Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Yksinäisyys ja rahavaikeudet ovat monien ihmisten korona-arkea – Diakoniatyön asiakasmäärät ovat selvästi kasvaneet

Seurakunnan diakoniatyön asiakasmäärät ovat vuoden kestäneen pandemian aikana selvästi kasvaneet.
Koronavuoden aikana yhä useampi on joutunut tilanteeseen, jossa laskut kasaantuvat, kun rahaa ei ole. Elämä tuntuu turvattomalta ja avun hakeminen vaikealta. Kuva: Kuvakooste: Soile Toivonen
Koronavuoden aikana yhä useampi on joutunut tilanteeseen, jossa laskut kasaantuvat, kun rahaa ei ole. Elämä tuntuu turvattomalta ja avun hakeminen vaikealta. Kuva: Kuvakooste: Soile Toivonen

Tukea ja apua elämän kriisitilanteisiin on tarvittu koronavuoden aikana entistä enemmän.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakonian asiakaskohtaamisia oli vuonna 2019 parisen tuhatta, mutta viime vuonna lukema nousi yli kolmeen tuhanteen.

Tilanne on ollut haasteellinen, sillä vaikka avun tarve on näinä aikoina erityisen suuri, vakiintuneita työtapoja on jouduttu pandemian aikana muuttamaan.

– Hyvin erilaista työ on ollut. Jouduimme viime vuoden keväällä lopettamaan kaiken kokoavan toiminnan, joten esimerkiksi ruokailuja tai vertaistukiryhmiä ei ole ollut. Suoria kohtaamisia asiakkaiden kanssa on jouduttu vähentämään ja kotikäyntejä on tehty hyvin rajoitetusti, johtava diakoniatyöntekijä Virpi Kylmälahti sanoo.

Keskustelua kaivataan

Diakonia on pyrkinyt tavoittamaan ihmisiä videohartauksilla ja muodostamalla erilaisia etäryhmiä. Erityisesti ikäihmisten kuulumisia on kyselty soittoringeissä.

– Yksittäisiä ihmisiä on tavattu ulkona tai isommissa tiloissa, kuten kirkossa, jossa diakoniatyöntekijä on ollut tavattavissa maanantaisin. Puhelinpäivystyksemme on avoinna keskiviikkoisin ja varauspalvelustamme voi varata keskusteluaikaa neljänä päivänä viikosta, Kylmälahti neuvoo.

Ihmisten yhteydenotoissa korostuvat näinä aikoina etenkin yksinäisyys sekä taloudelliset ja terveydelliset ongelmat. Elämä tuntuu turvattomalta ja avun hakeminen vaikealta.

– Keskustelun tarve on suuri. Yksinäisyys ja eristäytyminen vaivaavat sekä yksittäisiä henkilöitä että perheitä. Vaikeimmissa tilanteissa ovat yksin asuvat ihmiset, jotka ovat työikäisiä, mutta kuitenkin työelämän ulkopuolella. Ongelmat ovat moninaisia ja taloudellisiin vaikeuksiin liittyy usein sairaus.

Korona lisää kuormaa

Siitä, onko koronatilanne lisännyt ihmisten alkoholinkäyttöä, ei diakonialla ole havaintoja.

– Alkoholi näkyy kyllä meidän työssämme, mutta mitään piikkiä emme sen suhteen ole huomanneet.

Diakonian työntekijät ovat usein tekemisissä hyvin raskaiden ja vaikeiden asioiden kanssa. Poikkeustilanne on vain lisännyt heidän kuormitustaan.

– Koko ajan joudumme seuraamaan, miten ensi viikolla pystytään asiakkaita kohtaamaan tai voidaanko jossakin asumisyksikössä mennä käymään, Kylmälahti kertoo.

– Esimiehenä minun tulee koko ajan kuulostella työntekijöiden jaksamista ja muistuttaa heitä siitä, että pitävät huolta myös itsestään.

Diakonia tarjoaa

Henkistä ja hengellistä tukea elämän kriisitilanteissa, taloudellista apua ja neuvontaa sekä ruoka-apua.

Keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia kaikille Hämeenlinnan kantakaupungissa tai Rengossa asuville.

Työntekijät korona-aikana tavattavissa:

Maanantaisin Hämeenlinnan kirkossa klo 13-15.

Keskiviikkoisin puhelimitse klo 13-15 puh. 040 804 9400.

Ajanvaraus ja neuvonta: ma–ti ja to–pe klo 9–12, puh. 040 804 9350 tai diakonia.hameenlinna@evl.fi.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset