Kaupunkiuutiset

Viitataan kintaalla!

Hämeenlinnan kaupunki ei arvosta puupennin pyörylän vertaa kaupungin leirintämatkailua. Tällaiseen johtopäätöksen tulee ulkopaikkakuntalainen leirintämatkailija. Tienviittojen perusteella Hämeenlinnan ei ole leirintäaluetta. Suomen muilla leirintäaluepaikkakunnilla oikeaan osoitteeseen ohjataan jo kaukaa saapumisteiden varsilta.
– Kymmenen vuotta leirintäalueviitoitusta on pyydetty, kymmenen vuotta viitoitus on luvattu hoitaa. Mitään ei tapahdu. Saamme jatkuvasti asiakkailtamme vihaista palautetta, Aulangon leirintäalueen yrittäjäpariskunta Tuija Tunturi ja Heikki Alutoin sanovat.
Moottoritiellä ei ole ensimmäistäkään viittaa leirintäalueelle, ei kymppitiellä, ei edes ohi kulkevalla Aulangontiellä. Hämeenlinnalaisiin hotelleihin ohjataan kylteillä ja Hannun vaakunoilla ”jo Helsingistä lähtien”, mutta edes leirintäalueen portille ei ole saatu merkintää leirintäalueen sijainnista.
– Kaupunginjohtajista ja tilaajajohtajista alkaen asia on luvattu hoitaa. Olen vieressä kuullut, kun seuraavan portaan virkamies on saanut määräyksen hoitaa asia kuntoon. Kymmenen vuoden pyynnöistä on puhdas nolla ja yrittäjän paha mieli. Ei tällainen toiminta ainakaan kannusta, Heikki Alutoin toteaa.
Leirintäaluetta etsivät ovat usein perin vihaisia, kun seikkailevat kaupungin keskustassa isojen asuntovaunujensa kanssa. Viitoituksen puuttuminen on ”tietysti yrittäjän syy”.
– Eivät kaikki suomalaiset, saati ulkomaalaiset tiedä, että leirintäalue on Aulangolla. Hämeenlinnalaiset tietävät, mutta eivät he viitoitusta kaipaa. Ulkopaikkakuntalaisiahan pitäisi palvella., Tuija Tunturi lisää.

 

Aulangon alueen palvelutasoa on kehitetty kymmenen vuotta. Jalostamista riittää tulevaisuudessakin.

Leirintämatkailu on hengissä

Leirintämatkailu voi ja elää hyvin. Telttailu on noussut takaisin kansan suosioon taannoisesta lamasta. Samaan aikaan yhden ja kahden vuorokauden mökkimajoittuminen kasvaa koko ajan. Ihmiset hakevat edullisempia vaihtoehtoja hotellimajoitukselle. Oma ryhmänsä on myös takavuosina kovasti kasvaneet karavaanarit.

Hämeenlinnan leirintäalueella Aulangolla ja Aulangon Lomakylässä kävi viime vuoden aikana yhteensä 22 000 asiakasta. Huippupäivänä Aulangolle sijoittui 160 matkailuautoa/-vaunua.

– Pitkäjänteisellä kehitystyöllä kävijämäärää pystytään edelleen kasvattamaan, Aulangon Lomakylää (entinen Aulangon Heikkilä) tasan kymmenen vuotta isännöinyt yrittäjäpariskunta Tuija Tunturi ja Heikki Alutoin sanovat.

Pariskunnalla on väkevä usko ympärivuotiseen leirintämatkailuun. Kävijämäärät ovat hyvällä mallilla suomalaisilla leirintäalueilla, kunhan palvelut ovat kunnossa.

– Pelkkä telttapaikka ei enää aina riitä. Alueen palvelutasoa pitää kohentaa. Se takaa aivan varmasti hyvän suosion.

Hämeenlinnan seudulla ei muita leirintäalueita ole. Etelässä lähin on Riihimäellä, pohjoisessa Tampereella. Kymppitien varrelta itään pitää mennä Lahteen sakka, lännessä Turkuun.

