Kaupunkiuutiset Turenki

Suvirannasta saa ensi kesänä toisenlaisia hampurilaisia kuin mihin on totuttu – Uusi ravintoloitsija toivoo, että motoristitkin palaisivat Turenkiin

Jos koronatilanne sen sallii, kesäaikaan luvassa on myös elävää musiikkia.
Willehard Ahlgren avaa Suvirannassa Penalty Burgerin näillä näkymin vappuna.

Ryttyläläinen Willehard Ahlgren pyörittää Suvirantaa ensi kesänä. Hän rantauttaa sinne yrityksensä Penalty Burgerin.

Turengissa olevaan terassiravintolaan Ahlgren ihastui taannoin, kun hän ajoi siitä veneellä ohi.

– Ajattelin, että onpa kivan näköinen paikka. Nyt sitten kyselin tutulta, että onkohan siellä mitään toimintaa. Hän kehotti soittamaan omistajalle, ja Milko Tuominen toivotti minut tervetulleeksi, ravintoloitsija kertoo.

Apukeittiökin löytyy tarvittaessa

Aiemmin Ahlgren myi burgereitaan erilaisissa tapahtumissa vanhaan sotilaskotiajoneuvoon tekemästään liikkuvasta keittiöstä.

– Hamppariautolla on tullut kierreltyä ympäri Suomea. Kaikki reissut olleet ihan kivoja, mutta on niissä tietenkin aina omat juttunsa. Rankkaa duuniahan se on. Kun korona tuli, eikä tapahtumia enää ollut, keksimme yhden kaverin kanssa mennä autolla kauppojen eteen. Sillä tavalla pelastuin viime vuodesta, mutta siihenkin myyntiin on tullut lisää rajoituksia.

Jos Suvirannassa saa pitää tulevana kesänä tapahtumia, Alhgren pystyy viemään auton sinne apukeittiöksi. Itse tekemiään hampurilaisia hän kuvailee erilaisiksi, mihin yleensä on totuttu.

– Ne eivät ole raskaita, vaan tavallista kevyempiä ja raikkaita. Vähän sotkuisia ne on syödä, koska soosia on paljon. Teen kastikkeet alusta asti itse, ja käytän niissä tuoreita yrttejä.

Yksi keikka jo buukattu

Jos korona suo, Suvirannassa kuullaan kesäaikaan elävää musiikkia.

Aarne Tenkasen kanssa olen jo sopinut keikasta kesäkuun alussa. Lisää koetetaan saada joka viikko. Haluan tarjota ihmisille laadukasta ruokaa ja ohjelmaa, hyvää fiilistä. Tavoitteena on, että vappuna vietetään avajaisia, Ahgren suunnittelee.

Aikoinaan motoristit pitivät kokoontumisajojaan Suvirassa, ja Ahlgren toivoo, että myös he palaisivat takaisin.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset