Kiekko

Sihvonen odottaa Jukka Jaloselta johdonmukaisuutta Leijona-luotsina – yksi tärkeä asia testissä jo Venäjää vastaan

Jukka Jalonen palaa Leijonien penkin taakse tositoimiin Helsngin EHT-turnauksessa Venäjää vastaan torstaina.

Pettymykseksi jääneen Lauri Marjamäen ajanjakson jälkeen Kiekkokiuas-studiossakin odotetaan mielenkiinnolla millaiseksi Leijonien pelin periaatteet Jalosen komennossa muotoutuu.

Kiekkokiuas-studion Petteri Sihvonen odottaa Jaloselta Leijonien päävalmentajana ennen kaikkea johdonmukaisuutta.

Sihvonen nostaa esiin kuitenkin yhden mielenkiintoisen asian, jota seurata Venäjää vastaan.

– Yksi Jalosen hienoimmista oivalluksista edellisen maajoukkuepestin aikana nähtiin juuri Venäjää vastaan. Jalonen on valmentanut niin, että pidettiin enemmän kiekkoa kuin Venäjä. Se keino oli tekninen, taktinen, mutta myös psyykkinen. Niin saatiin veli venäläinen turhautumaan, kun heidät pidettiin pois pelivälineestä, Sihvonen toteaa.

– Hämmästyksekseni edeltäjä Marjamäki saattoi lähteä puolestaan niin, että Venäjä oli se, joka sai pitää kiekkoa. Tämä on asia, jonka tavallinen katsojakin voi havaita.

Katso keskustelu kokonaisuudessaan oheiselta videolta:

 

Tuoreimpia artikkeleita