Kiekko

Liigan pudotuspelit alkavat – Hämeen Sanomat analysoi joukkueet

Hämeen Sanomien jääkiekkomiehet Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen analysoivat Liigan pudotuspeliryhmät joukkue joukkueelta.

Kärpät

(sijoitus runkosarjassa 1.)
Kärpät on huomattavasti kovemmassa lyönnissä nyt verrattuna vuoden takaiseen. Kyse ei ole vain paremmista pelaajista. Kyse on pelitavasta ja sen toteutuksesta. Verrattuna viime kevääseen Kärpät on parempi: puolustusalueen puolustuspelissään; oman alueen täytöissään; prässinsä ja trapinsa suhteessa; kaikkinaisessa kenttätasapainossaan; syöttösuunnissa ja syöttöjen pituuksissa.
Kärppien hyökkäyspelaaminen kiihtyy etenkin keskialueella. Kyse on siitä, että kiekolliseksi tuleva pelaaja liikkuu pyöreitä, vaikeasti puolustettavia liikeratoja, joita matematiikassa kutsutaan osuvasti kultaiseksi leikkauksesi. Kärpät on suvereeni mestarisuosikki nyt, siksi kultainen leikkaus toimii sen osalta myös metaforana. Myös hyökkäysalueen liikkuva ja erilaisia kombinaatioita sisältävä kolmiopelaaminen on Kärppien vahva ase edessä oleviin pudotuspelisarjoihin.
Oikeastaan ainoat Kärppien akilleenkantapäät juuri nyt ovat ylivoimapelaamisen mahdollinen tehottomuus ja liian simppelisti organisoitu viivelähtö. Niihin fiksut vastustajat tulevat iskemään.

Plussat ja miinukset
+ Menestymisen kulttuuri, kaikissa avainrooleissa tiedetään mitä voittaminen vaatii.
+ Työteliäät, intohimoiset valmentajat ja pelaajat.
Hyvät johtavat pelaajat ja pelikirja. Vahvat erikoistilanteet.
– Ennakkosuosikin paineet, Kärpillä vain hävittävää.
Mika Pyörälän loukkaantuminen.

 

Tappara

Tapparalle on sopinut paremmin tämän kauden altavastaaja-asema, tai oikeammin asema, jossa se ei ole koko sarjan ylivertainen ennakkosuosikki, kuten se viime sesongilla oli. Tappara on saanut kasvatella ja haudutella pelitavallista juttuaan himmeämmissä parrasvaloissa. Silti Tappara on se joukkue, jolla on parhaat edellytykset panna lopuksi kampoihin Kärpille.
Jukka Rautakorpi ei osaa valmentaa kovin täsmällistä, saati innovatiivista tapparalaista Meidän peliä. Mutta jokin toisenlainen vahvuus tässä nykyisessä Tapparassa on. Se ei räisky, se ei suoranaisesti romahda, se ei saa kunnollista pelillistä takaa-ajovaihdetta silmään, vaikka olisi tarvis; mutta se jauhaa, se jauhaa toisin kuin viime kauden Tappara, joka etsi pelikonstia sieltä täältä kaikessa lopulta hieman epäonnistuen. Tapparan hyökkäyspeli virtaa jauhavien syöttöketjujen ja -kuvioiden kautta varsin hyvin, sillä pelaajat ovat ikään kuin tottuneet ja karaistuneet jopa siihen, että syötöt ovat välillä liian pitkiä ja suuntautuvat pidetyille pelaajille.

Plussat ja miinukset
+ Kokemus menestymisestä ja ottelusarjojen voittamisesta. Tulos taululla ei ohjaa pelaamista.
+ Haastajan asema tänä vuonna suhteessa Kärppiin.
– Onko maalivahtipeli parhaiden tasolla?
– Ajoittainen virkamiesmäisyys.

 

Pelicans

Pelicans pelaa voittavalla tavalla kotiluolassaan. Vieraskaukaloissa on ollut hiljaisempaa sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Pelicans hyötyy lyhyestä ja kapeasta kotikaukalostaan. Asetelma on mielenkiintoinen, kotipeleissään Pelicansilla on tyyli ja pelaamisen omintakeinen ilmiasu; vieraissa Pelicansia ei erota Pelicansiksi. Miksi?
Pelicans on omimmillaan, kun se pelaa vauhdikasta kiekkokontrollilätkäänsä. Pelaaminen ei silloin täytä aivan kaikkia Meidän pelin taiteen sääntöjä, mutta se ei ole tarkoituskaan, sillä etenkin omassa kotikaukalossaan tahalliset pelin rytmittämisen laiminlyönnit korvataan vauhdilla, korkealla tempolla, piittaamattomuudella, jopa hurmoksellisuudella. Yhtälössä on se iso ’mutta’, ettei vieraskaukaloissa voi pelata yhtä piittaamattomasti. Eikä Pelicans usein pelaakaan, mutta silloin se menettää kasvonsa – ja häviää turhan usein. Jokin epäaitous Pelicansin kokonaissuoritusta vaivaa. Aivan kuin valmennusjohto olisi päässyt vasta kauden mittaan vitkaisesti pelikirjasta yhteisymmärrykseen.

Plussat ja miinukset
+ Pelaajamateriaali yllätysvalmis. Nousevan trendin pelaajia, nousevan käyrän tuloksia.
+ Tommi Pärmäkoski tehnyt hyvää työtä fysiikkapuolella.
– Luoko epäselvyydet Ville Niemisen sopimustilanteesta turhaa turbulenssia?
– Kestääkö valmennustiimin hermo?

 

TPS 

TPS:n pelitavallinen prosessi on ollut hieman keskeneräinen päävalmentaja Kalle Kaskisen käsissä kaiken aikaa. Nuotit eivät olleet selvät viime kauden alussa, ja sieltä alkanut aavistuksen negatiivinen paikkailun kierre on piinannut pelaamista samalla, kun TPS on ollut voittava joukkue Liigassa.
Kun TPS pelaa niin kuin sen pitää pelata tepsiläistä Meidän peliään, silloinkin pelitapahtumat jäällä näyttävät syntyvän pelaajien liiallisen ajattelun jälkeen. Yhäti nopeutuvaa jääkiekkoa ei voi ajatella, sitä pitää pelata. Esimerkiksi TPS:n hyökkäyspeli virtaa ja rullaa varsin mallikkaasti aina siihen asti, kunnes syöttöketjun ratkaisevat, pelin tekevät ja avaavat syötöt tai tosinaan yksittäisten pelaajien kuljettamiset, haastot tai laukaukset johtavat irtokiekkotilanteisiin. Siihen kohtaan turkulaisten peli tyssää. Peli jää kesken, kun sen pitäisi vasta alkaa. Lätkähän on sitä, että suurella vaivalla yhteistoimin peliväline saadaan haluttuun paikkaan kamppailemista varten. Toistaiseksi liian usein Palloseuran paukut ovat loppuneet tasan siihen pisteeseen.

Plussat ja miinukset
+ Materiaali riittää mihin vain.
+ Runkosarjan toiseksi tehokkain ylivoimapeli.
– Laskeva trendi loppukaudesta. Vaikuttanut ryhmädynamiikaltaan henkisesti kuolleelta.
– Kuka on joukkueen pelillinen johtaja? Onko sellaista?

 

HPK

HPK on tullut pitkän pelitavallisen matkan syyskuusta maaliskuuhun kaudella 2018–2019. Lähtöruudussa viljeltiin realismia eli pelattiin puolustuksen kautta; paperilla joukkue ei ollut Liigan vahvemmasta päästä ynnä edellisen kauden kokemukset eri pelitapakokeiluista eivät olleet rohkaisevia. Niinpä syyskuussa HPK panosti puolustamiseen kuten liki yltiöpäiseen prässäämiseen ja pakkien vastaanajoihin.
Vaan hiljalleen päävalmentaja Antti Pennanen on kehittänyt joukkueensa pelitapaa monipuolisemmaksi. Kerho hyökkää viisaasti tiiviillä viisikolla lyhyin syötöin peliä rytmittämällä. Puolustaminen on kaksivaiheista. HPK:n täsmäase on hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen, jossa viisikko hyödyntää kaukalon koko päätyä pelivälineen vyöryttelyyn ja vastustajan rintamasuunnan kääntelyyn.
HPK taistelee ja kamppailee – hyvässä ja pahassa. Joukkueelta hieman puuttuu kykyä pelata ajoittain rauhassa löysin rantein kuin ”tupakkia poltellen” kuten NHL:n Tampa Bay osaa. Sitä juonikkuutta tarvittaisiin parhaita joukkueita vastaan.

Plussat ja miinukset
+ Tasaisen vahva kausi, viisikkopeli kehittynyt tasaisesti pitkin kautta. Fysiikkapohjat kunnossa.
+ Äärimmäisen vaikea vastus verkkaisemmille joukkueille. Vahva alivoimapeli.
– Pysyykö Emil Larmi ehjänä? Riittääkö puolustuksen leveys?
– Ajoittaiset vaikeudet maalinteon tehokkuudessa.

Lue myös: HPK:n päävalmentaja tunnistaa suuren mahdollisuuden pudotuspeleissä – TPS:ää lähdetään kaatamaan tosissaan

 

HIFK

HIFK:n pelin perusta on vahvasti Meidän pelissä. Pelitavan istutti HIFK:hon Ari-Pekka Selin päävalmentajakaudellaan, joka tosin jäi pahasti kesken. HIFK:ssa oli sitä ennen nähty mitä lienee Käkikellolätkää ja Luontoäidin Jääkiekkoa.
Nyt Jarno Pikkarainen yrittää parhaan kykynsä mukaan jatkaa siitä, mihin Selin jäi. Perusta pelaamisessa on sama, mutta pelitavallinen hapuilu on päässyt jo alkamaan. Pikkarainen on yrittänyt ”nopeuttaa” HIFK:n pelaamista, lisäksi hän on pyrkinyt saamaan esiin sitä, että pelaajien pelikieli olisi jotenkin aloitteellisempi, aggressiivisempi, ja ainakin sitoutuneempi. Seuraus on ollut usein karu: peli on lähinnä hidastunut ja osa pelaajista on kuin varjo itsestään.
Tosin on mahdoton syyttää Pikkaraista siitä, että esimerkiksi kapteeni Lennart Petrell pystyy enää hädin tuskin tasoon, joka riittää Liigassa pelaamiseen. Syypää on ennen muuta HIFK:n seurajohto, joka on laittanut pelaajien ja joukkueen vaivoiksi henkisen turbulenssin. Pelaa siinä sitten Meidän peliä – tai heidän peliä, tai mitä tahansa peliä.

Plussat ja miinukset
+ Materiaali riittää menestymään.
+ Erik Thorell.
– Ehtiikö ruutitynnyri eheytymään joukkueena?
– Päävalmentaja Jarno Pikkaraisella julmetut paineet. Jos HIFK epäonnistuu, seurajohdon päätökset näyttäytyvät hölmöiltä.

 

Lukko

Lukko on pelannut kautensa vahvasti kaikkien mahdollisuuksiensa ylärajoilla. Urheilujohtaja Kalle Sahlstedtin ja päävalmentaja Pekka Virran saneeraustyö on yhtäältä kesken, toisaalta sen jälki alkaa vihdoin näkyä. Lukon saneeraaminen entisestä pöhötaudista on odotettua kovempi homma, joka on näkynyt kaukalossa pelin äärimmäisinä ailahteluina kauden mittaan. Pelin ei voi millään odottaa käyvän säännöllisesti korkealla tasolla asetelmassa, jossa vanhat, väsyneet ja kallispalkkaiset konkarit on korvattu junioreilla.
Virran Lukko pelaa jonkinlaista pelaajamateriaalin reunaehtojen määrittelemää kompromissilätkää, jossa on siteeksi kiekkokontrollia, siteeksi pyrkimystä edetä kohti vastustajan kenttäpäätyä. Tällainen pelitapa asettaa korkeat vaatimukset tuloksentekohetkiin eli maalintekoon. Joskus onnistuu, joskus ei. Lukon pelaajat pelaavat peliä kovasti yrittäen ja suhteellisen vauhdikkaasti, mikä ei ole optimaalinen tila ratkoa jokaista peliä voitoksi. Tosin ilman tällaista justeerattua pelitapaa Lukko olisi jossain KalPan paikkeilla sarjassa.

Plussat ja miinukset
+ Uusiutunut, nuorennettu profiili.
+ Hyvä altavastaaja.
– Huono ennakkosuosikki.
– Riittääkö maalivahtipeli?

 

Ilves

Ilves pelaa tällä hetkellä pelitapansa puolesta koko Liigan parasta lätkää. Kyse on Meidän pelistä parhaimmin. Ehkä voisi käyttää ilmaisua post-Meidän peli siinä katsannossa, että Karri Kivi ja apuvalmentaja Olli Salo ovat onnistuneet edistämään, luomaan uutta suomalaisen peruspelitavan kultivoimiseksi.
Ilveksen pelissä ei ole vain kaksi rytmiä hyökätessä ja puolustaessa. Ei vain voiteta tilaa ja tehdä tilaa; ei vain estetä vastustajan tilanvoittopelaaminen tai suljeta keskustaa. Pelaamisessa on myös välirytmejä hyvin luontevalla tavalla. Ei tämä ole ainulaatuista, mutta Ilves tekee sen parhaiten eli esimerkiksi se kykenee hidastamaan hyökkäystään niin, että viisikko pysyy kuitenkin liikkeessä. Ja tämä kaikki tapahtuu kiekollisen pelaajan osalta niin, että hän näkee, mitä pelaa, eikä pelaa, mitä ei näe.
Nuoruus on Ilveksen valtti- ja hanttikortti samassa kädessä. Pelaajien nuoruus tuo kaukaloon valtavan energian ja peli-ilon, mutta sopii myös otaksua, riittääkö nuorukaisten rutiini kovassa pudotuspelimaailmassa.

