Kiekko Hämeenlinna

Liiga-Extra: Matti Tiilikaisen tulikoe on myös yhteisön tulikoe – Petteri Sihvonen yllättää asettumalla HPK-luotsin tueksi

HPK:n uusi päävalmentaja ei ole toinen Antti Pennanen vaan ensimmäinen Matti Tiilikainen. Hän on oikea valinta Kerhon luotsiksi, jos seurassa ja sen liepeillä annetaan hänelle mahdollisuus olla sitä mitä hän on, kirjoittaa Petteri Sihvonen.
230920 hpk, liiga, valmentaja, matti tiilikainen
Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen
Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen

Eletään lätkäkauden 2009–10 syksyä. Olemme Rinkelinmäellä siellä mistä meidät yleensä tapasi löytää – eli valmentajien yleiskopilta.

En ole pelkästään muistini varassa. Mustasta muistikirjastani löytyy muutamia mielenkiintoisia merkintöjä.

”Paikalla lisäkseni O-P. Y., A.P., M.P., T.N., M.T. ja J.L. Kopin ovella kärkkyi A-junioripelaajia, olivat tulossa Amerikan Antin kehityskeskusteluun.”

Minua ujostuttaa julkaista jälkikäteen otteita muistiinpanoistani, mutta teen sen silti.

”(Marko) Palosta ei vielä tiedä, onko lintu vai kala. On ainakin paljon äänessä, korostaa yksilöä, ei niinkään peliä. Intohimo ja rakkaus lajiin paistavat läpi.”

”(Antti) Pennanen on työteliäs, ei jätä kiveäkään kääntämättä. Paahtaa enemmän kuin tarpeeksi, on pelin valmentaja. Olemuksessa sopivaa kulmikkuutta, ottaa valmentamisen tosissaan. Kaikki pelissä. Katsoo vain ajoittain silmiin.”

”Liedes (Juha) vie keskustelun aina kuin mahdollista fysiikkaan. Se ärsyttää meitä lajivalmentajia. Mutta se on hänen tehtävänsä! huomautti OP (Yrjänheikki). Totta.”

”Pennasen ja Palon välillä on jotain kitkaa. Mitä? En tiedä. Selviää aikanaan. Ottakoon OP selvää.”

”Upseeri (Tuomo) Nukari kysäisi, miten olen (Petteri) Nikkilän kanssa pärjännyt. Vastasin, että hyvin, ja että kutsun Nikkilää Isännäksi. Nukari nauroi. Kokee olevansa vastuussa, koska suositteli Nikkilää minulle.”

Vaan entä tuo nimikirjaimin M.T. varustettu kaveri? Hän on tämän lukeilla olevan tekstin päähenkilö.

Nimi oli väärin vielä 10 vuotta sitten muistiinpanoissa

Matti Tiilikainen, HPK:n tuore päävalmentaja, vuosikymmen sitten vielä valmentajakopilla vähäisemmässä roolissa, Pennasen sivuadjutantti ja apuvalmentaja.

Lue myös: Liiga-Extra: Matti Tiilikainen mietti pitkään, kun hänelle tarjottiin unelmiensa työtä – Nyt hän uskoo olevansa valmis HPK:n päävalmentajaksi

”Tikkanen (nimi väärin mustassa kirjassani), Amerikan (eli Pennasen) apuvalmentaja. Tarkkailee sivusta. Nyökkäilee ja myötäilee keskustelua elein ja ilmein. Vilkuilee Amerikkan suntaan ikään kuin mitä mieltä me olemme tästä. Kirkas katse. Katsoo silmiin. Valpas. Muutamia kommentteja. Linjassa Pennasen kanssa.”

Matti Tiilikainen löytyy muistikirjani sivuilla seuraavan kerran 2010 tammikuun muistiinpanosta: ”M.T. liikkuu jäällä sulavasti. Näkee että on pelannut. Show on Pennasen, Pennanen vetää jääharjoitteen kaikki tärkeimmät osat. Saisi delegoida enemmän Tiilikaiselle hommia. Keskustelevat kuitenkin tuon tuosta jäällä ja aitiossa. Tiili ottaa hyvin kontaktia pelaajiin, jotka noteeraavat kyllä, mutta samalla toisella korvalla varovat, ettei samalla mikään Amerikan ohje mene ohi.”

 


Saisi delegoida enemmän Tiilikaiselle hommia.


 

Ja ilman päivämäärää: ”Amerikka huomasi meidät katsomosta, vaikka ei ollut huomaavinaan, jäi taas kiinni. M.T. osoitti selvemmin huomaavansa meidät. Ei sentään moikannut niin kun ei pidäkään. Huomattuaan supisivat keskenään jotain.”

”Amerikka räyhäsi tuomareille, M.T. tyyni, myötätunnosta jokin ele jälkikäteen pääkoutsille.”

”Amerikalta tuli tekstari: ’Leino meillä.’ M.T. ja jopa A:n huoltajat luimistelivat hallilla vai kuvittelinko vain. Päätin olla purnaamatta Lehkoselle yhtään mitään. On kaadettava Jokerit ilman Bobbya, ei auta, melkein voi, vastaisin Väyryselle, että voiko vitutukseen kuolla.”

Jana Jalosesta Tiilikaiseen

Oli se huikeaa aikaa, enkä nyt tarkoita henkilökohtaisesti. Tuo 2010-luvun taite oli jälkikäteen havaiten HPK:ssa jotain niin poikkeuksellista, että sitä taitaa olla mahdoton toistaa. Kaikki oli lähtenyt siitä, kun Don Harri Lintumäki oli yhdessä rouva Lintumäen kanssa päättänyt palkata 2000-luvun aivan alussa Jukka Jalosen HPK:n päävalmentajaksi.

Alkoi pelin kultivointi ja renesanssi, alkoi hämeenlinnalaisen ja suomalaisen jääkiekkoilun pelikirja-aikakausi. Kokoonsa nähden Hämeenlinnasta alkoi kasvaa johtava lätkäkaupunki Suomeen, ja tuo ote pitää.

Jalosesta voi vetää aikajanan Tiilikaiseen. Tai oikeammin jana tulee vetää Jalosesta ja Timo Lehkosesta Tiilikaiseen. Sieltä on lähdetty, ja tähän on tultu.

Jatkan nimien pudottelua, koska se tuntuu niin hyvältä ja tarpeelliselta. Valmennuspäällikkönä Lehkosen edeltäjä Sami Saurén. Koutsi Jussi Tapola, voi veljet. Nimiä on unohdettavaksi asti. Coach Olli Salo, coach Pasi Arvonen ja coach Tony Virta. Tapio Järveläinen. Jorma Hassinen. Lätkäjätkiä parhaimmin.

Laitan vielä muutaman: Riikka Noronen, Maija Hassinen-Sullanmaa ja heidän mestarivalmentajansa Jarkko Julkunen.

Enkä jätä mainitsematta, tietenkään, Niko Kapasta ja Antti Miettistä; en Timo Turusta, entistä pelikaveriani Itä-Suomen ajoiltani, hän on saanut myöhemmällä iällä HPK-kasteensa Pennasen uskollisena aseenkantajana. Puhumatta todellisesta mister HPK:sta, Juha Sulinista.

Ynnä ketkä ovatkaan olleet Lintumäen oikeita käsiä: Heikki Hietanen ja Matti Vihervuori. Ja hyvin yllättävän taustapirunkin nimeän, hän on: Pauli Uusi-Kilponen.

Mediaa ei sovi koskaan aliarvioida. Ensimmäiseen mestaruuteen 2006 Kerhon kirjoitti Timo Lainesalo, toiseen 2019 Samuel Savolainen.

Vaan ydintekijät ovat ydintekijöitä.


”Jalosesta voi vetää aikajanan Tiilikaiseen. Tai oikeammin jana tulee vetää Jalosesta ja Timo Lehkosesta Tiilikaiseen. Sieltä on lähdetty, ja tähän on tultu.”


 

Tuhansia pelejä, kymmeniä tuhansia treenejä, loputtomia keskusteluja. Yksimieleisiä ja riitaisia. Ja aina enimmäkseen: pelistä.

Ja mistä pelistä? Meidän pelistä, sen HPK-versioista. Pohjana lintumäkeläinen taitojääkiekko. Tajuton määrä osaavien valmentajien ja pelaajien kohtaamisia. Tekniikkaa, taktiikkaa, fysiikkaa ja psyykettä.

Liekö – mukavana anekdoottina – minkään muun Hämeenlinnan kokoisen kaupungin kirjakaupat myyneet vastaavaa määrää valkotaulutusseja?

Niitä kului, kun valmentajat piirsivät pelaajille ja keskenään kuvioita taktiikkatauluille. Tusseista oli välillä jopa pulaa, niitä myös katosi valmentajilta mystisesti Rinkelimäellä. Pahimmaksi tussivarkaaksi pääteltiin Antti Pennasta. Tosin hän ei myönnä sitä, luulen.

Toivolan valinta

Kun Hämeen Sanomien esimieheni Samuel Savolainen pyysi tähän erikoisjulkaisuun juttua ja näkökulmaani HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikaisesta, oli minulle välittömästi selvää, että on kuvattava mahdollisimman autenttisin sanoen ennen muuta sitä yhteisöä, jonka tuote ja seurausta Tiilikainen on. Kaikki muu olisi väärää todistusta, väärä tulokulma.

Kun Mika Toivola, jo kaksinkertainen Suomen mestari urheilujohtajana – ensin Ässissä, sitten HPK:ssa – päätyi valitsemaan Tiilikaisen Antti Pennasen seuraajaksi Kerhon päävalmentajaksi, valitsi hän niin oikein kuin vain voi. On makuasia, olisiko pitänyt valita vaikkapa Olli Salo.

Mutta se ei ole makuasia, se on jääkiekkokulttuuriteko, että Toivola vaali ja kultivoi valinnallaan sitä, mikä on ensin, minkä aina tulee olla ensin: seuraidentiteettiä.

Tarina HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikaisesta on tarina seuraidentiteetistä.

Omassa, puhdasoppisessa tulkinnassani seuraidentiteetissä suhteet menevät niin, että kyse on kollektiivista, jossa yhden jäsenen nimi voi olla Palo, yhden Hassinen, yhden Jalonen, yhden Salo, yhden Lehkonen, erään Tiilikainen, yhden Pennanen, yhden Noronen – ja niin edelleen. Kukaan ei ole ylitse muiden, ei alitse muiden. Mikä on tehty, on tehty yhdessä. Joku on vaikuttanut enemmän kuin joku toinen, mutta samalla asialla ovat kumpikin olleet.


”Tarina HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikaisesta on tarina seuraidentiteetistä.”


 

Tällaisesta itse itseään yhyttäneestä lähteestä saattoi Toivola ammentaa Tiilikaisen.

Tosin valvoin vanhaa vaivaista sydäntäni vahtien sitä päivää seuraavan yön, kun Toivola ovelasti livautti yhdeksi päävalmentajakandidaatikseen Petri Matikaisen.

Siinä olisi ylitetty jokin sellainen sopimattomuuden raja, jota en saata edes kuvitella. Jos Jukka Rautakorpi sopi HPK:n päävalmentajaksi niukin naukin, samoin Ari-Pekka Selin, Harri Rindell ja Matti Alatalo tietyin varauksin, Matikainen olisi ollut liikaa.

Millainen valmentaja on Matti Tiilikainen?

Savolaisen tehtävänannon ydin oli määritellä, millainen valmentaja on Matti Tiilikainen. Oli määritettävä hänen vahvuutensa ja hänen heikkoutensa.

Ajauduimme sanalliseen käsirysyyn. Minussa läikähti. Tulkitsin, ehkä hätäisesti ja väärin, että Savolainen on Tiilikaisen yksilöllisten vahvuuksien ja heikkouksien perässä. Se ei kunnolla sovi kollektiivia ja seuraidentiteettiä kannattavaan pirtaan.

Vastaankin tässä, potkujeni uhalla, uppiniskaisesti: Seuraidentiteetin näkökulmasta ei ole kaikkein merkittävin asia se, millainen valmentaja, millainen persoona ja niin edelleen Tiilikainen on yksilönä. Oleellista on, millainen valmentaja Tiilikainen on osana HPK:n kollektiivia.

Huomautan, että voittihan Pennanenkin peräti mestaruuden, vaikka oli suurimman osan viimeisintä HPK-pestiään aivan liian kova ihminen. Niin kova, että muutamat avainpelaajat nostivat Pennasen kovuuden takia kytkintä jo siinä marras-tammkuun aikaikkunassa, kun sopimuksia tehtiin jatkoa silmällä pitäen. Toki nämä tärkeät pelaajat antoivat sitten kaikkensa HPK:lle ja Pennaselle helmi-, maalis- ja huhtikuussa, tunnetuin mestaruusseurauksin.


”Oleellista on, millainen valmentaja Tiilikainen on osana HPK:n kollektiivia.”


 

Väitteeni on, että HPK:n kollektiivi teki Pennasesta voittavan valmentajan. Okei, ilman Pennasta ei olisi mestaruus tullut Hämeenlinnaan, mutta ei myöskään ilman kollektiivia. Kollektiivista, sen kompleksisista osista ei olisi tarvinnut kovinkaan monia muuttaa, niin mestaruus olisi mennyt sivu suun.

Jos Pennanen tarvitsi kollektiivilta apua, vastakaikua ja joustavuutta kovuutensa suhteen, sopii kysyä, missä ovat mahdolliset Tiilikaisen kipupisteet?

Ensinnäkin, uskon, että kipupisteet ovat kollektiivin tärkeimpien tahojen kuten Toivolan tiedossa. Toiseksi, se, että päävalmentajaksi on valitsemalla valittu oman talon mies, tarkoittaa, että seuran jokaisen toimijan – sekä seura laajasti ymmärrettynä hoopeekoolaisuutena niin, että se nielee mukaansa myös yleisön, sponsorit ja median – on kannettava huolta ja vastuuta.

Vertaan Tiilikaista Pennaseen, että asia tulee teknisesti ymmärretyksi. Koska Tiilikainen ei ole opettajansa Pennasen tavoin karismavalmentaja, on nyt koko muun organisaation nostettava karismaansa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

”Koska Tiilikainen ei ole opettajansa Pennasen tavoin karismavalmentaja, on nyt koko muun organisaation nostettava karismaansa”, kirjoittaa Petteri Sihvonen. Kuva: Pekka Rautiainen

Jos Tiilikainen ei huudakaan, sopii jossain kohtaa jonkun muun hieman älähtää.

Koska Tiilikainen on (jääkiekkomaailman pitimiksi) tunneälykkäämpi ihminen kuin Pennanen, sopii seurassa ottaa laajemminkin tämä päävalmentajan hieno ominaisuus käyttöön. Tehdä siitä huoneentaulu. Pennasen aikana huoneentaulut maalattiin eri värein, eri sanoista.

Koska Pennanen päätti monista asioista itse, hyväksyi lopulta jossain kohtaa päätöksentekoon mukaan sentään Toivolan, eipä juuri muita, vastapainoksi Tiilikainen kommunikoi ja delegoi laajemmin eri suuntiin, tulee tästä joka iikan ottaa koppi.

Jos ja kun Tiilikainen lyö jäälle hyvän pelikirjan korkeimmin kerholaisin ylävivahtein, se riittää, se sitten tuo tai ei tuo voittoja. Oikea pelikirja on helpoin – ja tärkein – valinta Tiilikaiselta. Sen tehtyään muiden on annettava hänelle rutkasti aikaa menestyä. Niinhän Pennasellekin annettiin.

Tiilikaisen ennenaikaisiin erottamisaikeisiin ryhtyvät joutuvat tekemään sen yli ja ohi vantteran kroppani. Perästä kuuluu.

Kun kollektiivi kutsui oman miehen tehtävään, on kollektiivin nyt tuettava häntä viimeiseen mieheen ja naiseen.

Viimeinen muistiinpano

Mustan muistikirjani viimeinen muistiinpano Matti Tiilikaisesta on paljon puhuva.

Tiilikainen otti jälkeeni kontolleen B-junioreiden valmentamisen HPK:ssa keväällä 2011. Tiilikaisella ei ollut käytössään yhtä hyvät pelaajat, mitä minulla oli ollut. Siksi menestyskään ei olut vastaavaa. ”M.T. tuli vastaan Rinkelimäellä. Tappiota alla. Ei luimistellut. Käveli kohti ja sanoi: Oletko nähnyt pelejämme, mitä olet mieltä näkemästäsi?”

Siinä opinhaluinen nuori mies oli tietämättään kasvamassa kohti peräti HPK:n liigajoukkueen päävalmentajuutta.

Päivän lehti

20.10.2020

Fingerpori

comic