Kiekko

Emil Larmi kuvaa elämää NHL:n farmin farmissa "viidakoksi" – "Treenihallissa voi saada kiekon lisäksi golfpallon päähänsä"

Millaiset ovat erot NHL:n, AHL:n ja ECHL:n välillä? Kaikki sarjat viime viikkojen aikana läheltä nähnyt Emil Larmi kertoo siitä tuoreessa kirjoituksessaan Hämeen Sanomien lukijoille.

Elämää viidakossa. Se kuvastaa aika hyvin suurta osaa kuluneesta kuukaudesta.

Tilanteeni organisaatiossa ei ole oleellisesti muuttunut suuntaan eikä toiseen. Oli minun aikani käydä etsimässä omaa peliäni ja peliaikaani juuri viidakon ytimestä – ECHL:stä, Wheeling Nailersin joukkueessa. Jos AHL:ää puhutaan farmina, ECHL on kai sitten farmin farmi.

Loukkaantumiseni jälkeen hukkasin oman pelini pahasti. Sen seurauksena tulokset olivat mitä olivat. Samanaikaisesti kaksi muuta maalivahtia pelasivat erittäin hyvin, joten peliaika oli kortilla.

Miltä sitten tuntuu kuulla tieto tästä – juuri sen harjoituksen jälkeen, kun tuska on suurimmillaan kun mikään ei ota onnistuakseen?

Yhdellä sanalla: Pahalta.

 

ECHL Mestis-tasoa

Siinä käy läpi koko vaihtoehtojen kirjoa päässä aina lopettamisesta ja varusteiden myymisestä lähtien. Ensimmäisen visiitin pituus oli kuitenkin jo lähtiessä tiedossa – kaksi peliä, neljä päivää ja jouluksi takaisin kotiin Wilkes-Barreen ja takaisin AHL-joukkueen mukaan.

Ensimmäiset treenit joulun jälkeen ja nokka kääntyi jälleen kohti viidakkoa. Tällä kertaa tiedossa oli neljä peliä noin viikossa. Lopulta visiitti venyy parilla pelillä ja uudella viikolla. Keräilen sielun ja irtonaiset päänkappaleet sitten paluumatkalla siitä moottoritien varresta.

Näillä reissuilla tulikin sitten nähtyä ja paljon. Kaupunki oli kaikella kunnioituksella melkoisen kamala, paikalliset ihmiset varmasti ansaitsisivat enemmän. Sarjana ECHL on oman kokemukseni perusteella melko lähellä Mestistä. Laukauksia tuli keskimäärin lähemmäs 40 per ottelu, maalipaikkoja niistä oli lähemmäs puolet. Viimeisimmässä pelaamassani ottelussa laukauksia taisi olla 49.

Joku voisi kutsua sarjaa kaljaliigaksi, mutta minä taidan jättää niin sanomatta. Joukkueessamme oli kuitenkin varmasti pelaajia, jotka tulevat vielä tekemään loistavan ammattilaisuran.

 

Treenaamista ladossa, jossa ei ole seiniä

Karuin kokemus löytyi paikallisesta treenihallista. Joukkue käyttää tätä hallia vain tarvittaessa, kun pelihallilla on muuta tapahtumaa.

En tosin tiedä onko halli sanana oikea kuvaamaan tätä rakennusta. Kyseessä on pikemminkin lato, jossa ei ole seiniä. Varusteet vaihdoimme aulassa nakkikioskin edessä. Itse kaukalosta ei löytynyt yhtäkään suoraa kulmaa. Suorakulmion sijaan kaukalo muistutti enemmän suunnikasta.

Seistessä toisella maalilla ja katsoessa kohti toista maalia huomaa toisen maalin olevan noin viisi metriä enemmän vasemmalla. Olimme kuulemma kuitenkin onnekkaita tuolla kerralla sään suhteen. Vesisateen aikana kaukalo kuulemma täyttyy sumusta ja vesi tulee katosta läpi tehden jäähän reikiä.

Halli ympäröi golfkenttää ja syystä ettei seiniä ollut tarjota, on tämä kaukalo niitä harvoja, joissa voit saada samanaikaisesti sekä kiekosta että golfpallosta päähän. Ainakin maisemat olivat paremmat kuin yleensä.

Toiseksi mieleen muistoksi mieleen on jäänyt kaikki ne ovettomat vessat, joita on matkan varrella tullut vastaan.

 

Passi suoraan lapaan

Jotenkin kaiken tämän jälkeen päästiin tilanteeseen, jossa istuin Montreal Canadiensin NHL-kotipyhätössä Bell Centren kaukalon laidalla pingviini rinnassa.
Kaikki tämä vain kaksi päivää harjoitushallikokemuksen jälkeen.

Nyt ymmärrän sen, mitä todella tarkoittaa kun sanotaan, ettei tässä maassa voi todella tietää mitä tuleman pitää. Tällä kertaa syynä oli kollega Casey DeSmithin passin hukkuminen.

Ei suomalaista passia ihan turhaan kehuta, toimi tälläkin kertaa. En päässyt kentälle, mutta tulipa nähtyä elämäni ensimmäinen NHL-ottelu paikan päällä.

Tällä Montrealin reissulla söin kolme lämmintä ruokaa. Yhden ennen peliä, yhden pelin jälkeen hallilla ja yhden yksityiskoneessa matkalla takaisin Pittsburghiin.

Jokainen niistä yltää kymmenen kärkeen siltä ajalta, kun olen tässä maassa asunut. Sekin kertoo jotain kyseisen sarjan puitteista.

Tätä kirjoittaessa olen jälleen AHL-joukkueen matkassa. Nyt olemme kahden viikon reissulla Teksasissa. Voisinpa kertoa mitä seuraavaksi edessä on, mutta siihen en osaa vastata.

 

Vasemmalle, jos suunta on ECHL. Oikealle, jos suunta on NHL. KUVA: Emil Larmi

 

Jotain hyvääkin

Jälkikäteen sanottuna reissu itärannikolla oli itselleni lopulta hyvä. Sain pelata paljon ja löysin omaa peliäni.

Samalla mielessä pyörii monenlaisia ajatuksia. Entä jos joudun suuntaamaan sinne uudestaan? Onko kyseinen sarja kuitenkaan se, mikä vie minua eteenpäin?

Olen kuitenkin valmis tekemään mitä tahansa haaveideni eteen. Olen valmis puremaan tuppea ja reissaamaan ympäri maata, kunhan pystyn kehittämään itseäni.

Siinä vaiheessa, kun itseltäni loppuvat keinot itseni kehittämiseen, tappaa se oman sieluni rippeet.

Muuten.

Matkalla AHL-paikkakunnalta Wilkes-Barresta Wheelingiin, vastaan tulee tienhaara, jonka yhteydessä on opaste tien haarautumisesta. Oikea kaista vie suoraan Pittsburghiin ja vasen kaista johtaa Wheelingiin. Ero on aivan järkyttävän suuri, mutta samalla se tienhaara on edustanut jotain sellaista, joka auttaa jaksamaan.

Unelma on edelleen olemassa.

 

Emil Larmi

Pohjois-Amerikkaan siirtynyt Emil Larmi kirjoittaa Hämeen Sanomien lukijoille kerran kuukaudessa.

Asiasanat

Päivän lehti

22.9.2020

Fingerpori

comic