Kiekko

LiigaExtra joukkueanalyysi 2018-19: JYP

Pelaajamateriaali
Pikkulinnut laulavat, että pelaajilla oli valtaa edellisen päävalmentajan Marko Virtasen lähdössä seurasta. Nyt tuntuu, että pelaajien valta seurassa on kasvanut. Toisaalta sille on olemassa myös se selitys, että Juha-Pekka Hytönen ja Jarkko Immonen ovat seuran osaomistajia.
JYPin joukkue on erittäin kokenut ja siinä on paljon havinaa 2010-luvun taitteen mestarijoukkueista. Esimerkiksi 42-vuotiaan Eric Perrinin hankinta kielii, että ajatus on: Vielä kerran, pojat. Mutta millaiselta JYP näyttää ensi kaudella?
Pelaajamateriaali on nimekäs ja kokenut, mutta monella on myös pelaajana viimeinen väri parrassa. Monella pelaajalla käyrä on menossa alaspäin ja vähemmän on heitä, kuten Anttoni Hongan ja Jerry Turkulaisen kaltaisia, joilta voi odottaa toisenlaista suuntaa. Puolustuksessa juuri Honka voi nousta ylivoimalla suureen rooliin.
JYPillä on sympaattisen pikkuseuran maine, mutta seuran henkilöstökulut ovat viime vuosina kasvaneet tasaisesti ja tämänkin kauden joukkue viestii, että JYP on halunnut olla resurssejaan suurempi. Riski on, että sijoitukset pelaajamateriaaliin ovat suurempia kuin taso tänä päivänä kentällä on.
JYP on lähtökohtaisesti ilman katastrofia kuuden kärjen joukkue. Mutta riittääkö se viimeiseen pinnistykseen kirkkaimmista sijoista?
Samuel Savolainen

Valmennus ja pelitapa
Kun katson JYPin pelaamista, siinä on jotakin kovin tuttua, ja sittenkin siinä on jotain erilaista kuin aiemmin. Yhtälö on kiehtova.
Tuttua, liki ikiaikaista JYPin traktorilätkää on se, että puolustussuuntaan pakka on tiivis: on kaksivaiheisuutta karvauksessa; on puolustuspelinopeutta, mikä perustuu hyökkäämisen muotoon ja puolustuspelivalmiuteen; on kaksinkamppailuvoimaa ja halukkuutta, mikä perustuu pelaajien ja jopa koko yhteisön tahtoon ja asenteeseen.
Mutta aivan kuin hyökätessä olisi paikoin hävinnyt sekin kohtuullinen määrä rakennetta, rytmiä ja syöttösuuntia, mikä oli JYP-lätkässä uutta sitten Risto Dufvan ja Jyrki Ahon kausien, kun Marko Virtanen pääsi kultivoimaan traktorilätkää juurikin hyökkäämisen osalta.
Mysteeri, jonka perässä tässä olen, muotoutuu näillä sanoilla, kysymällä: Kuka tai ketkä omistavat pelin nyt JYPissä? Missä määrin pelin omistajuus on päävalmentaja Lauri Merikivellä ja hänen valmennustiimillään? Missä määrin se on seuran kokeneilla pelaajilla, joita joukkueessa piisaa? Jokin näkemässäni yhtälössä ei nyt täsmää.
Petteri Sihvonen

Seurajohto
JYP on palkannut historiassaan usein rohkeasti valmentajia, joita moni ei olisi uskaltanut palkata. Lauri Merikiven näytöt Mestiksessäkään eivät päätä huimanneet, joten JYP otti ainakin jonkinasteisen riskin. Kysymys kuuluu, halusivatko pelaajat itselleen joustavan päävalmentajan? Ja ylipäätään on vaarallista jos valtaa lipuu pelaajomistajille adjutantteineen.
Pelaajavaltaan liukuessa vaikuttaa, että kehutun Jukka Holtarin valtaa on syöty ja vaarana on, että Holtari ymmärtää olla lähtemättä poikkiteloin ja noudattaa taipuisampaa politiikkaa. Taustalla kuitenkin kuhisee, nyt jo ennustetaan, että pelaajaomistaja Juha-Pekka Hytönen voisi olla seuran seuraava urheilujohtaja.
JYPin liikevaihto on kasvanut viime vuosina, mutta niin ovat kasvaneet myös menot. Viimeisen kahden kauden aikana seura on tehnyt yli 650 000 euron tappiot.
JYPin profiili kokonaisuudeltaan alkaa vaikuttaa jo hieman auringonlaskun organisaatiolta, mutta tulevaisuuteen junaillaan myös Hippos-hanketta.
Samuel Savolainen

Iso kuva
JYP on identiteettiseura parhaimmin. Sitä voi vai arvostaa, siinä on se viimeisen 10 vuoden juju, josta liki kaikilla muilla liigaseuroilla olisi oppimista.
Risto Dufva loi pohjat, hän ansiokkaalla toiminnallaan määritteli yhdessä Jukka Seppäsen ja Kari Tynin kanssa JYP-identiteetin. Kun Dufva alkoi lopulta oireilla itsekkäästi – veri veti häntä Tapparaa, Lukkoa ja jopa Jokereita kohti –, JYP alkoi luoda nahkaansa ja näyttää suuruuttaan.
Jyrki Aho jatkoi valmennustiimin sisältä Dufvan paikalla voittavalla tavalla siitä, mihin mestari oli jäänyt. Looginen JYP-jatkumo nosti Ahon jälkeen päävalmentajaksi seuran oman miehen, Marko Virtasen. Liiga jäi lopullisesti Virtaselta valloittamatta, mutta CHL-mestaruus oli kova juttu.
Mutta onko nyt menty liian pitkälle seuraidentiteettipolitiikassa? Uskooko JYP todellakin olevan jopa sellainen organisaatio, johon vain liittymällä hetkeksi, kuten uusi päävalmentaja Lauri Merikivi seuran A-junioreihin, mies kuin mies kasvaa liigajoukkueen päävalmentajan mittoihin? Se olisi jo iso ihme.
Petteri Sihvonen

Asiasanat

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930