Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ville Lindénin ravintola on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka – "Olemme kuin jääkiekon kasvattajaseura"

Hämeenlinnalainen Ville Lindén avasi kesäkuussa neljännen McDonald´s -ravintolansa. Pikaruokaketju työllistää etenkin nuoria.
Työnkuvaltaan Ville Lindén rinnastaa itsensä jääkiekkoilija Ville Niemiseen, jonka kanssa hänellä on sattumoisin täsmälleen sama syntymäaika 6.4.1977. "Enää minulla ei ole keittiön nopeimmat kädet. Jos joskus olen ollut pelaajan roolissa, nykyisin olen valmentaja." Kuva: Heli Karttunen
Työnkuvaltaan Ville Lindén rinnastaa itsensä jääkiekkoilija Ville Niemiseen, jonka kanssa hänellä on sattumoisin täsmälleen sama syntymäaika 6.4.1977. "Enää minulla ei ole keittiön nopeimmat kädet. Jos joskus olen ollut pelaajan roolissa, nykyisin olen valmentaja." Kuva: Heli Karttunen

Kesä on pikaruokaravintoloiden paras sesonki. Tapahtumat tuovat siihen oman lisänsä:

– Katsoin viime vuoden tilastoja ja ihmettelin, kun heinäkuun puolivälissä syntyi ihan huipputulos. Metallican konsertti toi piikin, neljää McDonald’s -ravintolaa luotsaava Ville Lindén muistelee.

Toiminnan perusta on kuitenkin tasainen asiakasvirta.

– Iso osa asiakkaista on matkailijoita ja mökkiläisiä. Heinäkuu on meille vuoden vilkkain kuukausi ja työntekijämäärä korkeimmillaan, hämeenlinnalainen kertoo.

Paikallinen yritys

Lindén avasi täysin uuden mäkkärin Pirkkalan Partolaan kesäkuun alussa. Hän omistaa myös ravintolat Tiiriössä, Hämeensaaressa ja Hyvinkäällä.

– Useampi yksikkö tuo vakautta. Tavoitteena on vakaa yritys, joka pystyy tarjoamaan työpaikan mahdollisimman monelle. Vaikka toimimme ketjussa, olemme sataprosenttisesti paikallinen yritys.

Lindénistä tuli Perheravintola Linden Oy:n yrittäjä sukupolvenvaihdoksen kautta 2013. Jo heti seuraavana vuonna hänet palkittiin ketjun vuoden yrittäjänä.

– Hämeenlinnan ravintolat olivat Suomen ensimmäisiä, joissa otettiin käyttöön automaattitilaukset.

Noutoruoka pelasti

Koronakeväänä noutoruoka oli mäkkäreille pelastus.

– Alkuun tuli hetken notkahdus, kun ihmiset olivat epätietoisia. Kuukauden jälkeen tilanne – ei voi sanoa, että normalisoitui – mutta tasaantui. Oli kuitenkin aika iso muutos siirtyä pelkkään take awayhin, kun puolet ruokailuista tapahtuu ravintolan sisällä.

Myös lomautuksilta vältyttiin.

– Päinvastoin, koronarajoitusten aikana palkkasimme noin sata henkeä lisää, joista tosin 70 uuteen Pirkkalan ravintolaan.

Kevät jätti myös pysyviä käytäntöjä:

– Päivittäisiä puhdistus- ja hygieniakäytäntöjä täsmennettiin ja kontrollia, tarkistuslistojen muodossa, lisättiin. Pidän tätä myönteisenä asiana, ja se koskee koko alaa. Enää ei käsienpesun merkitystä tarvitse kenellekään erikseen perustella.

Monelle ensimmäinen työpaikka

Pikaruokaravintoloissa työskentelee paljon nuoria. Kesällä Lindénin ravintolat työllistävät noin 250 henkeä, talvikaudella 180. Työajat ovat joustavat, mikä mahdollistaa työskentelyn vaikka opintojen ohessa.

– Alalle on tyypillistä, että työyhteisö muodostuu nuorekkaaksi ja samanhenkiset hakeutuvat helposti tänne töihin.

Monelle nuorelle työpaikka on ensimmäinen.

– Olemme kuin jääkiekon kasvattajaseura. Meillä on paljon pari vuotta kestäviä työsuhteita, jotka ovat usein työuran ensimetreillä, ennen kuin löytyy se oma ala.

”Työhön oppii, jos on halua”

Ketju kouluttaa itse kaikki työntekijänsä.

– Olemme matalan kynnyksen työpaikka. Oma koulutusjärjestelmämme on niin vahva, että työhön oppii ilman pohjakoulutustakin, jos työntekijällä vain on halua oppia.

Koulutuspolku mahdollistaa myös pitkäkestoisemman uran.

– Henkilöstöstä 20 prosenttia on esimiesasemassa ja heidän työsuhteensa ovat paljon pidempiä. Meillä on useita yli 10 tai 20 vuoden työuran tehneitä.

Vaikka kesä on vilkkain sesonki, työntekijöitä palkataan ympäri vuoden.

– Nyt syksyn tullen kannattaa hakea tänne töihin, jos koulutuspaikka jäi saamatta.

Ville Lindén

Syntynyt 1977.

Asuu Hämeenlinnassa. Avoliitossa.

Toisen polven McDonald’s -yrittäjä. Osti ensimmäisen ravintolansa isältään Jaakko Lindéniltä 2013.

Ville Lindénin Perheravintola Linden Oy omistaa Hämeenlinnan Hämeensaaren ja Tiiriön sekä Hyvinkään sekä Pirkkalan Partolan ravintolat.

Suosikkiannos: Quarter Pounder ja Zero-Cola.

Harrastukset: jääkiekko kolmosdivisioonan HPK Icedogs -joukkueessa, kesällä golf.

Motto: ”Omaa ja muiden hyvinvointia ei saa laiminlyödä.”

Uusin Kaupunkiuutiset

29.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

4.8.2020

Fingerpori

comic