Kiekko

Jättääkö Hjallis Harkimo Jokerit? – "Ehkä aika vetäytyä hyvän sään aikana"

Jokereiden pitkäaikainen voimahahmo Harry Harkimo yllätti Iltalehden blogissaan vihjailemalla vetäytyvänsä Jokereista.

– On vaikea ennakoida mitä Jokereille tapahtuu tulevaisuudessa. Jotenkin alkaa tuntua, että olen oman osani seuran puolesta tehnyt, Harkimo kirjoitti.

Hämeen Sanomien Kiekkokiuas-studiossa pohditaan Harkimon Jokerit-aikaa, joista merkittävimmät saavutukset lienevät urheiluareenoiden rakentamisen taustapiruna.

– Harkimon kokonaissaldo jääkiekossa on plussan puolella. Harkimo toi jotain uutta ja innovatiivista oikealla hetkellä ja toi mukaan tietynlaisen bisnesmiehen hahmon, jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen pohtii.

Kiekkokiuas antaa kuitenkin Harkimolle löylyn siitä, millainen vaikutus Harkimolla on ollut suomalaisen jääkiekon urheilujohtamiseen myös valmentajaruletin pyörittämisen ja tietynlaisen kimpoilunsa kautta.

– Ottamatta kantaa miten bisnes on pyörinyt, mutta jääkiekkoasiaa Harkimo ei adjutanttinsa Matti Virmasen kanssa hallinnut. Paradoksaalista on, että Harkimon käyrä lähti laskuun urheilullisella puolella oikeastaan samalla hetkellä, kun Helsingin jäähallista siirryttiin Areenan puolelle.

Tänä päivänä Jokerit menestyy hyvin KHL:ssä vaikka taloudelliset tappiot ovat mittavaa luokkaa. Sihvonen näkee sen taustalla myös sen, että Harkimo on liukunut urheilullisesta päätöksenteosta sivuun.

– Kun Harkimon ote on heikentynyt, jääkiekkoilullinen osaaminen on vahvistunut. Ehkä Harkimon on aika vetäytyä hyvän sään aikana.

Katso video: