Onkohan kirjastoremontti ihan viisas

Kun lukee talousjohtaja Jussi Oksan talouden madonlukuja tämän päivän lehdestä, tulee herkästi miettineeksi näitä, ei missään mielessä välttämättömiä investointeja ja koko ajan kiihtyvää velanottoa. Kun noin nelikymppiseen ja ainakin käyttäjästä ihan kunnossa näyttävään kirjastoon heitetään velkarahaa peräti 10 miljoonaa, ei voi kun ihmetellä - onko tämä ihan tästä maailmasta - minusta ei. Eikö näin vaikeassa taloustilanteessa kannattaisi kerrankin ottaa järki käteen, haaveiden sijasta, se tie on nyt mielestäni kuljettu loppuun.

Vain kirjautunut käyttäjä voi kommentoida uutisia.
Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, ole ystävällinen ja ota yhteys tilaajapalveluun 03 6151 300.

Nokialle rakennetaan ensi vuonna uusi kolmikerroksinen kirjasto, jonka kustannusarvio on sama 10 miljoona kuin Hämeenlinnan peruskorjauksen.

Nyt menee sitten kaupungintalokin remonttiin. Hämeenlinna on vielä pulassa velkoineen.

Kyse on tietysti pitkälti arvovalinnoista. Jos halutaan hurlumheita ennen kuin laitetaan koulut kuntoon, niin sitten mennään näillä. Kyllähän tuo kirjaston perusremontiksi kutsuttu maksaa moninkerroin sen mitä normaalisti menee perusremontointiin, eli kyse on paljosta muustakin kuin perusromontoinnista.