fbpx
Kaupunkiuutiset

Ykköskortteli nytkähti eteenpäin

Kävelykatu Reskan ja Hallituskadun välillä olevasta vanhojen tavaratalojen rakennuksesta allekirjoitettiin reilu vuosi sitten aiesopimus, jonka yhteydessä kaavoitustyön arveltiin mahdollisesti alkavan vuoden 2020 alussa. Nyt niin sanotusta Ykköskorttelista tuli yksi Hämeenlinnan kiireellisimmistä kärkihankkeista, kun sen kiinteistönomistajat jättivät asemakaavan muutoshakemuksen kaupungille.

– Asiat nopeutuivat, kun keskimmäisen kiinteistön omistus vaihtui. Olemme varautuneet siihen, että kaavoitus alkaa heti ja nyt päästään suunnittelemaan koko kortteli kerralla, apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo sanoo.

– Yksi keskeinen kysymys on pysäköinnin ratkaiseminen. Kaavatyössä katsotaan myös liikennejärjestelyjä ja hankkeen vaikutuksia koko keskustan alueelle. Kaikki toivomme, että kaavatyö menee kerralla maaliin, eikä mitään valituskierroksia tulla kokemaan.

Korttelin keskeiset kiinteistönomistajat ovat Eläkevakuutusyhtiö Veritas, City Kauppapaikat Oy ja Vekka Capital oy. Hämeenlinnan kaupunki osallistuu kaavoitustyöhön myös Sibeliuksen syntymäkodin kiinteistönomistajana ja työhön kutsutaan liäksi mukaan Kiinteistö oy Hämeentori.

Asemakaavan muutoksessa haetaan 40 000 neliön rakennusoikeutta, joka on tuplasti nykyiseen verrattuna. Rakennusoikeuden määrästä enintään 10 000 neliötä olisi liiketilaa ja lopuista tehtäisiin asuntoja. Muutoksessa tavoitellaan korttelin alle myös julkista pysäköintiratkaisua Hämeenlinnan kaupungin pysäköintiohjelman mukaisesti.

Hakemuksen allekirjoitti kiinteistönomistajien edustajana ja yhteyshenkilönä toimiva Lemminkäinen Talo oy:n aluejohtaja Kari Löytynoja.

– Hakemuksessa olevat luvut ovat avoimin mielin asetettuja tavoitteita. Oleellista olisi saada pysäköintiä kahdessa kerroksessa maan alle, Löytynoja pohtii.

– Mitään pitkälle vietyjä suunnitelmia ei ole, vaan lähdemme puhtaalta pöydältä. Tavoitteena ei ole rakentaa mitään hirvittävän tiivistä, mutta mahdollisesti korkeata kyllä.

Yhtenä työkaluna suunnittelussa on kaupungin teettämä korkean rakentamisen selvitys, joka on valmistumassa. Selvityksessä pohditaan korkean rakentamisen vaikutusta historialliseen kaupunkikuvaan ja maisemaan monilla muillakin alueilla, kuten Keinusaaressa ja Engelinrannassa.

Aiemman esisopimuksen mukaan kaupunki on sitoutunut uudistamaan kävelykatu Reskan siinä vaiheessa, kun kortteli uudistetaan.

– Nyt puhutaan keskeisestä korttelista, jolla on isot heijastusvaikutuksen koko seudulle ja maakunnalle, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio tuumaa.

– Tämä on ilman muuta yksi kärkihankkeistamme, jonka yhteydessä sellaiset ikuisuusasiat kuin Reskan kattaminen ja pysäköintiratkaisut ovat mahdollisia.

Kaavatyön arvioidaan etenevän valtuustoon parissa vuodessa. Korttelista puretaan vanhat tavaratalorakennukset, mutta pystyyn jäävät vanha KOP:n pankkirakennus, sen vieressä oleva kerrostalo sekä tietenkin Sibeliuksen syntymäkoti.

– Myös naapurikortteleissa on intoa ja tahtoa aloittaa kaavoitusta, Kiinteistö oy Hämeenlinnan Kopinkulman Seppo Vekka kertoo.

– Ykköskorttelin kehittämisessä ei ole mitään vastakkainasettelua, jollaista meillä kaupungissa on vuosien varrella ollut riittämiin. Se palvelee kaikkien etua ja olemme samalla viivalla kehittämässä Hämeenlinnaa. Keskusta ei ole kuollut, vaan muuttumassa.

Asiasanat

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset