Kaupunkiuutiset

Yhden päivän tapahtuma kasvaa vuodessa festivaaliksi

Hiljattain perustettu yhdistys Hämeenlinnan Tanssin Tehdas toteuttaa Tehdas tanssii -festivaalin, joka alkaa tulevana lauantaina yksipäiväisenä tapahtumana Verkatehtaan sisäpihalla ja teatterin Verstas-näyttämöllä. Ensi vuonna festivaali laajenee kuusipäiväiseksi ja ajoittuu elokuun ensimmäiselle viikolle.

Yhdistyksen perustajat ovat Tuula Penttilä, Tanja Kunnari ja Kati Kotilainen.

– Ajatus festivaalista syntyi yksinkertaisesti siitä ajatuksesta, että Hämeenlinnassa on paljon tanssin harrastajia, Penttilä kertoo.

– Musiikkiskene on todella aktiivinen, samoin teatteri, mutta tanssijat eivät oikeastaan näy missään. Festivaalin ideana on koota kaikki nämä voimavarat yhteen ja tarjota koulutusta, työpajoja sekä tuottaa esityksiä. Nyt lauantaina ikään kuin demoamme tätä festivaalia, joka sitten ensi vuonna toteutuu melkein viikon mittaisena.

Kokeile itse!

Tehdas tanssi starttaa 23. elokuuta kello 13-16 kaikille ilmaisena tapahtumana Verkatehtaan sisäpihalla. Ohjelmassa on työpajoja, esityksiä ja tanssijamit Antti Paranko Groupin säestyksellä.

– Mukana on ihmisiä paikallisista tanssikouluista vetämässä esityksiä ja haastattelemme kantahämäläisiä tanssin tekijöitä. Pidämme tanssivartteja, joissa ihmiset voivat kokeilla erilaisia tyyliljeja nykytanssista reggaetoniin. Voi tulla kokeilemaan, mitä baletissa tehdään tai miten afroa tanssitaan.

– Yleensä kun puhutaan koko perheen tapahtumasta, tarkoitetaan lapsille suunnattua toimintaa, jossa aikuiset ovat mukana. Tehdas tanssii on todellakin kaikille ja kynnys on matala. Kukin voi lenkkareissaan ja kävelykengissään hypätä mukaan. Antti Parangon poppoo soittaa siten lopuksi jammailumusaa.

Uusia teoksia

Festivaalin lähtölaukaus on saatu aikaiseksi Taiteen edistämiskeskuksen apurahalla ja innokkaiden talkoolaisten panoksella. Yhdistyksen tavoitteena on myös tuottaa tanssiesityksiä ja kaksi ensimmäistä nähdään lauantaina ja sunnuntaina kello 19 Verstas-näyttämöllä.

Paikallisen tanssitaiteen illassa on Riku Koskisen koreografioima Polku, jonka tanssii Tanja Kunnari sekä Suitcase, jossa esiintyvät Kati Kotilainen ja Petri Keinonen.

– Polussa käydään läpi ajatuksia ja tunteita eri elämän vaiheista, Koskinen sanoo.

– Tarina kulkee koko ajan eteenpäin. Tyylillisesti liikutaan vahvasti nykytanssin puolella.

Tehdas tanssii -tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Verkatehdas, Sibelius-opisto, tanssi- ja Liikunatkeskus, M@gda.fi sekä Again with the Feeling.

Tehdas tanssii la 23.8. klo 13-16 Verkatehtaan sisäpihalla. Esitykset la-su 23.-24.8. klo 19 Verstaassa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

13.7.2020

Fingerpori

comic