Kiekko

Kahdeksan minuutin painajainen kolmannessa erässä – Cornet pelasti Kerhon jatkoajalla

Kahdeksan minuutin musta jakso maksoi HPK:lle yhden sarjapisteen.
HPK:n kultakypärä Teemu Turunen punnersi Sportia vastaan tehot 1+1 ja nousi takaisin Liigan pistepörssin kärkeen. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK menetti kolmen maalin johtonsa kahdeksan viimeisen minuutin aikana, mutta onnistui jatkoajalla kampeamaan kaksi pistettä Philippe Cornetin osumalla lukemin 54 (00, 41, 03, 10).

52. minuuttiin asti täydessä pistepotissa kiinni ollut HPK joutui tyytymään kahteen pisteeseen, kun Vaasan Sport kampesi tasoihin kolmen maalin takaa-ajosta.

– 40 minuuttia loistavaa jääkiekkoa, siihen päälle kymmenen minuuttia vielä hyvää jääkiekkoa, mutta sitten kymmenen viimeistä minuuttia eivät olleet niin hyvää. Ja kiistatta vastustaja oli tehokas niissä paikoissa mitä sai, mietti päävalmentaja Antti Pennanen.

 

Toinen erä oli HPK:n paras. Maalihanat aukaisi Jere Innalan upeasta poikittaissyötöstä Teemu Turunen. 20-maali pomppi verkkoon Harri Kainulaisen laukauksesta. Kolmannen maalin teki puolestaan komealla laukauksella Markus Nenonen, jolle osuma oli jo kauden kolmastoista. Olavi Vauhkonen kavensi 13:een, mutta kotijoukkue onnistui vielä kertaalleen kolme sekuntia ennen erän loppua todellisella ”pukukoppimaalilla”.

Maali oli yksi kauden komeimmista. Turunen tarjoili nurkasta kiekon maalin eteen nousseelle Niclas Luceniukselle, joka ohjasi kiekon yläkulmaan.

Kolmoserässä HPK:n ote kiekosta lipesi. Sport vei ja HPK juoksi perässä. Väsyneenä avauspelistä ei tullut enää mitään. Jo kanveesissa ollut vaasalaisseura käytti saadun tilan hyväksi ja pyöritteli pitkiä hyökkäyspään vaihtoja.

 

Painajaismainen loppu toi Sportin lopulta tasoihin, johon edes 34-takaiskun jälkeen otettu aikalisä ei auttanut. Neljä sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä onnistui Antti Kalapudas, joka purjehti koko HPK-viisikon läpi ja nosti kiekon Antti Karjalaisen vartioimaan maaliin. Perhepeliin saapuneet vanhemmat joutuivat sulkemaan lastensa korvia kaikkialla kuuluneiden kirosanojen peittämiseksi.

– Kyllä siinä toisella erätauolla oli kopissa ajatus, että vielä pyrimme nousemaan. Saimme pelin aikaiseksi, hatunnosto siitä joukkueelle, kehui Sport-käskijä Ari-Pekka Pajuluoma.

Harjoituskaudella Hermeksellekin hävinnyt Sport on noussut kauden aikana taistelemaan pudotuspeleistä tosissaan.

– Matka on pitkä ja pelin pitää kehittyä vielä huimasti, että pääsemme tavoitteeseen.

 

HPK:n kokoonpanossa erikoisuutena oli nuorten joukkueesta nostettu Kristjan Kombe, joka oli ensimmäinen edustusjoukkueessa esiintynyt virolainen pelaaja.

– Ihan ok esitys, mutta varmasti miettii, olisiko hyökkäyspään jäähy pitänyt jättää ottamatta, analysoi Pennanen. HäSa

Teksti: Antti Wennström

HPK–Sport 5–4 (0–0, 4–1, 0–3, 1–0) ja.

1. erä: Maaliton.

Jäähyt: 5.03 Ville Saukko Sport 2 min, 13.00 Victor Westermarck Sport 2 min, 16.18 Niklas Friman HPK 2 min, 19.06 Valentin Claireaux Sport 2 min.

2. erä: 24.20 Teemu Turunen (Jere Innala-Robert Leino) 1–0, 30.02 Harri Kainulainen (Miro Ruokonen-Niklas Friman) 2–0 vt, 33.40 Markus Nenonen (Petteri Nikkilä-Robert Leino) 3–0 yv2, 36.44 Olavi Vauhkonen (Antti Kalapudas-Roope Talaja) 3–1 yv, 39.57 Niclas Lucenius (Teemu Turunen-Eetu Tuulola) 4–1 yv.

Jäähyt: 32.19 Valentin Claireaux Sport 2 min, 33.30 Ville Saukko Sport 2 min, 36.27 Filip Riska HPK 2 min, 38.35 Valtteri Viljanen Sport 2 min.

3. erä: 52.02 Olavi Vauhkonen (Tony Sund-Aleksi Ainali) 4–2 yv im, 54.28 Brody Sutter (Olavi Vauhkonen-Tony Sund) 4–3, 59.56 Antti Kalapudas (Tony Sund) 4–4 im,

Jäähyt: 43.13 Victor Westermarck Sport 2 min, 47.34 Eetu Tuulola HPK 2 min, 50.56 Kristjan Kombe HPK 2 min.

Jatkoaika: 4.15 Philippe Cornet (Petteri Nikkilä-Eetu Tuulola) 5–4.

Jäähyt yhteensä: HPK 4×2 min=8 min, Sport 7×2 min=14 min.

Maalivahtien torjunnat: Antti Karjalainen HPK 5+6+12+1=24, Sami Aittokallio Sport 13+13+11+5=42 (poissa 50.56–52.02, 58.44–59.56).

Yleisöä: 4 121.

Sihvosen kommentti: Taitoa takalinjoille

HPK:n puolustajat Arto Laatikainen ja Jesper Lindgren olivat jonkin aikaa poissa rivistä loukkaantumisten takia. Vaasan Sportia vastaan molemmat olivat tositoimissa. Kiistatta Kerho tarvitsee näitä kahta kiekollisesti kyvykästä pelaajaansa.

Laatikainen on ollut erinomainen Pallokerhossa. Hän kykenee ottelusta toiseen syöttämään peliä tekevää ensimmäistä syöttöä lavasta lapaan. Kokeneella Laatikaisella on taito rytmittää peliä niin, että hänen kauttaan virtaava peli etenee varmasti ja juohevasti. Minun papereissani Laatikainen on täyttänyt ja jopa ylittänyt odotukset, joita häneen oli syytä asettaa sesongin alussa.

Myönnän nyt, että vuorostaan Lindgren on kehittynyt ja noussut sellaiselle pelaamisen tasolle, mihin en vielä jokin kuukausi sitten uskonut alkuunkaan.

Lindgrenistä voi sanoa, että hän on ollut päävalmentaja Antti Pennasen ”oma poika”; siinä määrin kärsivällisesti päävalmentaja on sietänyt puolustajan keskeneräisyyttä etenkin puolustuspelitaitojen osalta, jotka nekin ovat edistyneet.

Asiasanat