Otto Nieminen. KUVA: Vesa Pöppönen / All Over Press
Kiekko

Pelicansilta peliliikkeitä – Mestiksen pistetykki ja TPS-läpimurtaja siirtyvät ensi kaudeksi Lahteen

Otto Nieminen ja Miro-Pekka Saarelainen ovat ensi kaudella Pelicansin miehiä.

Lahden Pelicans on tehnyt ensi kaudesta alkaen kaksi hankintaa hyökkäykseensä.

Pelicans on tehnyt Hämeen Sanomien tietojen mukaan sopimukset TPS:ää edustavan Otto Niemisen, 22, ja Mestiksen Kiekko-Vantaassa kovaa jälkeä tehneen Miro-Pekka Saarelaisen, 24, kanssa.

Nieminen on edustanut urallaan TPS:ää jo viidellä liigakaudella, mutta tällä kaudella Someron Pallon kasvatti on pelannut selkeästi parasta kauttaan. 34 ottelussa Nieminen on saalistanut tehot 11+8=19.

Saarelainen puolestaan johtaa selkeällä erolla Mestiksen pistepörssiä. 40 ottelussa Saarelainen on tehnyt kovat tehot 33+26=59. Saarelainen on edustanut liigaurallaan HIFK:ta ja KooKoota yhteensä 64 ottelussa ja saanut niissä kasaan tehot 8+7=15.