Kaupunkiuutiset

Kolumni: "Äitini haukkui minut kiittämättömäksi - Se on yksi suurimmista opeistani, jonka muistan joka päivä"

Jenni Ahtiainen Kuva: Matti Piiroinen
Jenni Ahtiainen

Kun Suomi voitti maailmanmestaruuden, ystäväni Sami itki. Onnesta. Nyt juhlitaan mestareita. Mutta ei tie kaikkien suomalaisten heteromiesten rakastamaksi lätkämöröksi tai edes kaikkien vihaamaksi euroviisufinalistiksi ole kivetön.

Matkalla mestaruuksiin lätkäjunnu nielee ravinnokseen satoja vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Uraa luodessaan hän joutuu keräilemään jäältä etuhampaidensa lisäksi itseluottamuksensa rippeitä jokaisen henkisen ja fyysisen taklauksen jälkeen. Eikun hetkinen. Oliko tämä edellisen, oman sukupolveni kamppailutapa huipulle.

Itse opin periksiantamattomuuden vastoinkäymisten kautta. Uskon, että vahva aikuinen on voittaja, joka on nuorena selvinnyt haasteista. Että lapsella tulee olla pettymyksiä, jotta hän aikuisena kestää vaikeuksia.

Tutkimusten mukaan hyvän sietokyvyn omaksuneet nuoret menestyvät elämässään paremmin.

Leijonat ovat eri sukupolvea.

Heidät kasvatettiin uskomaan, että he voivat olla elämässään mitä tahansa. He ovat jälkipuoliskon milleniaaleja, jotka ovat tutkimusten mukaan suvaitsevia ja kokeilevia maailmankansalaisia.

He puhuvat tunteistaan ja heille rahaa tärkeämpää on se, että pomolla on samat arvot kuin itsellä.

Vanhempana oleminen ja rajojen asettaminen on nykyään vaikeaa – pelkään, että kasvatamme lapsistamme heikkoja, koska kaikki muutkin tekevät niin.

On pädejä ja herkkuja, joita lapset rakastavat ja jotka helpottavat myös vanhempien arkea. Lasten annetaan valita ja päättää itse mitä haluavat.

Äidit, isät eivätkä edes opettajat ole enää samanlaisia auktoriteettejä kuin ennen. Puolletaan ajatusta, jossa kasvatuksenkin pitäisi perustua demokratiaan.

Yksi suurimmista opeista minkä äitini minulle soi, oli hetki jolloin hän haukkui minut kiittämättömäksi. Olen märehtinyt tätä nöyryyttävää tilannetta yksin häpeissäni kolmekymmentä vuotta ja muistan läksyn vieläkin. Joka päivä.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin oma pikkupoikani varasti kimaltelevan napin lankakaupasta.

Kun löysin sen, romahdin epäaikuismaisesti lattialle itkemään ja kerroin miten tarkoitukseni ei todellakaan ole ollut kasvattaa hänestä varasta.

Palautimme napin ja poika muistaa tilanteen nolouden vieläkin. Myyjän tuiman ilmeen ja kyyneleeni, joista hän kuulemma osasi lukea asian vakavuuden.

Pettymykset kuuluvat elämään – kyllä. Mutta syntyykö tasapainoisempi ja menestyvämpi sukupolvi neuvottelevasta kasvatuksesta vai ovatko pettymykset todella suurin lahja rakkauden ohella, jonka voimme lapsillemme antaa?

Oli miten oli, onnittelut myös leijonien vanhemmille: hyvää työtä!

Poika saa saunoa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset