Kaupunkiuutiset

Viranomaiset keräävät aseita ja räjähteitä

Suomessa liikkuu edelleen runsaasti laittomia aseita, ammuksia ja räjähteitä. Osa niistä on kulkenut ”suvunperintönä” isoisältä lapsenlapsille, osa löytyy yllättäen muun muassa vanhoista rakennuksista tai maakaivannoista.

– Kaikki tuliaseet ja räjähteet ovat vaarallisia, jos niiden haltija ei tiedä niiden historiaa ja omaa niille käyttölupaa. Viranomaiset haluavat lisätä kansalaisten turvallisuutta keräämällä kaikki laittomat aseet ja räjähteet hävitettäväksi. ”Armonvuosikeräys” tarkoittaa myös sitä, ettei laittomien esineiden nykyistä omistajaa rangaista, keräystä organisoiva komisario Ari Turunen Hämeen poliisilaitokselta kertoo. Keräys järjestetään sekä Kanta- että Päijät-Hämeen maakunnissa.

Keräyksen tavoitteena on estää ennalta mahdolliset vahingot, joita vanhentuneet aseet, ammukset ja räjähteet voivat aiheuttaa.

Kodeissa säilytetään runsaasti myös sellaisia laillisia aseita ja ammuksia, joilla ei ole enää käyttäjää. Kun isoisän aika metsästäjänä on taakse jäänyttä aikaa, tai aseelle ei ole enää muuten käyttöä, niin myös tällaiset ampuma-aseet ja ammukset voi luovuttaa keräyksen yhteydessä korvauksetta.

– Tällaiset aseet voivat joutua vääriin käsiin esimerkiksi asuntomurtojen yhteydessä, koska niitä harvoin säilytetään lain edellyttämällä tavalla, komisario Ari Turunen toteaa.

Erittäin vaarallisia ovat esimerkiksi vanhoihin omakotitaloihin tai muihin rakennuksiin aikoinaan kätketyt ”sotamuistot”.

– Niihin ei pidä missään nimessä mennä koskemaan. Koskaan ei voi tietää, miten esimerkiksi käsikranaatti käyttäytyy vuosikymmenien jälkeen. Tällaisesta löydöksestä täytyy ottaa aina yhteys viranomaisiin, Panssariprikaatin raivausupseeri, yliluutnantti Pasi Suvitie painottaa.

Luovutettavista aseista ja räjähteistä voi tehdä ilmoituksen netissä (www.poliisi.fi/hame/armonvuosikerays) tai puhelimitse numeroissa 0295 437 466 tai 0295 437 582. Puhelinpäivystykseen otetaan ilmoituksia 5.–9. syyskuuta kello 9–15.

Ilmoituksen yhteydessä pyritään sopimaan aika luovutukselle. Käytännön keräys järjestetään 12.–18. syyskuuta kello 8–20 välisenä aikana.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset