Kaupunkiuutiset

VOP muuttaa Myllymäkeen

Vanajaveden Opisto elää muutosten syksyä. Opetustarjonta on entiseen tapaan runsas, lähes tuhannen kurssin laajuinen, mutta monen kurssin tilat vaihtuvat.

Verkatehtaalla jatketaan vielä syksyn ajan iltapainotteisesti tanssin, tietotekniikan, musiikin ja taiteen opetusta, mutta vuodenvaihteesta lähtien siellä ei ole enää mitään opiston toimintaa. Tanssi siirtyy kokonaan Jaakonkadulle Koulutuskeskus Tavastian rakennukseen Myllymäkeen, minne tulee myös toimisto ja maahanmuuttajien kotoutuskoulutus.

– Jo viime lukuvuonna tanssikursseja järjestettiin asteittain Jaakonkadulla. Kesän aikana sinne on remontoitu kaksi tanssisalia peileineen ja joustolattioineen, rehtori Outi Itäluoma kertoo.

Verkatehtaalla vapautuviin tiloihin sijoittuvat jo elokuussa Lyseon koululaiset väistöön.

Jaakonkadulla pidetään ovet avoinna tutustujille 8.8. Tuolloin pääsee kokeilemaan tanssia ja liikuntaa kello 15–21, ja kello 17–20 annetaan kielikursseista opastusta ja maistiaisia.

Opisto saa heti syksyllä myös entistä isomman sirkussalin Hattelmalantie 8:n A-rakennuksesta. Aiemmin sali sijaitsi Vanajantiellä.

Turengissakin VOP siirtää suurimman osan kursseista opistotalosta Tavastian tiloihin Koljalantie 7:ään syksyn alussa. Uuteen paikkaan voi tutustua avoimissa ovissa 31.8. kello 17–19.

VOP on nykyisin osa Koulutuskeskus Tavastiaa, ja sen uusista tilajärjestelyistä syntyykin Itäluoman mukaan noin 100 000 euroa säästöjä. Niukkuuden kanssa elävälle opistolle säästöt ovat tervetulleita.

– Tärkeää on myös, että meillä on asianmukaiset ja viihtyisät tilat, rehtori painottaa.

VOP tulevassa ohjelmassa näkyvät Suomen 100-vuotisjuhlat ja opiston 90-vuotisjuhlat. Suuren suosion saaneet Hämeenlinna 1917–18-luennot jatkuvat syksyllä, ja Janakkalakin saa oman Suomalaista kulttuuria Janakkalassa -luentosarjansa. Uutuutena on Suomalainen requiem – sadan vuoden runot -kurssi.

Musiikissa uutta on muun muassa se, että Vopparit laajenee Hattulaan ja Tervakoskelle. Luontopuolella saadaan ohjeita kesälampaiden hankinnasta, tietotekniikassa tarjolla on kursseja ohjelmoinnista ja 3D-mallinnuksesta sekä kuvan ja videon hyödyntämisestä. Teknisessä työssä valmistetaan ukuleleita, eskimotyylisiä puumeloja ja tutustutaan uusiin puunsorvauksen teemoihin sekä taontaan.

Tekstiilityössä loihditaan ekomuotia, tuunataan vaatteita, punotaan kierrätysmateriaaleista, ja kuvataiteessa heittäydytään kokeilevaan maalaamiseen.

Nuorille on tarjolla karaoke- ja laulukursseja, rockriffejä ukulelella, piirustuspäiväkirjan tekoa Instaan, virkkausgraffiteja, puunsorvausta sekä heavy- ja street-tansseja.

Viime vuodesta jatkoa saa tekstiilien kierrätystapahtuma, joka pidetään 9.9. Hattelmalantie 8:ssa.

Liikunta-, tanssi- ja sirkuskursseille ilmoittautuminen alkaa 9.8. ja kaikille kursseille 10.8. Kello 17:stä alkaen voi ilmoittautua netissä osoitteessa opistopalvelut.fi/vanajavesi ja kello 17–20 puhelimitse numerossa 03 621 2572. Puhelimessa ilmoittautumisia otetaan myöhemmin vastaan virka-aikana.

Myös kevätkursseille voi ilmoittautua jo nyt. Opintoneuvontaa saa muun muassa Elomessuilla, missä opisto on mukana Koulutuskeskus Tavastian osastolla.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset