Kiekko

Petteri Sihvonen avaa juurisyyn JYPin alkukauden ongelmille – ”Kestämätön yhtälö”

Alkukauden Liigassa tuskaillut JYP antoi potkut päävalmentajalleen Lauri Merikivelle ja palkkasi vanhan tutun Risto Dufvan päävalmentajaksi. Kiekkokiuas tarkastelee JYPin tilannetta.

Vaikka JYP oli voittanut viimeisistä viidestä pelistään neljä, jyväskyläläisseurajohdon luottamus Lauri Merikiveä kohtaan oli mennyt ja ensimmäistä kauttaan Liigassa päävalmentajana toimiva Merikivi sai potkut. Tilalle tulee JYPissä Suomen mestaruuden keväällä 2009 päävalmentajana voittanut kokenut kehäkettu Risto Dufva.

– Nyt kokeilu on ohi, se ei toiminut. Ei olisi uskonut, että JYP kokeilee mallia, jossa pelaajilla on valtaa pelaamisesta, jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen pamauttaa.

– Näen silti, että nyt on olemassa valtataistelukierroksen mahdollisuus.

Dufva sai lähteä aikoinaan JYPistä, kun tilanne oli tulehtunut. Esimerkiksi Eric Perrin ja Juha-Pekka Hytönen olivat mukana joukkueessa, jonka aikana Dufva sai lähteä. Lieneekö aika kullannut muistot, kun uutta nousua haetaan jälleen yhdessä?

– JYPin täytyy nyt kääntää kurssi. Siinä mielessä uskon, että nyt kokeneemmalla valmentajalla ja kokeneilla pelaajilla vanhat halutaan haudata ja poltellaan rauhanpiippua – ja yritetään voittaa.

Sihvosen mielestä JYPin eräänlaiseksi ongelmaksi on muodostunut pelaajaomisteisuus, jossa heidän sananvaltansa on kasvanut suuremmaksi kuin pelaajan sanavallan pitäisi.

– Näen, että se on kestämätön yhtälö. Se on juurisyy sille, että ongelmiin on jouduttu. On päästy valittamaan, että Marko Virtanen ei ollut mieluisa valmentaja ja nyt sitten saatiin Merikivi, joka hänkin on nyt saanut potkut. Ei pelaajan pitäisi käyttää energiaa muuhun kuin pelaamiseen.

Jatkossa JYPin on myös ratkaistava kuka nousee Jukka Holtarin tilalle ensi kaudella urheilujohtajaksi. Holtari jättää seuran kuluvan kauden päätteeksi.

– Jos siihen nousee jokin nykypelaaja, sitten sotku on valmis. JYPissä pitäisi ymmärtää nyt, että menestymiseen tarvitaan avainrooleihin pikemminkin kokeneita osaajia, eikä ottaa ketään harjoittelupaikoille.

Asiasanat