Kiekko

Analyysi: Jukka Jalonen on kulkenut pitkän tien Suomen kaikkien aikojen jääkiekkovalmentajaksi

"Tänä päivänä Jukka Jalosen ei tarvitse perustella osaamistaan kenellekään. Niin ei kuitenkaan aina ole ollut."
Päävalmentaja Jukka Jalonen johdatti Leijonat maailman huipulle tämän kevään MM-kisoissa. Kuva: MARTIN DIVISEK
Päävalmentaja Jukka Jalonen johdatti Leijonat maailman huipulle tämän kevään MM-kisoissa. Kuva: MARTIN DIVISEK

Jos asiassa oli ylipäätään enää mitään epäselvää, on Jukka Jalonen tämän kevään työllään noussut viimeistään Suomen kaikkien aikojen valmentajaksi.

Jalosen uran varrella voitetut maailmanmestaruudet aikuisissa ja Nuorissa Leijonissa sekä sensaatiomainen Suomen mestaruus ovat meriitteinä yksi merkittävä asia, mutta vielä suurempi on Jalosen merkitys suomalaiselle jääkiekolle.

Jalosen kädenjälki suomalaisen jääkiekon pelillisen identiteetin merkittävänä muokkaajana, saattaa olla jopa vieläkin tärkeämpi.

 

Huulilla on kuitenkin juuri nyt tämän kevään leijonatarina, joka pääsi yllättämään monet. Pääosin liigapelaajista kasatun joukkueen nousu kultamitalitaistoon kertoo monesta asiasta, mutta myös siitä, että suomalaisen jääkiekon ei parane lähteä liikaa valumaan yksilökeskeisyyteen.

Jalonen itse sanoi Hämeen Sanomissa jo ennen kisoja, että häntä ärsyttää yksilökeskeisyyden ylikorostaminen, jota erilaiset kiekkoprofessorit ovat yrittäneet tyrkyttää.

Jalosen mielestä maailmassa on tarpeeksi itsekkyyttä, että yksilöä tarvitsisi ylikorostaa. Hän lisäsi myös samaan hengenvetoon sen, että joukkue ei ole yksilöä varten vaan yksilö on joukkuetta varten.

Nyt monessa ilmansuunnassa Jalosta kompataan – ja ihan syystä.

Onkin totta, että joukkuepelissä nimeltä jääkiekko kyse ei ole vain nimistä pelipaitojen selässä vaan siitä miten kentällä suoritetaan joukkueena.

Kun toiminta on loogista ja laadukasta, parhaimmillaan voi käydä – ja usein Jalosen joukkueissa käykin – että joukkue on suurempi kuin yksilöidensä summa. Ei kyse ole ihmeestä, kuten Jalonen peräänkuulutti Venäjä-välierän jälkeen.

 

Nyt ei kuitenkaan pidä liiaksi yksinkertaistaa ja siten mennä harhaan, että Suomen joukkue olisi selviytynyt MM-finaaliin pelkällä hyvällä fiiliksellä ja sitoutumisella.

Sen tueksi on tarvittu turnauksen parasta valmentamista. Oikeat roolitukset, joukkueen hengen valmentaminen ovat osa pelikirjaa, mutta myös pelilliset, taktiset ratkaisut ja kyky opettaa niitä pelaajille ovat aivan keskeisiä asioita, jotta voidaan voittaa mestaruuksia. Varsinkin nimettömämmällä materiaalilla.

Jalosen vanha viisaus on se, että kun kiekko on meillä – se ei ole heillä. Hyökätessä Leijonat on siis samalla myös puolustanut väsyttämällä vastustajia vyörytellessään pitkiä hyökkäyksiä. Palautellessaan se on palautellut löytääkseen oikeita rytmejä ja tiloja. Kun sen on pitänyt lyödä kiekkoa tarvittaessa selustaan, silläkin on ollut jokin merkitys.

Lisäksi oman alueen puolustuspelissä Leijonat on suojellut keskustaa ja parhaita maalintekosektoreita ja pyrkinyt määrittämään sen, mistä vastustaja pääsee laukomaan – jos pääsee.

Kun pelaajat tietävät mitä pitää tehdä, on se mahdollistanut itseluottamuksen – ja lopulta nyt nähdynkaltaisen sensaation.

 

Riihimäellä asuva Jalonen on kulkenut pitkän tien asemaan, jossa hän nyt on – Suomen jääkiekkohistorian parhaaksi valmentajaksi. Ennen neuvotteluja HPK:n kanssa, Harri Lintumäen ja hänen vaimonsa Ullan edessä itsensä esitteli mies, jonka edelliset pestit olivat olleet jääkiekon takapihoilla Italiassa ja Englannissa. Lintumäet kuitenkin näkivät Jalosessa jotain joka myöhemmin muuttui menestyksen lihaksi ja vereksi.

HPK:ssa Jalonen kuitenkin teki pienemmästä seurasta kestomenestyjän ja nosti lopulta keväällä 2006 ensimmäisen mestaruusviirin Rinkelinmäen hallin kattoon.

Viisi vuotta myöhemmin hän toi ensimmäisenä suomalaispäävalmentajana Leijonille maailmanmestaruuden. 2016 Jalosen johtamat Nuoret Leijonat voittivat maailmanmestaruuden.

Jalosen silmää apuvalmentajienkin suhteen voi kehaista – ei tarvitse olla mikään kiekkotietäjä arvioidakseen, että Antti Pennasella ja Mikko Mannerilla on edessään hieno tulevaisuus eturivin kotimaisina valmentajana. Myös Pennanen voi katsoa itseään peilistä ja todeta, että minä olen aika kova jätkä.

Ja kun puhutaan sitoutumisesta ja joukkuepelistä, jälkikäteen pistää miettimään, olisiko Jalonen päävalmentajana jopa olympiavoittaja, mikäli Suomen NHL-tähdet eivät olisi suhtautuneet Jalosen oppeihin ”eurotaktiikoina” Vancouverissa 2010.

Tänä päivänä Jalosen ei tarvitse perustella osaamistaan kenellekään. Niin ei kuitenkaan aina ole ollut.

 

Silti Suomessa on usein kyseenalaistettu Jalosen kaltaisia valmentajia, jotka ovat pedantteja, päämäärätietoisia ja näkemyksellisiä. Niin kyseenalaistettiin vuosikausia myös Jalosta.

On arvosteltu milloin mitäkin, kuten leirityksien pituutta, milloin Jalosen vetovoimaa NHL-pelaajien silmissä ja on jopa höpisty kaikenlaista kuten esimerkiksi kahlitseeko Jalosen pelitapa pelaajia loistamasta. Jos muuta ei ole keksitty, on valitettu sitä että Jalosen peli ei “viihdytä” tarpeeksi.

Kaikki tämä on tietysti roskapuhetta, mutta voi miettiä mitä lopulta on oikeastaan arvosteltu?

Kyllä Jalosta arvostella voi, mutta ei ehkä siitä, että Jalonen on hoitanut työnsä mahdollisimman hyvin. Huippu-urheilussa kaiketi on paljaimmillaan kyse siitä, että revitään maksimeja irti.

Siinä Jukka Jalonen on nimittäin osoittanut olevansa hyvä – Suomen kaikkien aikojen paras.