Kaupunkiuutiset

Vielä ehdit lainaamaan

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sekä Hattulan ja Janakkalan kunnankirjastojen kirjastojärjestelmä vaihtuu. Tästä johtuen kirjastoista ei voi lainata, uusia tai varata aineistoa 13 – 29. lokakuuta välisenä aikana. Kirjastoautot eivät kulje katkoksen aikana. Myöskään Vanamo verkkokirjastossa ei voi uusia lainoja, tehdä varauksia tai etsiä aineistoa.

Vielä ehdit lainaamaan kirjastosta. Nyt myös uutuuskirjojen, kurssikirjojen ja muun aineiston, jolla normaalisti on kahden viikon laina-aika, eräpäivä on vasta marraskuussa. Käyttökatkon ajalle ei tule eräpäivä. Kirjastoon saapuneet varaukset kannattaa hakea ennen katkosta, vaikka Hämeenlinnan kirjastoissa ennen katkosta saapuneet varaukset voi noutaa asiakaspalvelusta myös järjestelmävaihdon aikana.

 

Uuden kirjastojärjestelmän myötä Hämeenlinnan kirjastoissa asiakkaat voivat lähtien itse noutaa varaamansa aineiston tarvitsematta pyytää sitä asiakaspalvelusta. Varatut kirjat voi uudistuksen jälkeen noutaa myös kirjastojen itsepalveluaikana. Myös Tervakosken omatoimikirjastossa Janakkalassa varaukset voi järjestelmävaihdon jälkeen noutaa itse. Hattulan kirjasto ei vielä ota käyttöön varausten itsepalvelunoutoa.

 

Hämeenlinnan pääkirjasto on auki normaalisti koko järjestelmävaihdon ajan. Hämeenlinnan lähikirjastot ovat auki supistetusti. Janakkalan pääkirjaston lehtilukusali on avoinna, mutta muuten kirjasto on suljettu. Tervakosken kirjasto on käytettävissä klo 8-21 omatoimikirjastokortilla. Hattulan kirjastossa on supistetut aukioloajat. Tarkemmat tiedot aukioloista katkoksen aikana löytyvät Vanamo verkkokirjastosta (vanamo.verkkokirjasto.fi) sekä kirjastoista.

Aineistoa voi myös katkon aikana palauttaa kirjastoihin ja palautusluukkuihin. Kirjastoissa voi myös opiskella, työskennellä, oleilla ja pelata. Kirjastojen tietokoneet ovat myös asiakkaiden käytössä. Hämeenlinnan pääkirjaston pelitila Bunkkeri on avoinna järjestelmävaihdon ajan.

Myös E-kirjat, e-lehdet ja muut kirjaston e-aineistot ovat asiakkaiden käytössä, sillä järjestelmänvaihdos ei koske e-aineistoja.

 

Loka-marraskuussa Hämeenlinnan pääkirjastossa järjestetään maksuton tietokonekurssi ja tarjotaan henkilökohtaista perusopastusta tietokoneiden, tablettitietokoneiden ja älypuhelimien käytössä.

Verkkostartti -tietokonekurssi on torstaisin 2.-30.11. klo 17.00 – 19.00 atk-luokassa. Kurssille voi ilmoittautua 2.–14.10. välisenä aikana joko kirjaston Info-pisteessä tai soittamalla numeroon 03-621 3040. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus on maksutonta ja siihen mahtuu kymmenen henkilöä.

Pääkirjastossa tarjotaan tiettyinä päivinä myös henkilökohtaista opastusta tietotekniikan peruskäytössä ja sähköisessä asioinnissa. Atk-luokassa järjestetään syksyn aikana neljä vertaisopastuskertaa torstaisin 5.10., 12.10., 2.11. ja 9.11. klo 10–11.30. Vertaisopastukseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Marraskuussa käynnistyy myös kokeilu, jossa asiakkaat saavat henkilökohtaista laiteopastusta tietokoneiden, tablettitietokoneiden ja älypuhelimien käytössä 3.11. alkaen perjantaisin klo 10–12 atk-luokassa.

Lisäksi pääkirjastossa saa opastusta e-kirjojen ja muiden kirjaston e-aineistojen käytössä 10.10. klo 10–11 ja 14–15.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset