Kiekko

Sihvonen paljastaa: Tämän takia olin päävalmentaja Liigassa vain tänä aprillipäivänä

Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvosta vietiin HPK:n päävalmentajaksi Hämeen Sanomien aprillipäivän kepposjutussa. Sihvonen kertoo, että moni meni retkuun, mutta myös sen miksi hän viihtyy paremmin kynän varressa kuin jääkiekkovalmentajana.

Sain eilen eri reittejä satakunta onnittelua sen johdosta, kun Hämeen Sanomien ”uutisen” mukaan minusta tulee HPK:n seuraava päävalmentaja Antti Pennasen jälkeen. Sain myös vähintäänkin vastaavan mokoman ”onnitteluja” kieli poskessa.

Huomattuani aamulla punttisalilla osan onnittelijoista olevan tosissaan, keksin keinon pelastaa onnittelijan vastaamalla, että kiitos vain, olen vain aprillipäivän valmentaja. Huomautukseni laukaisi mukavasti tilanteen. Naurut olivat vapautuneita.

Sanoisin, että osaltani ’aprillipäivän valmentaja’ luonnehtii minua siinä missä toinenkin, tunnetumpi epiteetti ’johtava jääkiekkoanalyytikko’. Kummassakin on siteeksi totta, molemmissa on sopiva ripaus ironiaa.

 

Twitterissä joku lohkaisi, että on HPK:n onni, että oli aprillipäivä, kun uutinen Sihvosen valmennuspestistä tuli. Totta!

Lisään itse pökköä pesään: Onneksi, kerrankin, Suomen parhaiten jääkiekkoasioista informoitu toimittaja Samuel Savolainen ”erehtyi” uutisessaan. Piti odottaa aina tänne oranssin kevään korvalle asti, että Savolaiselta tulee ensimmäinen hutikuti. Muutoin hänen osumatarkkuutensa on ollut pelottavan hyvä.

Vakavammin ottaen olen oikeastikin eräänlainen aprillipäivän valmentaja. En ole päivääkään valmentanut ihan tosissani, niin kuin nämä Pennanen, Olli Salo, Matti Tiilikainen ja muut valmentavat. Toisaalta siitä, että otin hieman löysin rantein antamatta aivan kaikkeani, oli hyötyä juniorivalmennuksessa. Valmensin junioripelaajien hyväksi, en omia urapyyteitäni silmällä pitäen.

 

Kaikkien potentiaalisten hyvien valmentajien persoonallisuus ei sovi ammattivalmentajan työhön, olen yksi niistä. Olen ihmisenä liian introvertti – eli sisäänpäin suuntautunut – voidakseni olla ja oljennella sitä määrää miesporukoissa, minkä valmentaminen ammattilaistasolla vaatii. Lisäksi huumorintajuni on aivan liian rajoittunut ja joka tapauksessa valikoiva.

Silti lapsuuden harrastuksestani jääkiekkoilusta on tullut työni, koska jääkiekkotoimittajana voi operoida joko täysin yksin tai ainakin pikkuruisissa ryhmissä.

Jääkiekkovalmentajan työssä on lisäksi ulottuvuus, jota en osaa enkä siedä. Työssä on oltava riittävän terävät kyynärpäät, joita tarvitsee, kun asioista väännetään erilaisten asemien ja valtasuhteiden tiimoilta. Pahinta on, kun valmentaja joutuu tappelemaan sellaisen ympäristön kanssa, joka ei ymmärrä jääkiekkoilusta kaikkineen yhtä paljon kuin valmentajat ymmärtävät. Jääkiekkokirjoittajana riittää, että tulee juttuun oman kynänsä kanssa.

 

Tullakseen huippuvalmentajaksi on elettävä sellainen elämä. Siihen ei mahdu esimerkiksi säännöllistä keskimääräistä kahden tunnin päivittäistä romaanien lukuhetkeä opiskelumielessä 25 vuoden ajan. Haaveeni on ollut tulla kirjailijaksi, ei jääkiekkovalmentajaksi.

Lopulta urheilu ja huippu-urheilu ovat vain leikkiä. En pysty suhtautumaan mokomaan leikkiin kovinkaan vakavasti. Mutta oikeaan elämään valmistavana leikkinä urheilu on mielestäni parasta a-luokkaa.

Tapaan aina välillä sattumalta Mussukoitani (vol.1, vol.2 ja vol.3). Aprillipäivän aattona törmäsin ruokakaupassa Ville Nurmeen. Kysyin Villen kuulumiset, hyvin menee elämässä, kuulemma. Oikeastaan tuollaiset kuulumiset, että elämä sujuu, ovat tärkeämpää kuultavaa kuin se, miten vaikkapa Petteri Nikkilällä ja Robert Leinolla menee juuri nyt.

 

Jos minulle elämä onkin ensin; voi sanoa, että Antti Pennaselle elämä on aikaa, jota hän viettää otteluiden ja treenien välillä – jos ehtii. Siksi Pennanen on päävalmentaja, ja minä olen aprillipäivän valmentaja. En tahtoisi enkä pystyisi täyttää Pennasen saappaita.

Sen verran olen jättänyt vielä tilaa ajatukselle joskus valmentaa huipulla, jos veljeltäni Toni Sihvoselta kutsu käy.

Lue Hämeen Sanomien aprillipäivän “uutinen” tästä linkistä