Kaupunkiuutiset

”Ydinkeskusta ei saisi kuolla”

Yrittäjä Minna Ruotsalainen on huolissaan Hämeenlinnan ydinkeskustan kehityksestä. Kauppakeskus Goodmanin myötä moni keskustan liiketila kumisee tyhjyyttään.

– Täällä keskustassa on todella paljon tyhjää liiketilaa. Tyhjentyminen alkoi jo keväällä, Ruotsalainen kertoo.

Ruotsalainen kuitenkin uskoo keskustan elinvoimaisuuteen. Hänen luotsaamansa perheyritys Angels & Devils Shoes and Clothing avaa jälleen kivijalkamyymälän pienen tauon jälkeen tulevana lauantaina 30.8. Ruotsalainen kannustaa muitakin pienyrittäjiä tarttumaan tilaisuuteen:

– Kahdessa vuodessa liiketilavuokrat ovat menneet niin alas, että nyt pienyrittäjillä olisi saumaa vuokrata tiloja kohtuuhintaan. Ydinkeskusta ei saisi kuolla! Nyt olisi erikoiskaupoilla hyvä aika keskittyä ydinkeskustaan, Ruotsalainen vakuuttaa.

Remontti vielä kesken

Liikkeelle remontoidaan parhaillaan tiloja Hallituskatu 8:aan. Entinen Pro Fishin liiketila on lohkottu, ja naapuriin tulee nepalilainen ruokaravintola. Ruotsalaiselle tulee liiketilaa noin 90 neliötä. Vielä maanantaina remontti oli pahasti kesken. Alun perin putiikki oli tarkoitus avata jo elokuun alussa.

– Remontti viivästyi. Nyt lattia ja seinät ovat melkein valmiit, mutta sähköt, vesi ja viemäri puuttuvat vielä.

Yritys on toiminut Hämeenlinnassa kaksi ja puoli vuotta. Vaikka liike on helmikuusta lähtien ollut ilman kivijalkamyymälää, ovat yrittäjät olleet aktiivisesti mukana erilaisissa tapahtumissa, muun muassa Helsingin American Car Showssa, sekä aikovat tehdä yhteistyötä jossain muodossa FHRA:n kanssa muutenkin.

– Olemme hakeneet yhteistyökumppaneita ja olemme tehneet yhteistyötä muun muassa Linna Cruisingin sekä Wild Blood Magazinen kanssa. Vaikka liiketila tulee, aiomme olla mukana erilaisissa tapahtumissa, kuten tulevassa Aulanko Tattoo & Rock Weekend -tapahtumassa 4.10.

Yritys satsaa laatuvaatteisiin ja myy muun muassa tunnettua amerikkalaista tuotemerkkiä yksinoikeudella ainoana Suomessa. Liikkeellä on myös oma verkkokauppa ja muutakin toimintaa: yritykseltä on mahdollista tilata promoottoreita, ja liikkeessä tulee vierailemaan tatuointiartisteja Suomen huipulta, muun muassa Tony Raita Other Side Tattoosta.

– Nyt eletään niin ankeita aikoja, että vaatebisneksessä pitää yrittää erottautua.

Liike viettää avajaisiaan tulevana lauantaina kello 10–18. Liiketilaan on esteetön sisäänpääsy.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

13.7.2020

Fingerpori

comic