Kaupunkiuutiset

”Yhteistyöllä uuteen nousuun”

Hämeenlinnan nykyinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.) pohtii edelleen rooliaan kunnallispolitiikassa. Sen hän sanoo olevan täysin varmaa, ettei lähde enää tolkuttomasti aikaa vieviin johtaviin luottamustoimiin, mutta rivivaltuutetun rooli on vielä pohdinnassa.

– Kahdeksan vuotta johtavilla paikoilla riittää. Ehdokkuuteni kevään vaaleihin ratkaisen vuodenvaihteen tienoilla, nyt ei ole ollut edes aikaa pohtia asiaa syvällisemmin, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin viestintäpäällikkönä kuukausi sitten aloittanut Kiemunki sanoo.

Hämeenlinnan kunnallispolitiikassa näkyvän aseman ottanut Kiemunki näkee kotikaupunkinsa tulevaisuuden päinvastaisista pelotteluista huolimatta edelleen hyvänä, mutta uusi nousu vaatii nykyistä merkittävästi tiiviimpää seudullista ja maakunnallista yhteistyötä. Yhteistyötä myös oman kaupungin sisällä.

– Hämeenlinna on menettänyt viimeisten vuosien aikana valtavasti julkisen sektorin työpaikkoja. Seminaarin siirto Tampereelle oli isoimpia kolauksia. Siinä rytäkässä meni ammattitaitoinen henkilökunta ja innovatiivinen opiskelijajoukko. Yksikään kunta, kuntayhtymä, laitos tai valtion viranomainen ei ole säästynyt leikkurilta. Se näkyy perinteisessä hallintokaupungissa, Kiemunki toteaa.

Hän pitää esimerkiksi VR:n nykyisiä toimia Hämeenlinnan seutukunnan kannalta merkittävästi uhkaavampana kuin kaupungin talouden tämän vuoden notkahdusta.

– Pitää katsoa isoa kuvaa pitkällä aikajänteellä. Valtionosuuksia on leikattu toistakymmentä miljoonaa lyhyessä ajassa, mutta silti on pystytty kolme viimeistä tilinpäätöstä kääntämään ylijäämäisiksi. On kyetty sopeuttamaan aiemminkin.

Kiemunki uskoo parempaan tulevaisuuteen:

– Elinvoimaisuutta on kehitettävä laajalla rintamalla. Se tarkoittaa yhteistyötä seutukunnalla ja koko maakunnassa. Se tarkoittaa yhteistyötä kuntien ja yritysten kesken. Kun kuntien rooli muuttuu sote-ratkaisun ja maakuntahallinnon myötä, tarvitaan yhteisiä ponnistuksia.

Kiemunki myös toivoo, että jokainen hoitaisi oman sektorinsa huolella ennen kuin kaupungille tai valtiolle asetetaan vaatimuksia.

– Yrittäjäjärjestötkin lähettävät vaatimuslistoja kaupungille tai valtiolle, mutta eivät edes listaa omien tehtäviensä tärkeysjärjestystä. Eihän se niin voi mennä, että yhteiskunta tekee kaiken.

Kiemungin mielestä kaupunkimainen asuntorakentaminen on yksi keino saada väkiluku taas kasvuun.

– Onneksi se kehitysaskel on jo otettu, Suomen kasarmien alue on yksi parhaista esimerkeistä rohkean, visionäärisen ja ahkeran yrittäjän vaikutuksesta koko kaupungin kehitykseen. Todella iso asia.

Kiemunki sanoo myös sen, että viime vuosina Hämeenlinnassa kärjistynyt sanallinen oman pesän likaaminen ei voi olla vaikuttamatta kokonaisuuteen.

– Ei siitä synny millään ilveellä hedelmällistä yhteistyötä, jos kampanjoinnissa hyökätään aggressiivisesti ja mustamaalataan työkaverit. Saatikka että valehdellaan ja juonitellaan alituiseen toisten pään menoksi. Täällä on ajauduttu politiikan teossa negatiiviseen kierteeseen, mutta toivottavasti enemmistö on kuluneesta valtuustokaudesta jotain oppinut.

Kunnallispolitiikassa Kiemunkia kiehtoo edelleen yhteistyö kuntalaisten hyväksi, mutta politiikan teon kehityssuunta on hänen mielestään sellainen, ettei se aina innosta oman vapaa-ajan uhraamiseen.

– Iso-Britannian Brexit-äänestys ja USA:n viimeiset presidentinvaalit käyvät kirkkaimpina esimerkkeinä. Molemmissa tapauksissa poliitikot valehtelivat päin näköä, kun kansa odottaa uudistuksia aikaisempaan. Sama ilmiö on rantautunut jo Suomeen ja Hämeenlinnaankin.

Kiemungin mielestä äänestäjät suorastaan vaativat katteettomia lupauksia, joita vallanhimoiset ja narsistiset poliitikot antavat.

– Tähän ajaa yleinen tietämättömyys. Mielestäni kunnallispoliitikot eivät ole irti tavallisten ihmisten arjesta, mutta tavalliset ihmiset eivät enää tunne mielenkiintoa politiikkaa ja yhteiskuntaa kohtaan niin kuin takavuosikymmeninä. Poliitikoiden on nyt helppoheikkimäisesti helppo turvautua yksityiskohtiin, lillukanvarsiin. Voi väittää ihan mitä tahansa – ja kansa uskoo.

Kiemungin mielestä some-maailmassa syntyy samalla valheista totuuksia, joita kukaan ei oikaise. Kerran esitetty virheellinen väite jää elämään faktana, jota voidaan vatvoa vuosikausia.

– Politiikassa tämä käy myös sitä kautta ongelmalliseksi, että vähiten tietävät pitävät esimerkiksi valtuustossa eniten ääntä. Asioista perillä olevat eivät jaksa loputtomiin oikoa vääriä tietoja. Tämä ei ole pelkästään Hämeenlinnan, ei edes Suomen, vaan kansainvälinen ongelma. Viisaammat vaikenevat tietämättömyyden edessä.

Sairaanhoitopiirissä nykyinen viestintäpäällikkö näkee myös paljon potentiaalia – yllätys, yllätys – jälleen yhteistyön avulla. Sydänsairaalan juuri julkistettu tulo keskussairaalaan on vain yksi esimerkki.

– Verkostoituminen yhdessä korkean laadun kanssa turvaa sairaalan tulevaisuuden.

Kiemunki sanoo sairaalan toimintatapojen muuttuvan aikaisemmasta merkittävästi ihan tässä ja nyt, mutta pysyvästi.

– Keskussairaala on ollut paikka, jonne on jonotettu ja haluttu päästä hoitoon. Nyt tälläkin alalla palveluntarjoajat kilpailevat asiakkaista. Sen vuoksi meidänkin on palveltava heitä entistä paremmin muun muassa sähköisillä palveluilla. Asiakkaiden on myös saatava tieto siitä, että Hämeenlinnasta löytyy lääketieteen huippuosaajia. Viestinnällä on tässä iso rooli.

Keskussairaala on maakunnan toiseksi suurin työnantaja 1 500 työntekijällään. Vain Hämeenlinnan kaupungilla on maakunnassa palkkalistoillaan enemmän työntekijöitä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

26.9.2020

Fingerpori

comic

Päivän Hämeen Sanomat

28.9.2020