Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Vili ja Vänä osaavat laittaa läskiksi – HPK:n U18-jääkiekkojuniorien valmentamisen kaverukset kuitenkin ottavat tosissaan

Pitkäaikaisten kaverusten Ville Viitaluoman ja Tuomas Vänttisen tiet ovat lopulta tuoneet Hämeenlinnaan ja nyt myös samaan valmennustiimiin. Kuva: Lea Karmala
Pitkäaikaisten kaverusten Ville Viitaluoman ja Tuomas Vänttisen tiet ovat lopulta tuoneet Hämeenlinnaan ja nyt myös samaan valmennustiimiin. Kuva: Lea Karmala

Entiset liigakiekkoilijat Ville ”Vili” Viitaluoma ja Tuomas ”Vänä” Vänttinen puhkeavat vähän väliä nauraa retkottamaan. Heidän juttelunsa kiepsahtaa usein läskiksi, kuten he itse sen ilmaisevat. Vakavasti he kuitenkin suhtautuvat HPK:n U18-junioreiden luotsaamiseen, jota he hoitavat yhdessä Janne Kari-Koskisen kanssa.

Kaksikko on tuntenut toisensa parikymmentä vuotta. Aikoinaan heidän tiensä risteili niin, että aina välillä he pelasivat samassa seurassa: ensin Lappeenrannan SaiPassa, sitten HPK:ssa ja viimeksi Vaasan Sportissa. Hämeenlinnassa molemmat ovat asuneet jo vuosia.

Samanlainen huumori yhdistää

Miehillä on samanlainen huumori, muuten he eivät kuulemma olisikaan niin hyviä kavereita ja nyt myös valmentamassa yhdessä.

– Voi niitä aikoja, kun jouduttiin olemaan erossa. Ajattelin monesti, että tässä se Vänä taas laittaisi touhun ihan läskiksi. Kyllä sitä kaipasi, Viitaluoma huokaa.

– Meillä on aina ollut ihan käsittämättömän hauskaa. Edelleen meillä on se sama pienen pojan huumori kuin silloin, kun tutustuttiin. Sillä pärjätään pitkälle, Vänttinen komppaa.

Vänttistä on kuvailtu vääräleuaksi ja toisaalta pelaajana ikitaistelijaksi.

– Kyllä sieltä löytyy asiallinenkin puoli. Mutta minuutin päästä saatetaan pistää taas läskiksi, Viitaluoma kuittaa.

Sama vamma lopetti kiekkouran

Viitaluoma, 40, joutui lopettamaan kiekkoilijanuransa kolme vuotta sitten ja Vänttinen, 37, kaksi vuotta sitten samasta syystä: polvet ovat sökönä. Viitaluomalla toinen polvi on ehjä, mutta Vänttisellä molemmat raajat on operoitu moneen kertaan.

– Luistelemme yhdellä jalalla ja pidämme toisistamme kiinni, he hekottavat.

Jalkalihakset kaveruksilla ovat vielä toistaiseksi hyvässä kunnossa, sillä ennen vanhaan harjoitukset tähtäsivät juurikin lihasvoiman vahvistamiseen. Tästäkin he repivät huumoria, mutta asia myös vakavoittaa.

– Meillä oli keskiroppaa ja isot jalat. Edelleen on vaikea löytää sopivia housuja, kun reidet ovat niin paksut. Nyt koko ajan meillä häviävät lihakset, joita ollaan tehty koko elämämme. Kun ne röpöttävät, sitten alkavat röpöttävät polvetkin. Salilla käymme joka päivä, mutta emme jaksa tehdä siellä mitään muuta kuin miettiä ja katsella painoja. Ei ole enää mitään motivaatiota, kun on jo ihan sama, mikä se reiden koko on.

Viitaluoma kertoo kävelevänsä mielellään Hämeenlinnan upeissa maisemissa. Perheen kolme koiraakin tarvitsevat liikuntaa, mutta pahimmilla helteillä lenkkeily jäi.

– Sitten kun taas kävin kävelyllä, valvoin yön polvi kipeänä.

Vänttinen tykkää golfata, mutta tämä kesä hänellä on kulunut enemmänkin kalastuspuuhissa.

Kodit Hämeenlinnassa

Hämeenlinnaan Viitaluomat muuttivat 2008. He asuivat pitkään Tarvasmäessä mutta vaihtoivat hiljattain kotinsa Kaurialaan.

– Meillä Hämeenlinnaan jääminen oli tietyllä tavalla perheasia. Eihän kaupunki mikään metropoli ole, mutta se on sijainniltaan yksi parhaita paikkoja.

Vänttinen asettui Siiriin vuonna 2013.

– Mie olin rymynnyt eri kämppiä, eikä ollut oikein tukikohtaa ja oikeata kotia missään. Kyllästyin ihan täysin kiertolaisen elämään. Löytyi tosi mukava rivari, ja siellä asumme edelleen.

Vänttinen on myös yhdeksänkuisen esikoisen isä. Tennisvalmentaja-vaimonsa hän paljastaa löytäneensä Tinderistä. Heinäkuussa puoliso on ollut käymässä oman perheensä luona Moldovassa.

– Sinkkuisänä tässä on oltu kesää liikenteessä. Me ollaan aika erikoinen pariskunta, mutta nyt olen paremmalla tiellä kuin peliaikoina, ja elämässä on sisältöä. Jääkiekko oli niin itsekästä hommaa, että kaikki meni sen mukaan. Perhe opettaa epäitsekkyyttä, hän pohtii.

– Et sä niin itsekäs ole, kun sut paremmin tuntee, Viitaluoma oikaisee.

Valmennuksesta vielä opittavaa

U18-junioreiden koutsaamiseen Vänttistä ei tarvinnut erikseen houkutella.

– Toivoin, että Vili ottaisi minut apuvalmentajaksi. Hän halusi rakentaa sellaisen ympäristön, missä on hyvä olla ja ollaan rehellisiä. Joo joo -myötäily ei vie ketään eteenpäin.

Ihan aluksi Viitaluoma pyysi toista miettimään valmennusasioita.

– Ensin meni läskiksi, mutta kyllä sieltä tuli vastaus. Vänä myönsi rehellisesti, että hänellä on paljon opittavaa. Mutta eihän tässä valmiita olla itsekään, askel kerrallaan mennään. Tunnen Vänän niin hyvin, että tiedän, mitä häneltä saan.

Viitaluoma on kouluttautunut valmentajaksi, ja Vänttiselläkin opiskelu on meneillään Vierumäellä.

– Vilillä on esimerkiksi fysiikkaharjoittelut hyvin näpissä, itsellä siitä ei ole hajuakaan vielä, mutta haluan oppia. Kun pelasi itse, ei tarvinnut kuin tehdä ohjeiden mukaan ajattelematta, Vänttinen muistelee.

Fysiikkaa helpompi kehittää

Valmentaminen on Viitaluoman mukaan tietyllä tavalla johtamista.

– Pitää osata kertoa asiat niin, että kaikki ymmärtävät, ja kunnioittaa eri kasvuvaiheita. B-ikäiset ovat ihan huippu-urheilijoita jo. Me oltiin tuossa iässä enemmän harrastelijoita.

Molemmat ihastelevat sitä, miten jänteviä ja elastisia nuoret pelaajat ovat nykyään ja miten nätisti he luistelevat. Muutenkin junioreiden elämä on parissakymmenessä vuodessa muuttunut.

– Nämä juoksevat yli 7 000 metriä puolessa tunnissa, mutta pelaaminen on eri juttu. Mehän pelattiin kaikkea mahdollista, pallosilmä oli meillä mielestäni parempi kuin nykynuorilla. Jos osaat pelata, mutta olet vaikka tämmöinen pullukka kuin minä, fysiikka on helpompi laittaa kuntoon kuin pelisilmä, Vänttinen naurahtaa.

