fbpx
Kaupunkiuutiset

Yhdessä tekemisen meininkiä Janakkalassa

Janakkalassa vietetään ArtHäme ’15 -taideviikkoa lauantaista 19.9. aina seuraavan viikon sunnuntaihin 27.9 asti.

Taideviikko rakentuu yhdessä tekemiselle ja esiintymiselle: muusikot, kuorot ja orkesterit järjestävät yhteiskonsertteja, taiteilijat kutsuvat ystäviään luomaan yhdessä näyttelyä ja yleisö haastetaan mukaan tekemään taidetta.

Syksyn festivaalissa on tarjolla yli kaksikymmentä yleisölle avointa tapahtumaa, lisäksi kouluille ja päiväkodeille on tarjolla omia työpajoja.

Paikallisten arvostettujen tekijöiden lisäksi taideviikkoon osallistuu huippunimiä eri aloilta.

Luvassa on monenmoista ohjelmaa. Janakkalan Viihdekuoro, Tervakosken mieskuoro, Tervakosken naiskuoro ja Leppäkosken Puhallinorkesteri järjestävät yhteisen ArtHäme ’15 -konsertin Tervakoskella.

Duo HannaElina muusikkoystävineen laulaa ja soittaa suomalaista musiikkia kaikilla mausteilla.

Irish Music Festival in Finland -kiertue vierailee Turengissa. irkkuduo Ants in the Pants esiintyy yhdessä trubaduuriystävänsä Kevin Collins kanssa.

Onnikka-asemalla on taidekutsut ja kuvataiteilijat Hämeestä ja maailmalta etsivät teoksiinsa Harvialan kartanon henkeä. Janakkalan kuvataideyhdistys järjestää yhteisnäyttelyn ja viikolla katsotaan myös dokumenttielokuvaa ja teatteria, sekä järjestetään työpajoja, seminaareja ja lukupiiri.

Lisätietoa viikon tapahtumista: www.arshame.com/2015.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset