Kiekko

Petteri Sihvonen katsoi HPK:n harjoitukset ja avaa ottelusuunnitelmaa Ässiä vastaan

Kiekkokiuas pureutuu HPK:n alkukauteen, joka on saanut positiivisen alun.

Kauden ensimmäisissä kahdessa ottelussa TPS:ää ja Tapparaa vastaan päävalmentaja Antti Pennasen johtama miehistö on onnistunut saalistamaan kolme sarjapistettä, vaikka vastassa on ollut sarjan suurjoukkueita. Missä nyt mennään.

Lisäksi HPK:n harjoituksia tiistaina seurannut jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen analysoi ja avaa, että Ässiä vastaan HPK tulee tekemään muutoksia esimerkiksi puolustusalueen puolustuspelaamisessa.

– Asetelman ydin on, että Ässät pelaa paikanvaihtopeliä omassa hyökkäysalueen hyökkäyspelissään. Puolustajat kurkkaavat hanakasti ja tätä vastaan voi puolustaa mies miestä vastaan. Eli puolustaja puolustaa omaa kiekollista puolustettavaa ja laitahyökkääjä merkkaa kurkkaavan pakin, Sihvonen petaa.

– Mutta nyt kuin katsoimme, Pennanen haluaisi, että pelataan tämä enemmän alueena. Nyt HPK:n pelaamisessa tapahtuu niin, että pakki luovuttaa oman kiekollisen pidettävänsä omalle laitahyökkääjälle. Samalla hän luovuttaa oman puolustettavan puolustajan.

– Teoriassa nämä ovat kaksi yhtä hyvää vaihtoehtoa: Pelata alueen kautta tai mies miestä vastaan puolustaen. Mutta tässä ehkä voi tulla enemmän sekaannuksia lyhyellä harjoitusajalla. On mielenkiintoista katsoa, miten tämä asetelma kääntyy, koska Ässien hyökkäyspelissä paikanvaihtopeli kera kurkkaavien pakkien on toistunut.

 

 

Sihvonen avaa HPK:n harjoittelua myös mm. toisen erän pelaamisen suhteen Kiukaan studiossa:

 

HPK:n kokoonpano Ässiä vastaan:

Teemu Turunen–Otto Paajanen–Markus Nenonen
Arto Laatikainen–Petteri Nikkilä

Jere Innala–Robert Leino–Philippe Cornet
Niklas Friman–Roope Laavainen

Miro Ruokonen–Harri Kainulainen–Eetu Tuulola
Jan Brejcak–Markus Niemeläinen

Janne Lahti–Filip Riska–Filip Krivosik
7:s puolustaja: Miro Karjalainen

Emil Larmi
(Antti Karjalainen)