Kaupunkiuutiset

Wetterhoffin talo on 
hyvä pohja yrittämiselle

– Työtiloilla ja niissä toimijoilla on aina omat erityispiirteensä, Wetterhoffin talon kaltaisten tilojen merkitys kasvaa. Tärkeä merkityksensä on sosiaalisella verkostolla, toteaa yksi Wetterhoffilla työskentelevistä yrittäjistä, sisustusarkkitehti Tinja Sarkanen.

– Hämeenlinnassa liiketoimintaan buustia toi Sibeliuksen juhlavuosi. Aika luoville aloille on haastava.

Fredrika Wetterhoff -säätiön hallitusta johtava Hillevi Kaarlenkaski kertoo, että talossa panostetaan kehittämiseen, liiketoimintaan, palveluihin, ja vastaaviin ideoihin. Ihmisiä houkutellaan kauempaakin, erityisesti pääkaupunkiseudulta.

Talon tilat ovat tällä hetkellä lähes täynnä, vapaana on jonkin verran toimisto- ja verstastilaa. Alakerran myymälöiden ja lounaskahvilan lisäksi työtä tehdään kahden ylemmän kerroksen toimistoissa ja työpajoissa.

– Taloa ylläpitävä säätiö tuo perustajansa Fredrika Wetterhoffin henkisen perinnön tähän päivään, inspiroimaan ja edistämään yrittäjyyden kautta luovia aloja. Fredrikan konsepti velvoittaa ja sitä toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo taloa ylläpitävän säätiön toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen.

Fredrika Wetterhoff oli uudistaja.

– Sen toivon löytyvän talosta edelleen. Fredrikalla erityinen huoli oli naisten pärjäämisestä. Hän näki tärkeänä kädentaitojen opettamisen, ne ovat pohjana edelleen.

Lähitulevaisuudessa, vuodenvaihteen jälkeen talossa aloitetaan lattiaremontti Sibelius Centerin tiloissa. Takana ovat jo aikaisemmat kaksi remonttia – viimeisin parin vuoden takaa, tilojen vapauduttua ammattikorkeakoulun käytöstä. Ikää rakennuksella on kunnioitettavat 130 vuotta.

Koruverstas Klovassa työskentelevien koruseppien, Teija Halosen ja Heidi Pesun yhteisissä tiloissa kuuluu iloisia ääniä, rupattelua ja pienten työkalujen kilkettä.

Paikalla ovat molemmat yrittäjät, yleensä he tekevät verstaalla töitä vuoroviikoin.

– Wetterillä tilat ja työkaverit antavat tekemiselle nostetta. Verkosto on tärkeä ja Wetterhoffilla on takana vahva brändi, sanovat yrittäjät. Heillä kummallakin työtilat on oman kotinsa yhteydessä, ja molemmat myös järjestävät alansa opetusta ja kursseja. Kultasepäksi kouluttautunut korumuotoilija Teija Halonen tuo töihinsä ripauksen mystiikkaa ja valmistaa koruja muun muassa hirven sääriluista. Korujen ohessa hän on erikoistunut nukkekodin piskuisiin tarvikkeisiin. Hopeaseppä Heidi Pesu valmistaa koruja hopeasta ja erilaisista luonnon materiaaleista kuten hevoskastanjan siemenistä. Paraikaa hän suunnittelee omaa korumallistoa.

Wetterhoffin talosta löytyvät työtilat monen eri alan yrittäjälle, myös tarinoille – niin kirjojen sivuilla kuin postikorteissa.

Kirjansitoja Päivi Pärssisellä on työn alla Pikkusitomo Kirjasessa niin koristetekstausta kuin kirjojen korjaustöitä ja näiden lomassa ehtii vielä opetystyöhön.

Takatasku, Korttien talo -tuotemerkin alla toimiva alakerran myymälä on tulvillaan Paletin, jo neljännessä polvessa toimivan perheyrityksen valmistamia kortteja, erityisesti tuttuja klassikoita.

– Postikortissa sen arvo on viestissä. Siitä ei synny kiitollisuuden velkaa, voi vain nauttia elämyksestä, viittaa kortteihin tunteiden ilmaisijana perehtynyt korttikauppias, Paletin hallituksen puheenjohtaja Markku Laakso.

Wetterin talon tiloista löytyvät lisäksi muun muassa Cobblerina, jalkinemuotoilija Sanna Niskasen yritys – yhteinen tila Jenni Saksan kanssa, lehtitaloa yksin pyörittävä Kaarina Korventaka, viestintäyrittäjä Pasi Nuutinen, niin myös taloon pari vuotta sitten pääkaupungin jälkeen kotoutunut imagokouluttaja Isa Karlsson.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset