Kiekko

Nuorten Leijonien maalin suulla vakuuttanut Ukko-Pekka Lukkonen tähtää ammattilaissarjoihin ensi kaudeksi – ”Se on tavoitteeni”

Ukko-Pekka Luukkosen tavoitteena on ensi kaudella miesten ammattilaispelit Pohjois-Amerikassa.
Ukko-Pekka Luukkonen torjui 16 kiekkoa välierässä Sveitsiä vastaan. KUVA: Pasi Mennander / Leijonat.fi

Suomi taistelee Kanadassa alle 20-vuotaiden MM-kisojen kultamitalista lauantain ja perjantain välisenä yönä kello 3.00 Suomen aikaa, kun Sveitsin 6–1 -välierässä voittanut Suomi lähtee hakemaan vielä turnauksessa sitä tärkeintä voittoaan.

Maalin suulla Ukko-Pekka Luukkonen on ollut nuorten MM-kisojen parhaita maalivahteja alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa alusta.

– Olen ollut tyytyväinen omaan suoritukseen, Luukkonen sanoo.

Verrattuna viime kevään MM-kisoihin, Luukkosen otteet ovat olleen silmiinpistävästi varmempia.

Luukkonen kokee taustalla olevan torjuntatyöskentelyyn siirtyneen rauhallisuuden.

– Olen oppinut luottamaan omaan peliini ja kokooni enemmän. Ei tule höntyiltyä liikaa, Luukkonen sanoo.

 

Muutosta parempaan Nuorissa Leijonissa on tapahtunut paitsi Luukkosessa yksilönä, myös joukkueessa kokonaisuutena.

– Viime kisoihin verrattuna pelaamme viisikkona paremmin. Tuotamme neljällä kentällä paremmin peliä ja luotamme pelitapaamme. On halua tehdä peliä ja näkee, että kaikki pelaavat joukkueelle – eikä siellä sooloilla, Luukkonen luonnehtii.

 

Luukkosen oman kehityksen taustalla on tapahtunut kehitystä myös arjen tason toiminnassa.

HPK:n maalivahtivalmentaja Juha Lehtola arvioi perjantaina Hämeen Sanomissa, että MM-finaaliin saakka kantaneella matkalla Luukkosta on auttanut erityisesti hänen fysiikkansa kehittyminen.

– Kun Upi voitti alle 18-vuotiaiden MM-kultaa, silloin oli isoa hypeä ympärillä. Sitä mietti välillä, että menikö se jopa hieman yli. Hän oli vielä teknisesti ja fyysisesti raakile, vaikka olikin saavuttanut jo jotain. Tarttuiko sitten jo häneen itseensäkin vähän tyytyväisyyttä, kunnes Upi tajusi mitä nouseminen huipputasolle vaatii, Lehtola pohti.

– Hän alkoi olla hallilla ensimmäisenä ja lähtemässä viimeisenä. Varauksen jälkeen viestit Buffalosta kertoivat, että paljon on töitä vielä edessä. Fysiikkatestit siellä ja meillä osoittivat, että paljon oli potentiaalia saavuttamatta, Lehtola jatkoi.

Luukkonen arvioi Lehtolan olleen merkittävä tekijä hänen kehityksessään.

– Hämeenlinnassa oli hyvä maalivahtivalmennus, josta sai hyvää oppia ja ammattimaisuutta mukaan.

 

HPK:sta kanadalaisen juniorisarjan OHL:n Sudbury Wolvesin maalin suulle siirtynyt Luukkonen kertoo, että hänen toiveissaan on siirtyä jo ammattilaissarjoihin tulevaisuudessa.

Luukkonen on Buffalo Sabresin toisen kierroksen NHL-varaus kesältä 2017.

– Tavoitteeni on, että pääsen pelaamaan miesten pelejä, toivottavasti Pohjois-Amerikassa.