– Sekin pitää meidän ymmärtää, että heitä heitä kiinnostavat muutkin asiat kuin jääkiekko. Kannustamme tutustumaan maailmaan. Omatoimisisesti ohjaamme pelaamaan vaikka padelia tai sulkapalloa tai mitä vaan. Pelaaminen on se juttu, ja kivaakin pitää olla, Viitaluoma painottaa.

Kaikkea tehdään kimpassa

Viitaluomalla nykyinen pesti on ensimmäinen päätoiminen, aiemmin hän valmensi Kerhon nuorempia junnuja. Vänttisellä on kakkosavalmentajan kokemusta Mestiksestä Kokkolasta.

– En uskoisi, että valmentaisin tällä tasolla, jos työ ei olisi päätoiminen. Tunnit meinaavat loppua. Teemme kaikkea kimpassa, kukaan ei ole vain kiekonkerääjä. Kari-Koskisen Janne haki monta vuotta vauhtia Red Bullista, ja hänellä on hyvä näkemys, Viitaluoma kiittelee tiimiään.

Myös kotona Viitaluomalla kasvaa nuoria pelaajia, nyt C-ikäisiä, mutta heidän valmennukseensa hän ei puutu.

– Kotona olen isä. Jos pojat kysyvät jotain, vastaan kyllä, mutta heidän valmentamisensa ei ole mun juttuni. Kivahan sitä on kyllä seurata, hän sanoo.

– Monella isällä ja äidillä olisi tuossa oppimista, että antaisivat lasten harrastaa rauhassa. Monet elävät omaa unelmaansa lapsen kautta, Vänttinen sparraa.

Monta merkittävää esikuvaa

Oman kiekkouransa merkittävistä valmentajista kummatkin mainitsevat ensimmäisenä Mällin Hessun (Heikki Mälkiä) – ja rätkättävät päälle. Mällillä oli kuulemma auktoriteettia.

– Siihen syttyi, kun ei tullut ikinä mitään positiivista. Mutta molemmille se oli hyvä. Muistan yhden play offs -miitingin, jossa Hessu haukkui ihan paskaksi ja uhkasi pistää myymään popcorneja, Vänttinen nauraa.

Viitaluoma on arvostanut Petri Matikaista, Kari Heikkilää, Alpo Suhosta, Harri Rindelliä ja ruotsalaisia koutseja.

– Ehkä tärkein on Pennasen Antti, häntä seuraan vieläkin. Ilman häntä en tässä olisikaan. Arvostan häntä tosi paljon, hänen tarinansa on hieno. Myös Tiilikaisen Matin kanssa palaveeraan koko ajan, ja seuraan myös muiden lajien valmentajia.

Vänttisellä mieleen tulevat hývässä varsinkin Ari-Pekka Selin, Risto Dufva, Matti Alatalo ja Jyrki Aho.

Tavoite asetetaan joukkueen kanssa

Omassa valmentajatyössään kaksikko sanoo ajattelevansa ensi sijassa sitä, miten he pystyvät viemään nuoria eteenpäin. Menestystavoite asetaan sitten jossain vaiheessa yhdessä joukkueen kanssa.

– Me olemme pelaajia varten. Yritämme saada ilmapiirin sellaiseksi, että he kasvavat yhteen ja kasvavat myös ihmisenä. Pukukoppi on kuin elämä, siellä opitaan yleistä hyvää käytöstä ja sosiaalista kanssakäymistä.

– Nykyään pelaajat ovat niin fiksuja, tekevät asioita omatoimisesti, pitävät treenipäiväkirjoja ja muuta. Sosiaalista kanssakäymistä haluaisimme kuitenkin nähdä vähän enemmän muutenkin kuin kännykällä.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset