesalainen varattiin viime vuonna samaiseen Winnipegiin kuin Lainekin, ja hän lähtenee sinne jo tulevana kesänä. Hän kertoo, että sieltä ollaan jatkuvasti yhteyksissä häneen.

– Winnipegiin pitää laittaa raportti joka pelin jälkeen, ja sitten keskustelemme pelistä. Kerran ne tulivat tänne viikoksi paikan päälle ja ovat vissiin tulossa nyt kohta uudestaan.

Kielikin Vesalaisella on jo hallussaan, sillä hän on omien sanojensa mukaan hyvä niitä oppimaan ja harjoitusta puhumisesta tuli reilusti jo Ruotsin-vuosina.

 

Miesten maajoukkuekin on ollut jo jonkin aikaa Vesalaisen tähtäimessä, ja voi hyvinkin olla, että hänet nähdään tulevissa MM-kisoissa. Hän itse ei kuitenkaan nyt juuri mieti asiaa.

– Kunhan vaan pelaan omaa hyvää peliä, saa sitten nähdä mitä sieltä tulee. Toivotaan parasta, mutta jos ei kutsua tule, ei se hirveästi haittaa. Pääasia on, että saan pelattua sellaisen kauden kuin itse haluan, hän puntaroi.

HPK:lla oli tiistaina äärettömän tärkeä peli Ässiä vastaan. Vesalaisen mukaan joukkueella ei ole vielä hätää, sillä mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat jäljellä.

– Mennään peli kerrallaan. Kyllä sen sitten joku ilmoittaa, milloin ne pelit loppuvat, ei pelaajien tarvitse sitä miettiä. Kunhan vain antaa kaikkensa ja katsoo, mihin se riittää.

 

Nykyisessä kotikaupungissaan Vesalainen kertoo viihtyvänsä hyvin.

– Hämeenlinna on mukava, pieni ja kiva kaupunki – aika kotoinen mesta. Kaikkea löytyy mitä tarvitsee. Olen tykännyt asua täällä, vaikka olen aikaisemmin asunut aika isoissa kaupungeissa, hän kehuu.

Vapaa-aikaa nuori pelaaja viettää kotona ja kavereiden kanssa hengaillen.

– Frendien kanssa käydään syömässä tai leffassa, ja kahvilla ollaan joka päivä aika pitkä tovi. Sitten muu aika menee pleikkaria pelatessa ja ruokaa laittaessa, muuta ei oikein ehdi. Pitäisi varmaan jokin kitara hommata, niin saisi jotain aikaiseksi. Olisi kiva oppia soittamaan jotain, hän hymyilee.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset