Kiekko Hämeenlinna

Hämeen Sanomat valitsi: Tässä on HPK:n 2010-luvun tähdistöjoukkue

Hämeen Sanomat valitsi uuden vuosikymmenen kunniaksi HPK:n 2010-luvun joukkueen.
Otto Paajanen, Teemu Turunen ja Petteri Nikkilä olivat osa kevään 2019 ja Hämeen Sanomien valitsemaa 2010-luvun tähdistöjoukkuetta. KUVA: Pekka Rautiainen, arkisto

Maalivahdit:

Juuse Saros

HPK:n maalivahtitehtaan ehdoton helmi. Oli HPK:n tuki ja turva kunnes siirtyi NHL:ään jossa taistelee ykkösvahdin paikasta Pekka Rinteen kanssa Nashvillessa. Voittanut myös nuorten MM-kultaa ja ollut mukana kahdessa aikuisten MM-hopeajoukkueessa.

Juuse Saros vartioi HPK:n maalia vuosina 2013-15. KUVA: Juhani Salo, arkisto

 

Emil Larmi

Larmi nousi yllättäen torjuntavastuuseen kaudella 2016–17, kun ykköseksi kaavailtu kanadalaisvahti Nathan Lawson osoittautui fiaskoksi. Larmi otti paikkansa eikä luopunut siitä – ja oli torjumassa viimeisellä kaudellaan Kerhoa mestariksi. Hakee nyt paikkaansa NHL-maailmasta.

Teemu Lassila

Oli HPK:n tolppien välissä kausina 2008-11 HPK:n viimeinen lukko. Keväällä 2010 Lassila oli mukana joukkueessa, joka voitti SM-hopeaa. Voitti keväällä 2011 hyvän HPK-kauden jälkeen MM-kultaa Bratislavassa.

 

Puolustajat:

Joonas Lehtivuori

Nousi HPK:ssa liigapakkien eliittiin palatessaan Suomeen SHL:n Modosta. Kiekollisesti vahva puolustaja, joka oli ylivoimalla tärkeä palanen. Siirtyi kaudella 2018-19 Adler Mannheimiin DEL-liigaan, jossa on ollut joukkueen tärkeimpiä puolustajia edelleen.

Petteri Nikkilä

Nikkilä kypsyi hitaasti liigan huippupuolustajaksi. Mestaruuskaudella 2018-19 kiskaisi huikeat 42 tehopistettä, joka on kaikkien aikojen toiseksi kovin lukema Kerhossa puolustajalta. Noussut Leijonien EHT-kalustoon.

Marko Tuulola

Tuulola nousi ansaitusti ensimmäisten joukossa HPK:n Hall of Fameen. Vietti uransa viimeiset kuusi kautta (2009-2014) Kerhossa ja oli puolustuksen tukipilareita. Muistetaan paitsi vahvoista kiekollisista taidoistaan myös kovista taklauksistaan. Kaikkien aikojen kuudenneksi tehokkain puolustaja Liigassa pistemäärillä mitattuna. Joni ja Eetu Tuulolan isä.

Mikko Mäenpää

Mäenpää oli HPK:n kärkipakki, kun Kerho vei keväällä 2010 SM-hopeaa. Pelasi uransa parhaita vuosiaan juuri Hämeenlinnassa. Vaikka kauden 2008-09 HPK:n puolustajien piste-ennätys (47) ei kuulu 2010-luvun saavutuksiin, se kertoo minkä tason puolustajasta Rinkelinmäellä nautittiin.

Janne Laakkonen, Mikko Mäenpää ja Ville Viitaluoma olivat HPK:n kantavia voimia 2010-luvun alussa. KUVA: Juhani Salo, arkisto

Jukka Laamanen

Laamanen oli Mäenpään tavoin HPK:n johtohahmo takalinjoilla SM-hopeakeväänä. Ylivoimapelin maestroja, jolla oli hyvä syöttövalikoima. Laamanen on Liigassa kaikkien aikojen puolustajien pistetilastossa 14:s. Niskaan tosin huohottaa HPK:ssa tällä hetkellä pelaava Arto Laatikainen.

Niklas Friman

Friman on ollut HPK-vuosinaan puolustuksen ehdottomia peruskiviä, joka nousi täksi kaudeksi HPK:n kapteeniksi. Frimanin avuja ei mitata hyökkäystehoilla vaan hänen kokonaisvaltaisella pelaamisellaan. Puolustuksen tukipilari on noussut Leijonienkin EHT-vahvuuteen.

Mathias Porseland

Parhaimmillaan Porseland oli liigan ulkomaalaispuolustajien eliittiä. Viimeisen kauden aikana esitykset heikentyivät ja ruotsalainen alkoi menettää asemiaan HPK-puolustuksessa. Ei ole pelannut kauden 2018-19 Tshekissä vietetyn kauden jälkeen.

 

Jukka Laamanen ja päävalmentaja Jukka Rautakorpi taipuivat keväällä 2010 SM-hopealle. KUVA: Terho Aalto, arkisto

 

Hyökkääjät:

Eric Fehr

Fehr ei tullut NHL:n työsulkukaudella 2012–13 jäähdyttelemään vaan pelasi ammattimaisuudellaan ja taidollaan Rinkelinmäen yleisön sydämiin. 21 ottelussa syntyneet tehopisteet 13+12=25 kertoivat paljon pelaajan kyvyistä. Vielä enemmän kertoo se, että Fehr on pelannut urallaan 652 NHL-runkosarjaottelua. Oli voittamassa keväällä 2016 Stanley Cupia Pittsburghin paidassa.

Eric Fehr osoittautui NHL-työsulkukaudella huippuhankinnaksi. KUVA: Veli-Matti A. Pitkänen, arkisto

Kristian Vesalainen

Winnipeg Jetsin ykköskierroksen varaus löysi ylivoimalla todellisen yhteyden Oula Palveen kanssa ja oli tämän kanssa parhaimmillaan kaudella 2017–18 hetken Liigan kuumin kaksikko. Kausi päättyi Kärpissä Suomen mestaruuteen. Ura NHL:ssä ei ole ainakaan toistaiseksi auennut.

Teemu Turunen

Turunen tuli Antti Pennasen mukana Mikkelin Jukureista HPK:hon, mutta nousi lähes tuntemattomuudesta joukkueen kantavaksi voimaksi. Loisti erityisesti mestaruuskaudella 2018-19 ja oli Liigan pistepörssin kolmas. Jatkanut tykkiesityksiä myös HIFK:ssa ja taistelee taas pistepörssin voitosta.

Sakari Manninen

Manninen nousi uudelle tasolle saadessaan suuremman mahdollisuuden Kerhossa. Myöhemmin noussut olympialaisiin ja MM-kisoihin. Oli viime keväänä voittamassa maailmanmestaruutta Leijonien avainpelaajana.

Ville Viitaluoma

Viitaluoma kiskaisi Kerhon runkosarjan 2010-luvun kovimman pistelukeman kaudella 2012-13, jolloin syntyi tehot 18+38=56. Ura päättyi valitettavaan loukkaantumiseen. Liigan kaikkien aikojen pistepörssissä 50:s. HPK:n kapteenina urallaan toiminut Viitaluoma pelasi myös yhdet aikuisten MM-kisat keväällä 2013.

Jere Sallinen

Sallinen pelasi uransa tehokkaimman liigakauden HPK:ssa kaudella 2012-13 ja iski 42 tehopistettä. Voitti teholukemallaan +26 myös tuolla kaudella Matti Keinonen -palkinnon, joka annetaan SM-liigan tehopörssin ykköselle. Oli mukana voittamassa Leijonien kanssa viime keväänä MM-kultaa ja vyöllä on myös MM-hopeaa keväältä 2014.

Juuso Puustinen

Iski kaudella 2010–11 Kerhon vuosikymmenen kovimman maalilukeman runkosarjassa osuessaan peräti 26 kertaa, jonka jälkeen Puustinen allekirjoitti NHL-sopimuksen Nashvilleen. Edustaa nykyään KHL:ssä Sibir Novosibirskiä.

Otto Paajanen

Toimi mestaruuskeväänä Kerhon kapteenina ja on ollut pyyteetön, tasainen ja nöyrä pelaaja kaikki pelaamansa vuodet Kerhossa. Valittiin mestaruuskaudella pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Nousujohteinen ura jatkuu HIFK:ssa, jossa sai tällä kaudella kutsun Leijoniin.

Niko Kapanen

397 NHL-runkosarjaottelun Kapanen voitti 2010-luvulla maailmanmestaruuden Bratislavassa 2011 ja KHL:n Gagarin cupin 2010. Lopetti uransa HPK:ssa kaudella 2016-17 ja yksi kaikkien aikojen hämeenlinnalaiskiekkoilijoista oli viimeisellä kaudellaankin puolustavien hyökkääjien aatelia Liigassa.

 

Niko Kapanen palasi HPK:hon kaudeksi 2016-17 ja lopetti uransa Kerho-kapteenina. KUVA: Markku Tanni, arkisto

 

Markus Nenonen

2010-luvulla ei ole nähty Kerho-paidassa montaa – jos yhtään – parempaa rannelaukausta kuin Nenosella. Pitää paikkansa ikuisessa Kerho-historiassa, kun iski Liiga-finaalien seitsemännessä ottelussa jatkoajalla mestaruusmaalin Kärppien verkkoon. Parhaillaan huippuvireessä.

Cody Kunyk

Vaikka Kunyk pelasi 2010-luvulla vain puoli kautta, tasoltaan hän on ollut Liigassa koko sarjan kovin ulkomaalaishyökkääjä. 2010-luvulla Kerho ei onnistunut erityisen hyvin ulkomaalaisten rekrytoinnissa, joten Kunyk on ollut urheilujohtaja Mika Toivolalta vakuuttava hankinta.

Joonas Vihko

Tuulennopea ja työteliäs laituri oli joukkueensa maaliseppo hopeakeväänä 2010 25 maalillaan. Kerho-ura 2010-luvulla sisälsi myös kaksi kautta 2013-15. Voitti Luulajassa kaudella 2012-13 SHL:ssä hopeaa. Ura päättyi keväällä 2018 DEL2-sarjassa vietetyn kauden jälkeen.

Robert Leino

Yksittäisenä suorituksena muistetaan mestaruuskeväänä syntynyt ikimuistoinen tahtomaali jatkoajalla Tapparaa vastaan välierissä hetkenä, jolloin flunssa-aalto verotti rankalla kädellä HPK:n kokoonpanoa. Moni HPK-pelaaja on sanonut, että sen maalin jälkeen joukkue tiesi olevansa pysäyttämätön. Kerhon juniorituotannon yhden helmen ura jatkuu Ilveksessä.

Valmentaja:

Antti Pennanen

Pennasen viime kausi oli satumainen, kun HPK:n sensaatiomestaruuden kyytipojaksi voitti apuvalmentajana MM-kultaa Leijonissa. Ottaa ensi kaudella Nuoret Leijonat komentoonsa ja on tällä haavaa vahvoilla jopa Leijonien päävalmentajaputkessa.

Kunniamaininnat

Jesse Saarinen, Oula Palve, Craig Schira, Jere Innala, Janne Laakkonen ja Borna Rendulic.

Asiasanat

Päivän lehti

29.1.2020