Silti viitoituksia ei ole. Hämeenlinnasta on helppo hurauttaa ohitse, kun ei edes tietoa leirintäalueesta ole teiden varsilla.

Kesäaikana alueen leirintäpalvelut työllistävät parikymmentä ihmistä, ympärivuotisesti Kultaperho Oy antaa työtä kuudelle.

Kymmenen kehitysvuotta

Aulangon Lomakylästä liki päivälleen kymmenen vuotta sitten käynnistynyt Kultaperhon matkailuyrittäjyys on laajentunut Aulangon leirintäalueelle ja Viralan campingalueelle sekä kahvilatoimintaan Hämeenlinnan uimahallissa.

– Aulangon Lomakylän avajaispäivänä paikalle pyöräili nuori nainen silmät muljahdellen ja tajuttomuuden rajamailla. Hän kysyi saisiko pystyttää teltan alueelle. Tarjosin hänelle makuupaikan mökistä. Hieman myöhemmin paistoin nälkäiselle kulkijalla pihvit. Nautimme ne yhdessä. Nainen voivotteli, että ei taida olla oikein rahaa tällaiseen serviisiin. Sanoin kaiken olevan ilmaista, koska hän oli ensimmäinen asiakkaamme. Siinä meitä oli kaksi onnellista, Heikki Alutoin muistelee ensimmäistä työpäiväänsä ränsistyneessä lomakylässä.

Sen jälkeen on paljon virrannut turisteja Aulangon maisemissa. Mökkikylä on remontoitu kokonaan uskoon, samoin ravintola- ja saunatilat. Nykysanaston mukaan Lomakylä on ”päivitetty”.

Sama ruljanssi on käynnissä Aulangon leirintäalueella. Ränsistymään päässyttä mökkikantaa on saneerattu pari vuotta tiiviisti. Samoin on käynyt alueen ravintolarakennukselle, nykyiselle Aulangon Kievarille. Kaksi alueen vanhaa rakennusta ovat peruskorjauksen jäljiltä pysyvässä asumiskäytössä.

Myös luonnon tarjoamia puitteita on entrattu kävijäystävällisemmäksi, sillä pusikoitunut ja osin isoa puustoa kasvanut maisema on avattu niin, että myös Vanajavesi pääsee leirintämatkailijoiden ihailtavaksi.

– Kun vielä saataisiin pitkäjänteisyyttä maanomistajan puolelta, niin hyvä tulisi.

Tasoa pitää yhä nostaa

Pitkäjänteisyyttä yrittäjäpariskunta hakee nykyisin alueen hallitsijan, Linnan Kehityksen suunnalta. Vuoden mittaisissa pätkissä laaditut vuokrasopimukset eivät millään mahdollista yrittäjän isoja investointeja.

– Sopimus on nyt ensi vuoden loppuun. Meidän kannalta kymmenen vuoden vuokrasopimus on minimi, jotta kannattaa investoida esimerkeiksi uusiin mökkeihin, Heikki Alutoin sanoo. Pitempikään vuokra-aika ei olisi pahitteeksi.

Kysyntää on nykyistä laadukkaimmista mökeistä. Myös leirintäalueen yhteisen huoltorakennuksen uusiminen on pikaisesti edessä. Yhden vuoden takia yksikään yrittäjä ei suostu pistämään rahaa isoihin investointeihin.

Yrittäjiltä löytyy halua kehittää hämeenlinnalaisen matkailun tätä osa-aluetta.

– Katsotaan nyt mitä Linnan Kehitys päättää, siirto heidän alaisuuteenhan on vielä tuore ratkaisu, Tunturi ja Alutoin sanovat uudesta isännästä.

Yllä mainittujen viitoitusongelmien ohella yrittäjät eivät ole aina olleet varmoja, halutaanko kaupungissa yleensäkin edistää yrittäjyyttä, saati tämän sortin matkailuyrittäjyyttä.

– Välillä on ollut aika hankalaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset