Kaupunkiuutiset

Vexi Salmi muisteli kolumnissaan olympialaishuumaa Hämeenlinnassa: "Kuume yllätti urheilun vastustajatkin"

Sanoittaja Vexi Salmi pakinoi vuosien mittaan Hämeen Sanomissa, Kaupunkiuutisissa ja Hämeenlinnan Viikkouutisissa. Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran 21.5.2014.
Kuva: Anja Filppula = AF
Vexi Salmi kuvattuna vuonna 2002. Kuva: Anja Filppula

Olympiahuuma saavutti Hämeenlinnan jo kesällä 1951. Kaurialan urheilukentän kattila myllerrettiin auki, juoksurata sai uuden hiilimurskapäällysteen ja montun rinteet tasoitettiin antiikin amfiteatterin muotoon.

Pääsuoran vanha katsomo sai väistyä uuden betonirakennelman tieltä. Ehostettu kenttä oli valmis vastaanottamaan maahockeyn ja jalkapallon alkusarjan pelit.

 

Kentän pääsisäänkäynnin ohitse vievä Soraharjunkatu kaivettiin auki. Kaivanto peitettiin karkealla soralla ja sepelillä, jyrättiin ja kaiken päälle laskettiin höyryävä asvaltti.

Vielä suuremman muodonmuutoksen koki Ahvenisto. Järven eteläpään rutasuo kaivettiin ylös, kuivattiin ja tasoitettiin hiekkakentäksi.

Hiekkakentän nurmikkokumpareelle kohosi kahvilarakennus tuomaritorneineen. Tornin ylälapetta koristivat olympiarenkaat. Tornin viereen rakennettiin pitkä pukuhuonepaviljonki.

 

Järven itärinteeseen valmistui betoninen maauimala. Kun hiekkakentän etelälahdekkeeseen nousi miekkailuhallien rivistö, näytti Ahveniston uusi urheilukeskus kansainväliseltä kohtaamispaikalta, ja olympiakuume yllätti urheilun vastustajatkin.

Nykyaikaisen viisiottelun kilpailupaikat vetivät puoleensa. Ratsastusesteistä tuli kiipeilypaikkoja ja metsään raivatusta maastojuoksuradasta hölkkäpolku. Suosituin leikkipaikka oli vartioimaton pistooliampumarata.

 

Kaurialan hiekkakuoppaan rakennettiin ampumakoppirivistö ja taulutelineet kuopan lapetta vasten. Harjoittelimme radalla tarkkuusammuntaa kaaripyssyillä ja ritsoilla.

Vuosi vierähti nopeasti ja tuli alkukesä. Jokaisella pikkupojalla oli taskussaan kynä ja nimikirjoitusvihko. Mutta viikkoa ennen kisojen alkua minut määrättiin silmäleikkaukseen Helsinkiin. Haartmaninkadun Klinikan ikkunoista näkyi vain kaistale Tullinpuomin aukiota johon kisojen lippurivistöt päättyivät.

 

Pääsin sairaalasta olympiakisojen toiseksi viimeisenä päivänä ja sain tuoksahduksen olympiahuumasta. Käänsin sen voitokseni. Olin ainoa joka oli käynyt kisojen aikana Helsingissä.

Päätimme järjestää omat olympialaiset. Saimme kotoa vanhoja lakanoita, joista leikkasimme lippukankaat. Minä väritin rasvaliiduilla karttakirjasta kopioimiani lippuja ja kiinnitin ne leppävarsiin.

 

Varasin itselleni Suomen siniristin. Se oli kaikkien haluama. Jaoin muut liput sisäisen arvojärjestyksen mukaan. Pienimmille pojille jäivät vähiten halutut maat.

Kun olympiatuli oli sytytetty lähtöpaikalle, lippukulkue lähti liikkeelle. Kiersimme Kaurialankatua Soraharjunkadulle. Kuljimme liput sojossa uutuuttaan tuoksuvaa asvalttikatua ja väistimme vain Merivarikolle menevää Vekan linja-autoa. Sitten kaarsimme Brahenkadulle ja takaisin Rinkelinkadulle.

 

Kaurialan omat olympiakisat olivat alkaneet. Järjestimme saman lippuparaatin vielä seuraavana vuonna vaikka hiekkakuopan ampumarata alkoi jo ränsistyä ja monet ratsastusesteet ja miekkailuhallit oli jo purettu.

Uusin Kaupunkiuutiset

23.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

23.9.2020