Plussat ja miinukset
+ Nuori joukkue jopa ylisuoritti runkosarjassa.
+ Pelaajien kehityskäyrä sojottaa ylös – ei alas.
– Heikko erikoistilanne­pelaaminen runkosarjassa.
– Vaisu molempien
maalien edustalla.

 

SaiPa

Tero Lehterästä tuli viime kaudella melkein guru, vaikka menestyksen perusta oli tuulentupaa. SaiPa pelasi omintakeista lätkää, jonka ytimessä oli pelaajien taistelu ja vielä kerran taistelu kera äärimmäisen altruismin, jossa pelaajat uhrasivat oman etunsa joukkueelle, vaikka sellainen ei päävalmentajan filosofian mukaan edes sovi ihmisluonnolle. Tähän kauteen SaiPa teki satsauksia pelaajabudjetin osalta, vaan samassa suhteessa katosi yksilöiden epäitsekkyys, mikä taas paljasti laiskan paikanvaihtopelaamisen onttouden pelitapana.
Lehterän oli pakko ottaa joitakin kuukausia sitten lusikka kauniiseen käteen kesken synkkien tappioaikojen. SaiPa siirtyi pelaamaan Meidän peliä, eli pelitapaa, jonka ystävänä ja tuntijana Lehterää ei pidetä. Ja, kas, SaiPan peli parani heti. Tosin Meidän pelistä ei ole enää ollut viime aikoina apua määräänsä enempää sen takia, että muut joukkueet ovat pelanneet vastaavaa lätkää jo paljon kauemmin. SaiPassa on yllätyspotentiaalia, jonka päävalmentaja oli hukata.

Plussat ja miinukset
+ Maalivahtipeli. Frans Tuohimaa parhaimmillaan huikea.
+ Tyler Morley on ollut vahva hankinta keskikaistalle.
– Kaikkien aikojen kallein SaiPa alisuoritti jo runkosarjassa.
– Löytyykö valmennustiimistä kykyä reagoida
ottelusarjojen sisällä?

 

JYP

Dynastiat sortuvat aikanaan, niin myös JYP, joka on Liigan menestyneimpiä seuroja 2000-luvulla. Tuossa köpöttelee jäällä kapteeni, seuran osaomistaja Juha-Pekka Hytönen; siinä raahustaa kaukalossa Ossi Louhivaara; tuo on Eric Perrin, jonka jalka jo painaa; ja siinä menee entinen tuulispää, Jani Tuppurainen. Yhtälöstä ei puuttunut muuta kuin jokin täydellinen noviisivalmentaja, vaan saatiinhan sekin Marko Virtasen tilalle, ja sotku oli valmis. Tällä välin urheilujohtaja Jukka Holtari pelastautui Jukureihin, olihan hän ehtinyt tosin tiirailla jo Ruotsinkin suuntaan, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla Jyväskylässä.
Edes Risto Dufva ei ole saanut tolkkua JYPin pelaamiseen. Aluksi oli Dufvan puolelta hieman Meidän pelin viritelmiä, mutta nekin sulivat. Ei auttanut kuin yrittää vanhaa konstia: puolustetaan ensin ja katsotaan, jääkö mitään hyökättävää. Ja vielä vanhempi konsti jostain keväältä 2007 yli kymmenen vuoden takaa: pelataan miesvartiointia puolustusalueella. Ei hyvältä näytä JYPin tämä kevät, kun ei pelitavastakaan ole apuja konkareille.

Plussat ja miinukset
+ Sotkuisen kauden jälkeen henkisesti enää vain voitettavaa, vaikka riman pitäisi olla korkeammalla.
+ Jaksaa sumputtaa vaikka 60 minuuttia keskialuetta.
– Raskasjalkainen kokonaisuus.
– Voi yllättää minisarjassa, tuskin enää puolivälierissä.