Kiekko

Pehmeä viimeistely tylsytti Suomen pelaamisen

Heikko viimeistely koitui Suomen alle 18-vuotiaiden tappioksi Hämeenlinnan turnauksen avausottelussa. Mukana pyristellyt Tshekki teki maalinsa harvemmista tilanteista ja voitti ottelun jatkoajalla Jan Jenikin maalilla 3-2 (0–1, 1–0, 1–1, 1–0). Ottelu oli paikoin ylivoimaisesta viisikkopelaamisesta huolimatta lipsahtaa Tshekille jo varsinaisella peliajalla.

Ottelun avausmaalia piti odottaa vain 1.28. Suomen tekemä osuma oli osoitus joukkueen vahvuuksista. Suomen puolustajat onnistuivat purkamaan kiekon paineen alta hermostumatta. Otto Kivenmäki nappasi kiekon keskialueella ja syöksyi läpiajoon viimeistellen tyylikkään osuman.

Avauserä oli Suomen kiekollisen pelin näytöstä. Hyvin peliä rytmittäneet puolustajat tahdittivat hyökkäyksiä, jotka pysyivät tasapainoisena. Toinen erä jatkui samalla tahdilla, mutta pehmeä viimeistely ja Tshekin jämäkkä pelaaminen maalinedustalla estivät Suomen lisämaalit. Erän puolivälin jälkeen Suomi koki ensimmäisen takaiskunsa, kun Dominik Arnost onnistui tasoittamaan pelin

 

Suomen pelitapa pysyi hyvin koossa läpi ottelun. Mikko Kokkosen ja muiden nuorten puolustajien maila ei näyttänyt tärisevän missään vaiheessa Tshekin painaessa ajoittain hanakasti päälle Suomen päädyssä.

Ottelun viimeinen erä meni edelleen Suomen merkeissä. Peli viidellä viittä vastaan pyöri tiuhaan kuin ylivoimalla, kun Suomen pelaajat hakivat aktiivisesti syöttösuuntia ja laukaisupaikkoja eri puolilta hyökkäysaluetta. Viimeisenä lukkona Tshekin maalilla seisonut Lukas Dostal torjui kuitenkin laukauksen toisensa jälkeen. Piina hellitti vasta 26 sekuntia ennen kolmannen erän loppua, kun Kristian Tanus tasoitti pelin.

Tshekin parhaimmistoa oli etenkin Jan Jenik. Hyökkääjälupaus piristi joukkueensa peliä sähäkällä liikkeellä, suunnanmuutoksilla sekä kiekonkäsittelytaidolla. Kova yritys toi lopulta myös tulosta, kun Jenik ratkaisi ottelun ajassa 64.29. Vapautunut tuuletus ja Jenikin pelaaminen jäivät varmasti myös paikalla olleiden kykyjenetsijöiden mieleen. Suomen pelaajista erottuivat tasaisen hyvin pelanneiden puolustajien ohella erityisesti Kivenmäki ja laitahyökkääjä Mattias Maccelli.

Suomen pelit jatkuvat torstaina kello 19 avausottelussaan USA:n yllättänyttä Sveitsiä vastaan. Torstain iltapäiväottelussa kohtaavat turnauksen ensimmäisen päivän huilannut Ruotsi ja Tshekki. HäSa