Kaupunkiuutiset

Vielä ehtii istuttaa omatkin perunat

Kaikilla ei ole pihallaan tilaa omalle perunamaalle, mutta pottuja voi viljellä pienen määrän laatikossakin. Tällainen ratkaisu toimii myös niissä puutarhoissa, joissa etanat yleensä pääsevät tekemään tuhojaan. Kesäkuun puoliväli on perinteistä perunan istutusaikaa, joten vielä ehtii hyvin mukaan.

Kasviksia on Suomessa kauan viljelty kasvulavoissa, koska niissä viljely voidaan aloittaa keväällä ja kasvukaudesta tulee pitempi kuin avomaalla. Kehikon voi tehdä lavakauluksesta, joita myydään valmiina tai rakentaa laatikon itse, kunhan tekee sen riittävän korkeaksi.

– Olen itse kasvattanut perunaa laatikossa, mutta myös vanhassa autonrenkaassa. Ihan yhtä hyvin käy ämpäri, josta pohja on poistettu, Sirkka Sandelin Kanta-Hämeen Hyötykasviyhdistyksestä kertoo.

– Laatikon pohjalla voi laittaa kunnon kerroksen kostutettuja sanomalehtiä, jotka estävät rikkaruohojen läpäisyn yhden kasvukauden ajan. Multaa kannattaa laittaa sellaiset 15 senttiä alle ja kymmenisen senttiä perunan päälle.

Omia perunoita pääsee syömään nopeammin, jos perunan idättää ennen istutusta. Siemenperunat laitetaan suhteellisen lämpimään ja valoisaan tilaan. Huoneenlämmössä ja ikkunalla idätys kestää lajikkeesta riippuen 2-3 viikkoa. Kotoa saattaa kyllä ennestäänkin löytyä käyttämättä jääneitä perunoita, jotka ovat aloittaneet itämisen ilman sen kummempia toimenpiteitä.

Ei heti täyteen

Sandelin muistuttaa, ettei istutuslaatikkoa kannata missään nimessä latoa heti täyteen multaa.

– Kannattaa odottaa, kun peruna alkaa pukkaamaan vartta ilmoille, hän neuvoo.

– Sen viereen voi sitten lisätä multakerroksen. Kun varsi peittyy, peruna alkaa työntää siihen kohtaan uutta mukulaa.

Peruna ei tarvitse kasvaakseen kovin vahvaa maata, joten mullan sekaan voi Sandelinin mukaan laittaa hiekkaa.

– Kalkista peruna ei tykkää, eli jos multaa lähtee ostamaan, niin kannattaa valita sitten rodomultaa. Periaatteessa ihan tavallinen kukkamulta käy hyvin.

Palttoo päälle

Perunoille tehdään istutusvaot ja potut laitetaan niihin kevyesti painaen ja idut ylöspäin. Avomaalla istutusväliksi suositellaan vähintään 25 senttiä, mutta laatikkoon perunat voi laittaa tiheämpään. Sitten vain multaa ja kasteluvettä päälle. Kastelu on jatkossakin tärkeää, sillä kohotetussa kasvualustassa maa kuivuu nopeammin kuin maapohjassa.

Halllaharsoa ei kesäkuussa istutettu peruna enää Sandelinin mielestä tarvitse.

– Jos kovin kylmältä tuntuu, voihan laatikon päälle heittää vanhan palttoon tai pahvilaatikon yöksi. Se ajaa ihan saman asian.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

12.8.2020

Päivän Hämeen Sanomat

13.8.2020

Fingerpori

comic