Kaupunkiuutiset

Vuohiniemen rukoushuone täyttää 80 vuotta

Pienen kylän pitkäaikainen haave toteutui, kun piispa Aleksi Lehtonen vihki rukoushuoneen käyttöönsä syyskuussa 1937. Sotien jälkeen Hattulan seurakunta järjesti jumalanpalveluksia kerran kuukaudessa. Samalla vihittiin aviopareja ja kastettiin lapsia.

Aika muuttui ja maaseutu autioitui, mutta kodikas kyläkirkko on säilynyt luonnonkauniilla paikalla Renkajärven rantamailla. Kolme vuotta sitten Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys halusi luopua omistamastaan kiinteistöstä, jolloin se siirtyi lahjoitusvaroin Renkajärven suojeluyhdistykselle. Edelleen Hattulan seurakunta pitää Vuohiniemessä messuja 4 kertaa vuodessa, ja rukoushuone on käytettävissä myös perhejuhliin ja konsertteihin. Elokuun 27. päivänä klo 16 Hämeenlinnan kaupunginorkesteri pitää konsertin Vuohiniemen kyläkirkossa.

Lauantaina 5.8. klo 15 kutsutaan kaikki juhlimaan 80-vuotiasta rukoushuonetta. Pääkaupunkiseudulla toimiva mieskuoro Papas no Mamas tulee konsertoimaan Juha Vintturin johdolla. Kahdeksan miehen kuoro laulaa ilman säestystä a cappella, kappelityyliin. Ohjelmassa on Juha Vintturin sovittamia tuttuja virsiä ja negrospirituaaleja. Ohjelmalehtinen maksaa 10 euroa ja siihen kuuluu kahvitarjoilu.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset