Kaupunkiuutiset

Vuodenaikojen vaihtelu inspiroi runoilijoita

Jatta Pöyhönen-Wiik on kirjoittanut koko ikänsä. Hän on juuri julkaissut runokokoelman ”Unikonkukista koilliseen” yhdessä Ulla Saajoksen kanssa.

– Jo alle 10-vuotiaana ahmin runokirjoja. En muista aikaa milloin en olisi itsekin kirjoittanut.

Kirjoittaminen pysyi pitkään harrastuksena, mutta 90-luvun alussa se sai sysäyksen Hämeenlinnan kirjaston käynnistämästä kolmevuotisesta kirjoittajakoulusta.

– Siellä käytiin läpi monia kirjoitustyylejä. Koulutus auttoi minua löytämään oman tyylini kirjoittaa. Huomasin että runot ovat ominta aluettani.

Prosessi alkaa tajunnanvirran kirjoittamisella, joka voi olla sanoja ja mielikuvia. Tämän jälkeen alkaa tekstin muokkaaminen, kunnes se muotoutuu halutunlaiseksi. Prosessi voi viedä päivistä kuukausiin.

Runoilija tunnustautuukin perfektionistiksi omien töidensä suhteen.

– Valmista ei todellakaan tule helposti.

Pöyhönen-Wiikin runoja tapaa nykyään monessa paikassa. Tänäkin vuonna on tulossa suosittu enkelikalenteri, johon hän kirjoittaa runoja ja sommittelee itse. Postikorttien runoja ja lasten- ja joululaulujen sanoituksia syntyy myös jatkuvasti.

Ystävykset yhteistyössä

Yhteistyö riihimäkeläisen Ulla Saajoksen kanssa syntyi pitkästä ystävyydestä. Naiset tapasivat Samuli Parosen Seuran Runoringissä toistakymmentä vuotta sitten. Vuoden 2004 valtakunnallisessa Immi Hellén -lastenrunokilpailussa he olivat voittajakaksikko.

Muutama vuosi sitten he perustivat oman runoryhmän nettiin.

– Vertaistuki on ehdottoman tärkeää tässä työssä. Ja vertaiskritiikki!

Kirjan teema oli helppo valita, sillä molemmat rakastavat luontoa. Pöyhönen-Wiik rentoutuu luonnon keskellä parhaiten.

– Kirjassa liikutaan vuodenaikojen läpi luonnon kautta.

Kirjaan valittiin runoja vuosien varrelta.

– Lisää on tulossa toivottavasti muutaman vuoden päästä, kiire ei kuitenkaan ole, Pöyhönen-Wiik miettii.

Kirja on ensimmäinen e-kirja, jonka Samuli Parosen seura julkaisee perinteisen kirjan rinnalle.

”Unikonkukista koilliseen” voi ostaa lähes kaikista nettikaupoista. Teos löytyy myös kauppakeskus Goodmanin Kirja & Ideasta. E-kirjaa täytyy vielä odotella hetki, ennen kuin se ilmestyy nettikauppoihin.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset