Kiekko Kolumnit

Sihvonen niputtaa mestaruuspelin ja sen ratkaisun – “Hämeenlinnalaisen jääkiekkoilun historiaa”

Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen
Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK teki mahdottomasta mahdollisien Game Sevenissä Kärppiä vastaan. Oikeastaan ratkaisuottelun anatomia kuvasteli koko Kerhon kautta: oli hallintahetkiä, oli alakynnessä pelaamista, ja lopulta siinä kohtaa, kun sekä omat että vastustajan voimat olivat aivan lopussa, vielä löytyi konsti voittaa ottelu.

Ja, jos oikein pilkon asian, Game Seven sisälsi niitä kaikkia pelillisiä HPK:n asioita, joita Antti Pennasen joukkue on esittänyt sekä tällä kaudella että parilla aiemmalla sesongilla.

Siellä oli jokunen pitkä, vyöryttelyyn perustuva hyökkäysalueen hyökkäyspeli; oli jatkopelejä; pelattiin sekä prässiä että trapia sitä mukaa, mitä peli kutsui; oli hyökkäysten rytmittämistä; oli enimmäkseen kenttätasapainoa, mutta myös joitakin tietoisia kaistan ylimiehityksiä; tultiin enimmäkseen lyhyin syötöin, mutta pitkiäkin esiintyi; ali- ja tasavoimaiset hyökkäykset saatiin pelattua syvälle; puolustusalueen puolustuspelaaminen oli organisoitua ja uhrautuvaa.

Ennen muuta: oli yhteinen pelisuunnitelma, jonka säännöllinen toteuttaminen kovalla taisteluasenteella riisui pala palalta Kärpät tylysti aseista.

 

Eikä voi olla alleviivaamatta maalivahti Emil Larmin suoritusta. Se oli jäätävä.

Seitsemännen matsin ilmiasu oli pitkälti se, ettei kumpikaan saanut hyökkäämällä otetta toisen puolustamisesta. Tämä satoi Kerhon laariin. Minun papereissani lukee jo kolmen erän jälkeen isoin kirjaimin: on sensaatio, että HPK toi finaalisarjan sen seitsemänteen otteluun Raksilaan, on vielä suurempi sensaatio, että kohta alkaa jatkoerä, jossa yksi pomppu tulee ratkaisemaan kaiken!

No, ei tarvittu pomppua, totaalisen tasaisen pelin ratkaisu oli toinen. Kärppien nuorelle Aleksi Heponiemelle jäähy korkeasta mailasta, Kerho ylivoimalle. On kerta kaikkiaan kova juttu, että ratkaisu tapahtui ylivoimalla – eli Kärppien kovinta asetta, alivoimapeliä vastaan.

Kerhon ylivoimapeli oli jäänyt sarjan mittaan Kärppien alivoiman jalkoihin. Mutta! Kuvaavaa on, että ratkaisu löytyy sittenkin tältä saralta, eli jälleen yksi alakynsi käännettiin voitoksi, lopulliseksi voitoksi. Ei minkään kuvion kautta, vaan kokeneiden pelaajien kovassa paikassa suorittaman aivoituksen ideoimana, ja oli siellä yksi junnukin hääräämässä.

 

Kas tässä, hämeenlinnalaisen jääkiekkoilun historiaa, ratkaisumaali, olkaa hyvä:

Kakkosylivoima vie kiekon sisään, Kärpät paineistaa. Nenonen onnistuu rystyllä vyöryttämään painottomalle puolelle Luceniukselle. Lucenius pelaa kiekonvaihtopelin Tuulolan kanssa. Tuulola syöttää viivaan Laatikaiselle. Laatikainen ottaa syötön vastaan, kesyttää kiekon, kämmen-rysty-kämmen ja syöttö kulmaan Luceniukselle, joka: ottaa kiekon haltuunsa, yksi kosketus, ja jo toisella kosketuksella syöttö p-pisteen yläkaarelle hiipineelle Nenoselle, joka tempaisee ranteella Kerhon Suomen mestariksi!

Onnitteluni mestareille!